Älämölökulttuuri

Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontui jälleen eilen 16.9. Kokous sai poikkeuksellisen paljon huomiota, sillä asialistalla oli myös paljon kiistelty Rantaväylän tunneli. Valtuusto päätti äänin 36-31, että tunnelin rakentamisessa voidaan edetä toteutusvaiheeseen ja siitä olen iloinen. Tuohon asian käytännössä sinetöineeseen äänestykseen en vielä päässyt osallistumaan vaan sitä seurasin valtuustosalin seinän takaa, mutta lopuissa äänestyksissä seurantaryhmän raportin hyväksymisestä ja tunnelin rakentamisen yhteydessä huomioitavista toivomuksista / evästyksistä (eli ponsista) olin jo mukana. Olen ollut tunnelin kannattaja siitä asti kun aloin puolitoista vuotta sitten aktiivisesti ottaa siihen liittyvistä asioista selvää, ja olen tyytyväinen että näiden faktojen pohjalta päätös syntyi. Valtavan huomion yksi tienrakennus- ja maankäyttöhanke kyllä kaupungissa sai, mutta nyt toivottavasti on sovinnon aika - ja aika jatkaa eteenpäin. Uudet haasteet odottavat.

Toinen asia, josta pääsin äänestämään, oli kaupungin henkilöstökassan lakkauttaminen. Siinä äänestyksessä tuli takkiin luvuin 30-35. Oma kantani tuohon asiaan oli selvä: Kassan lakkauttamisesta on päätetty jo edellisen valtuuston toimesta vuonna 2012, enkä kannata kertaalleen tehtyjen päätösten repimistä auki. En myöskään pidä päätöstä lakkauttamisen perumisesta millään tavoin kaupungin strategian mukaisena. Kaupungin ei tarvitse pyörittää pankkitoimintaa, vaan sen on näissä taloudellisissa oloissa ensisijaisesti keskityttävä ydintoimintaansa. Henkilöstön määrää on voitava vähentää ja tämän tulee tapahtua ensisijaisesti eläköitymisen kautta. Investoinnit uusiin järjestelmiin, jotta kaupunki voi pyörittää tappiollista toimintaa jatkossakin, ovat täysin tarpeeton lovi kaupungin jo valmiiksi tyhjään kassaan. Mutta tällä kertaa kävi näin, aina ei voi voittaa. Ymmärrän myös kassan puolustajia.

Ennen kokousta, kokouksen aikana ja vielä kokouksen jälkeenkin puhetta riitti myös viime aikoina paljon kohua herättäneestä Kokoomuksen Nuorten Liiton tavoiteohjelmasta. Politiikkaa harrastavat ja siitä kiinnostuneet tuttavani yli puoluerajojen ovat halunneet asiasta keskustella, joten tässä asiasta oma mielipiteeni. Koen tässä yhteydessä esittämieni ajatusten myös osin liittyvän eiliseen keskusteluun, joten sikälikin mielestäni perusteltua pohtia näitä asioita tässä samassa yhteydessä:

Kokoomusnuorten tavoiteohjelmassa on kaikkiaan pitkälti toistasataa kohtaa. Näistä suuri osa on mielestäni ihan kannatettavia, osa taas täysin tyhjänpäiväisiä ja osa, juurikin ne mediassakin eniten huomiota saaneet kohdat, täysin mottipäisiä ajatuksia, jotka kertovat joko laatijoidensa puutteellisesta yleissivistyksestä, rajallisesta elämänkokemuksesta, vallan tunteesta huumaantumisesta, harhaisesta minäkuvasta tai julkisuuden kipeydestä. Ne eivät edusta omaa kantaani, emopuolueen kantaa, eivätkä suurimman osan Kokoomusnuoristakaan.

On aivan turhaa vedota siihen, että ohjelmasta on nostettu esiin vain muutama kohta. Tämä on täytynyt olla tiedossa jo etukäteen; näin media toimii ja näin poliittiset vastustajat toimivat. Ohjelma on valmiiksi käteen ojennettu lyömäase Kokoomusta vastaan – näitä mielikuviahan emopuolueestakin pyritään usein luomaan. Oman profiilin nosto puolueen julkista kuvaa näin vahingoittamalla on jälleen juurikin sitä oman pesän likaamista, jota joukkueurheilutaustaisena ihmisenä en voi sietää.

