Harrastava Tampere-vaaliblogi

Aktiivinen ja innostunut Tampere

Aloitin koripalloharrastukseni ala-asteen kerhossa. Luokanopettajani Osmo Virtanen oli innokas koripallomies ja halusi tarjota myös oppilailleen mahdollisuuden tutustua tuohon hienoon lajiin. Sille tielle jäin, pallonheitto on edelleen iso osa elämää.

Monet parhaista muistoistani ala-asteelta liittyvät kerhoihin. Virtasen ja Liisi Marjokorven ansiosta opin myös soittamaan nokkahuilua ja kitaraa - molempien taitojen opettelu tapahtui koulun jälkeen kerhossa. Muutenkin kodikas Hyhkyn koulu tuntui silloin aivan erityisen kodikkaalta paikalta.

Jos Virtanen tai Marjokorpi haluaisi nykyään pyörittää Tampereella kerhoa oppilailleen, se ei olisi aivan näin helppoa. Koulun apulaisrehtorin olisi pitänyt jo edellisenä keväänä, hallinnossa muutenkin kiireisimpänä ajankohtana ilmoittaa siitä kaupungissa ap/ip-toiminnan lisäksi HIP-toimintaa koordinoiville henkilöille (kaikkeen löytyy aina kirjainlyhenne) , anoa resurssia, ilmoittaa jo silloin myös kerhon kokoontumisaika ja paikka elokuussa kaiken koulunaloitushässäkän keskellä keskitetysti kaupungin toimesta painatettavaa esitettä varten, sekä organisoida kerhoon ilmoittautuminen, joka on mahdollista vain muutaman päivän ajan ja viikkotolkulla ennen kerhon alkamista. Sen jälkeen koordinaattorille pitää koko vuoden ajan lähettää säännöllisesti tilastoa kerhon kävijämääristä, laatia suunnitelma mitä ohjaaja tekee syysloman aikana jne. Koululla käy helposti mielessä olla perustamatta työläitä kerhoja ja vanhemmilla helposti mielessä olla laittamatta lastaan kerhoon, johon pääsy tuntuu vaikeammalta kuin pääsy Steiner-kouluun.

Harrastava iltapäivä eli HIP-toiminta on valitettavasti nykyhallinnolle tyypillisesti täysin yliorganisoitu, joskaan tässä tapauksessa ei henkilömäärällisesti. Siitä huolimatta itse ajatus on oikeansuuntainen. Kaupungin, koulujen ja kolmannen sektorin yhteistyötä tulee edelleenkin tiivistää. Mitä tulee siihen, että kouluissa käy iltapäivisin ohjaajia urheiluseuroista tai kansalaisopistoista tai tanssikouluista, voin vain sanoa: Oli jo aikakin.

Lienee turha perustella, miksi on erittäin suositeltavaa että lapsi tai nuori harrastaa. Siihen liitetään kuitenkin usein myös ongelmia: harrastukset maksavat, ne vievät kaiket illat jolloin nuorelle ei jää tarpeeksi aikaa läksyihin, sosiaaliseen elämään tai lepoon, vanhempien kuljetuspalveluja tarvitaan usein jne. Urheiluseuroilla on krooninen pula salivuoroista. Bändeillä on krooninen pula treenikämpistä. Koulujen iltapäivätoiminta on merkittävä apu useiden näiden epäkohtien korjaamisessa. Se voi järkevästi toteutettuna myös madaltaa lisäksi kynnystä tutustua uusiin harrastuksiin ja myös lisätä kouluviihtyvyyttä, joka Suomessa ei tutkimusten mukaan ole kovin hyvällä tasolla.

Monet ennakkoasenteet jarruttavat kehitystä. Edelleen on opettajia, jotka kokevat omistavansa koulunsa eivätkä halua kiinteistölle muuta käyttöä kuin omat oppituntinsa. Heitä on onneksi kuitenkin vain marginaalinen ryhmä. Mutta myös nuorilla on usein varsin syvällä käsitys, että koulu on paikka jossa käydään lusimassa pakolliset oppitunnit ja harrastuksissa käydään iltaisin muualla. Olen saanut tänäkin syksynä vastata useampaankin kysymykseen siitä, mitä järkeä on käydä vaikkapa tanssitunnilla koulussa? No, se on ilmaista, sinne ei tarvitse erikseen matkustaa ja lisäksi sinulle jää ilta vapaata läksyihin, kavereiden tapaamiseen ja muuhun.

Kaupungin tehtävä ei ole silti toimia kansalaisopiston tavoin. Kaupungin tehtävä on mahdollistaa että siellä voi toimia kansalaisopisto. Kaupungin ei tarvitse tuottaa palveluja, joita vaikkapa urheiluseura, tanssikoulu tai elävän musiikin yhdistys tuottavat. Kaupungin tehtävä on mahdollistaa näiden toimijoiden toiminta alueellaan.

Oman nuoruuteni ilmiö oli punk. Siihen kuului voimakas itse tekemisen meininki. Eräänlainen huippusaavutus oli Lepakkoluola Helsingissä, tyhjilleen jäänyt entinen maalivarasto jonka paikallinen ELMU valtasi ja jonne syntyi tiloja bändien treenikämpistä Radio Cityn toimitukseen.

Kauan punkin jälkeen tuli grunge. On 20 vuotta siitä kun Kurt Cobain lauloi kuuluisan kertosäkeen "Here we are now, entertain us." Siihen lauseeseen kiteytyi hyvin se, mikä oli punkin esiinmarssin jälkeen yhteiskunnassa muuttunut. Itse tekemisen meiningin sijaan myös viihde ja muut vapaa-ajan palvelut pitäisi tuoda valmiina eteen.

Ei tarvitse. Eikä kaupungin tarvitse tilata ja tuottaa ihmisten vapaa-aikaa. Yhteiskunnat, joissa julkinen sektori päättää ylhäältä käsin mitä ihmiset vapaa-aikanaan harrastavat, ovat toivottavasti jo jääneet kauas historiaan. Sen sijaan kaupungin tulee voimakkaasti tukea aktiivista järjestötoimintaa, kolmatta sektoria, ihmisten omasta aktiivisuudesta kumpuavaa toimintaa. Tämän johtoajatuksen pitää näkyä niin koulurakentamisessa, kerhoresursseissa kuin suoraan järjestöille suunnattavissa avustuksissakin, sekä jatkuvassa tiiviissä yhteistyössä palvelujen tarjoamisen monimuotoisella kentällä.

Jos meillä ei ole olemassa riittäviä tiloja kuntalaisten harrastuksiin, pitää luonnollisesti käydä keskustelu mistä niitä saataisiin ja pitääkö niitä mahdollisesti rakentaa. Mutta niin kauan kuin meillä on tiloja tyhjillään tai selkeässä vajaakäytössä on silkkaa resurssien tuhlausta antaa asioiden olla niin.

Tulevaisuuden Tampereesta tulee vieläkin parempi paikka. Tekemällä.