Minun Suomeni ei ole minun

Eduskuntavaalien vaalitulos ei vastaa minun Suomeani. Ihan siitä syystä, että Suomi ei ole minun. Se on maa jossa olen syntynyt, jossa asun ja elän, mutta minä en sitä omista. Minulla ei myöskään ole oikeutta määritellä millaisilla ihmisillä on oikeus täällä kanssani asua.

Teuvo Hakkarainen Viitasaarelta on toista mieltä. "Tää ei ole mikään beduiinien maa," julisti humalainen kansanedustaja vaalien jälkeisenä aamuna radiossa. Ei varmasti olekaan, sillä beduiinien elämäntapa ei olisi Suomen oloissa kovin käytännöllinen. Mutta toisin kuin Hakkarainen, en koe Suomessa olevien ulkomaalaistaustaisten henkilöiden olevan raiskauksia ja muita rikoksia tehtailevia poppaukkoja. Enkä pidä hyväksyttävänä, että kansanedustaja tällaisia väitteitä julkisesti laukoo - humalassa tai ei.

Kansa ja media riehaantuivat. Hakkaraisen kannattajat Viitasaarella olivat ylpeitä sankaristaan: "Meidän Teuvo sanoo suoraan eikä pelkää Helsingin herroja." Toisenlaisten mielipiteiden esittäjät tai yleisten käytöstapojen peräänkuuluttajat leimattiin Punavuoren punavihreässä kuplassa eläviksi punaviinin lipittelijöiksi, jotka eivät näe oman elinpiirinsä ulkopuolelle. Se, ettei hyväksy rasismia, vihapuhetta ja rotuennakkoluuloja, olikin yhtäkkiä merkki ajattelun rajoittuneisuudesta.

Lähtökohtaisesti on tyhmää linkittää nämä asiat puoluepolitiikkaan, sillä rasismi ei ole poliittinen mielipide aivan kuten vihapuheesta ei tee hyväksyttävää se, että perustuslaillisiin oikeuksiimme kuuluu sananvapaus. Vaalikenttiä kiertäessä kuitenkin vaistosi nopeasti sen, että Hakkarainen ei ole mielipiteineen yksin, Perussuomalaisten kannatus ei ole kupla ja netin keskustelupalstojen törkyviestejä ei tehtaile vain muutama trolli.

Käydyillä vaaleilla on ollut mielestäni hyvin kyseenalaisella tavalla vihapuhetta ja erilaisia vastakkainasetteluja lietsova vaikutus.

Perussuomalaiset aloittivat vaaliohjelmassaan valtiontalouden kuntoon saattamisen karsimalla budjetista "maailmanparannusmenot." "Maailmanparantaminen on lopetettava," oli erään tamperelaisehdokkaan vaalilause ja Vantaan Sanomat keräsi muutaman sadan euron ilmoitustulot julkaistessaan erään Muutos 2011-puolueen ehdokkaan "Suomi kuuluu suomalaisille, Somalia kuuluu somalialaisille"-iskulauseen sisältäneen mainoksen.

Eivätkä asialla olleet yksin Perussuomalaiset tai Muutos 2011. Tampereella eräskin istuva kansanedustaja aivan eri puolueesta villitsi yleisöään vaalitilaisuudessa kertomalla kuinka hän on luvannut hoitaa Pirkanmaan asiat kuntoon. Tähän samassa tilaisuudessa kampanjoinut Vihreiden ehdokas oli todennut että eikös pitäisi ajatella vähän muunkin maailman asioita. Tähän edustaja oli todennut, että: "Hoida sinä se muu maailma, minä hoidan tämän Pirkanmaan." Yleisö repesi nauruun ja aplodeihin. Siitäs saivat Vihreät. On nekin tyhmiä kun eivät tajua kenen etua tässä pitää ajaa.

En ole Vihreiden äänestäjä, mutta ajattelen kyllä samoin kuin heidän ehdokkaansa tarinassa. Jos poliitikko ei halua parantaa maailmaa, miksi hän on politiikassa? Milloin halusta parantaa maailmaa ja ajatella muutakin kuin omaa napaa, on tullut tyhmyyden merkki tai vitsi?

"Oma kansa ensin" tuntuu olevan tällä hetkellä kovin suosittu iskulause. Niin se oli myös keskiajan Kiinassa, Stalinin Neuvostoliitossa ja Euroopan maista esimerkiksi Albaniassa. Pohjois-Koreassakin omavaraisuutta ja riippumattomuutta korostava juche-aate on edelleen voimissaan. Millään näistä maista ei kuitenkaan mennyt kovin hyvin, sillä maailmassa ei yksikään valtio pärjää omillaan. Tarvitaan yhteistyötä, tarvitaan avoimuutta. Yhdysvalloista tuli maailman johtava valtio vasta, kun se luopui 1900-luvun alun eristäytymispolitiikastaan.

Vaikka asiaa kykenisi ajattelemaan yksinomaan taloudelliselta kantilta, ei "suomalaisten asiaa" ajeta niin, että pieni kansamme eristetään tänne Pohjolan perukoille. Ei ole mitään sellaista Suomen asiaa, johon muu maailma ei tavalla tai toisella liity. Eikä ole realismia ajatella, että kaikki yhteistyö tapahtuisi vain meidän ehdoillamme, että voisimme aina vain hyötyä kaikesta.