On myös väitetty, että raflaavimmat kohdat ovat tietoista huomiohakuisuutta ja Kokoomusnuorten näin saama mediahuomio koituisi sekä heidän että emopuolueen eduksi. Toivon todellakin että näin ei ole – ja tiedän ettei pitkässä juoksussa varmasti olekaan.

Poliittisiin nuorisojärjestöihin on kautta historian hakeutunut näitä nuoria neroja, jotka eri tavoin junailevat itsensä vallankahvaan esittelemään järjestön suulla ylivertaisia ajatuksiaan – tai ihan vain itseään. Heistä kuitenkin muodostuu pääsääntöisesti vain politiikan Seiskajulkkiksia, nimi ja kasvot voivat olla hetken kaikille tuttuja, mutta vaikea heitä on kenenkään enää ottaa kovin vakavasti.

En todellakaan soisi nykypäivälle muutenkin tyypillisen älämölökulttuurin enää kauheasti yleistyvän politiikassa. Tällä viittaan ”kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta”-henkiseen ajatteluun, jossa keskustelun arvo on suoraan verrannollinen sen määrään. Urheilussa tätä valitettavasti kutsutaan nykyään markkinoinniksi, mistä olen urheiluun idealistisesti suhtautuvana ihmisenä vähän surullinen. Ja kuten olen aiemminkin näissä blogeissa kirjoittanut: Jos asioita aletaan ratkaista huutoäänestyksellä, niin uskon että itse pärjään niissä kyllä, mutta ei huutoäänestys oikeasti kovin hyvä tapa ole päättää isoista asioista.

Meillä on ihan oikeasti aika isoja ongelmia ratkaistavana. Niin tässä maassa, kuin tässä kaupungissakin. Niitä ei ratkaista poliittisella teatterilla, jossa pyritään tekemään politiikasta eräänlainen tosielämän Itse Valtiaat, jossa ratsastetaan stereotypioilla, kärjistyksillä ja mielikuvilla. Poliittiset satiirikot Kari Suomalaisesta Atte Järviseen ovat tuottaneet Suomen kansalle monia ilon hetkiä ja hiponeet lähes neroutta omalla alallaan, mutta eivät he suuria valtiomiehiä ole, vaan viihdyttäjiä.

Ongelmia ei myöskään ratkaista syöttämällä kansalle täysin perusteettomia väitteitä sillä oletuksella, että kun väitteen tarpeeksi esittävästi tarjoilee ja tarpeeksi usein toistaa, se muuttuu todeksi. Kuten jo Facebookissa kommentoin, tänä syksynä olen kuullut jokaiselta yhteiskuntaopin ryhmältäni että Suomen talouden ongelmat johtuvat siitä, että rahat on kannettu Kreikkaan ja loputkin menevät maahanmuuttajien tukiin ja kansanedustajien palkkoihin. Jostain heille on tällainen käsitys muodostunut.

Ja ongelmia ei ratkaista luomalla vastakkainasetteluita, ruokkimalla vihaa joitakin väestöryhmiä kohtaan. Sillä aiheutetaan niitä lisää. Ei politiikassakaan kenestäkään tee pahaa ihmistä se, että pyrkii muokkaamaan yhteiskuntaa ideologiansa mukaiseen suuntaan, on se ideologia mikä tahansa. Ja todella vastenmielistä suuntausta mielestäni edustavat Tampereellakin silloin tällöin kuultavat väitteet, joiden mukaan virkamiehet olisivat ne kaupungin konnat jotka kieroilevat asiat valtuutettujen asiantuntemuksesta ja kuntalaisten tahdosta piittaamatta. Voin kertoa että näin ei ole. Tampereella on hyviä, erittäin päteviä virkamiehiä, jotka tekevät merkittävää työtä kaupungin eteen.

Valtio-opin luennoilla opin, ja edelleen yhteiskuntaopin tunneilla opetan, että puolueiden tärkeimpiin tehtäviin kuuluu yhteiskunnallisten asioiden hoitaminen ja informaation jakaminen kansalle. Tehtäviin kuuluu myös uusien toimijoiden rekrytointi ja koulutus. Näiden tehtävien hoitamiseen he saavat valtiolta merkittävän suuruisen rahallisen avustuksen, puoluetuen.

Nyt on aika olla noiden rahojen arvoinen.