Vielä isompi ja tärkeämpi pointti on kuitenkin mielestäni se, että olemme ihmisiä. Ihmisyyteen kuuluu kyky asettua toisen asemaan, tuntea empatiaa, auttaa toista hädässä. Siksi on ollut hätkähdyttävää lukea keskustelupalstoilta kommentteja, jotka liittyvät viime aikojen katastrofeihin, kuten tuhansia ihmishenkiä Välimerellä vaatineisiin pakolaisalusten uppoamisiin ja viimeksi maanjäristykseen Nepalissa. Sekö, että olemme sattuneet syntymään maahan jossa iltapäivälehti uutisoi vappuaatonaattona varoituksen siitä, että vappupiknikillä tuuli saattaa kaataa muovimukeja, oikeuttaa meidän sulkemaan silmämme koko muun maailman ongelmilta?

Tuhansittain ihmisiä saa rauhassa hukkua Välimereen, omapahan on vikansa. Pysykööt siellä. Autetaan ihmisiä siellä missä he ovat - joskin meidän pitää toki myös leikata kehitysapua. Nepalin maanjäristys, Syyrian vuosia jatkunut konflikti, hei - on meillä omiakin köyhiä.

En vain pysty ymmärtämään. En vain pysty.

En vielä viime kesänä kannattanut Alexander Stubbia Kokoomuksen puheenjohtajaksi. En pitänyt hyvänä niitä linjauksia ja henkilövalintoja, joita Stubb puheenjohtaja- ja pääministerikautensa alussa teki. Mutta vaalikampanjan aikana Alex lunasti täyden luottamukseni vakuuttavilla suorituksillaan niin kentällä kuin median edessäkin. Ihan erityisesti mieleen jäivät hänen sanansa Koskikeskuksen keskusaukiolla viikkoa ennen vaaleja: "Meidän tulee kaikin tavoin taistella kyynisyyttä vastaan." Nuo sanat motivoivat itseänikin jatkamaan politiikassa vaikeinakin aikoina. Maailman parantamista ei tule lopettaa, ei todellakaan.

Vasta aika näyttää, heijastiko vaalitulos sellaista Suomea, jollaisena itse haluaisin Suomen nähdä. Eteenpäin katsovana, avoimena, suvaitsevaisena, kansainvälisenä, positiivisena, innostuneena ja innostavana. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on ainakin herättänyt luottamusta toimillaan hallitustunnustelujen aikana. Kenties tästä vielä saadaan maalle vaikka kuinka hyvä ja toimiva hallitus. Se jää nähtäväksi.

Mutta siihen, millainen henkinen ilmapiiri maassa vallitsee, ei vaikuta yksin hallitus.

Perussuomalaisten gallup-kannatus oli vielä muutama viikko ennen vaaleja melko alhaalla, kunnes, puheenjohtaja Soinin aiempien linjausten vastaisesti, kampanjoinnissa otettiin teemaksi maahanmuutto. Sekä radiossa että televisiossa kuultiin ja nähtiin hyytävän karmivia, peloilla ja ennakkoluuloilla ratsastavia mainoksia, joissa esitettiin lisäksi mutu-pohjaisia väitteitä, yleisiä populistisia heittoja ilman minkäänlaista faktaa väitteiden tukena. Mutta kannatus kääntyi nousuun.

Lopputuloksena oli se, että saman maanantain lehdet levittivät kuvaa näillä keinoilla saavutettua vaalivoittoa tuulettavasta, omaa yltäkylläisyyttään huokuvasta puheenjohtaja Soinista - samalla kun kerrottiin miten monta sataa pakolaista on jälleen hukkunut Välimereen yrittäessään päästä Eurooppaan.

En tunne Teuvo Hakkaraista, joten en osaa sanoa onko hän oikeasti sellainen urpo kuin hänen julkisuuskuvansa antaa ymmärtää. Kenestäkään ei pitäisi muodostaa kuvaa vain median perusteella. Enkä tiedä mitä Hakkarainen ajattelee matkalla pankkiin nostamaan yli 6.000 euron kuukausipalkkaansa joka on ansaittu puhumalla poppaukoista, neekereistä, beduiineista ja raiskaajista.

Mutta Soinia olen seurannut sen verran pitkään että tiedän, ettei hän ole mikään tyhmä mies. Kaikkea muuta. Soini tietää mitä tekee.

Katolisuuttaan avoimesti tunnustava Soini vastustaa aborttia, perusteluna ihmiselämän pyhyys. Elämä oli myös niillä ihmisillä, jotka hukkuivat Välimereen samana viikonloppuna kun Soinin puolueen Nainen burkhassa -pelottelumainokset tuottivat puolueelle tulevalle vaalikaudelle jälleen yli 25 miljoonan euron puoluetuet.

Ihan vain tällainen kysymys on käynyt mielessä esittää: Eikö koskaan yhtään hävetä?