Syksyn myötä kohti uutta kevättä?

Olen saanut jonkin verran palautetta näiden blogien pituudesta, ja syystäkin. Mutta sen verran harvoin ehdin näitä kirjoittaa, että aina kun niin teen, sanottavaa tuntuu olevan aika paljon. En lupaa että tästäkään päivityksestä tulee kovin lyhyt, mutta yritetään.

Aivan juuri äskenhän se oli, kun kirjoitin viimeisimmän SIVELA:n kokouksen jälkeen kesänaloitusblogia tänne. Silti nyt on tullut jo aika palata huomenna töihin, ensin aamulla koulun VESO-päivään ja sieltä illalla valtuustoryhmän kokoukseen. Korishommathan ovat pyörineet jo hyvän aikaa, joten ei tässä ihan kokopäivätoimisesti ole lomailtu kumminkaan.

Opinahjomme Huhtimäellä aloittaa nyt vuoden ja kolmen kuukauden sisällä kolmannella eri nimellä. Tammerkosken, Klassillisen ja Johanneksen koulun fuusiosta on tullut Juhannuskylän koulu. Koulun valtavan koon vuoksi toiminta on yläkoulun puolella organisoitu luokkatasoittain. Itse toimin seitsemänsien luokkien luokkatason johtajana, eli käytännössä koordinoin seiskojen oppilashuoltoa, erilaisia tapahtumia, ryhmäyttämistä, luokanvalvojien luokkatasokokouksia ja niin edelleen. Ensimmäisenä aamulla odottaa aikataulutuksen laatiminen kullekin talon kymmenestä seiskaluokasta Luontokoulu Korennossa vietettävää päivää varten. Ja Korento on sivumennen sanoen hieno juttu, arvokasta oppia ja heti tähän lukuvuoden alkuun uusille seiskoille ryhmäytymistä edistävä minileirikoulu.

Muuten tavoitteenani on kehittää edelleen omaa opetustani - asia, johon viime vuosina olen voinut käyttää aikaani turhan vähän. Olen työstänyt ja aion edelleenkin työstää hieman uusia oppimateriaaleja ja muutenkin aion lähestyä muutamia opetettavia kokonaisuuksia hieman uudesta näkökulmasta. Tämä on asia, johon jaksan toivoa kaikille kollegoilleni työrauhaa. Opettajan pitää saada opettaa laadukkaasti. Vastakkaisena esimerkkinä muistuu mieleen eräskin viime syyskuun päivä, ajalta jolloin toimin apulaisrehtorina, luokkatason johtajana ja suhteellisen haastavan luokan luokanvalvojana: Lukujärjestyksessä oli sinä päivänä kaksi tuntia, ja niistäkin toiselle unohdin mennä. Oli jonkun "tärkeän" tilaston laatiminen juuri silloin niin pahasti kesken. Onneksi tunnolliset oppilaat kävivät hakemassa.

Vaikka koulu- ja valmennushommissa jonkinlaisessa esimiesasemassa toiminkin, kunnallispolitiikassa olen varavaltuutetun ominaisuudessa edelleen enemmän tai vähemmän takarivin taavi. Erittäin motivoitunut olen silti siihenkin rooliin, edelleenkin miellän toiminnan joukkuepeliksi ja vaikka maaleja tekevät kärkimiehet usein otsikot ja huomion varastavatkin, joukkue ei voita jos vasen pakki on ihan p*ska.

Ennen vaaleja en tehnyt yhtään vaalilupausta, ainoastaan kerroin ajatuksistani ja asioista, joiden eteen haluan tehdä työtä. Tähän oli kaksi syytä: 1) Politiikassa ei aina saa läpi kaikkea mitä haluaa, en voi luvata jotain, jonka toteutumisesta en ole yksin päättämässä, ja 2) Maailma ympärillämme muuttuu. Olisi väärin kahlita itsensä sellaisiin vaalilupauksiin, jotka osoittautuvat 4 vuoden vaalikauden aikana joko mahdottomiksi toteuttaa, tai joiden toteuttaminen ei olisikaan lopulta Tampereen etu. Tämän linjauksen takana seison edelleen ja näin tulen toimimaan jatkossakin, sillä nyt viimeistään on nähty mitä maailman muuttuminen ympärillämme ja kulloiseenkin tilanteeseen sopeutuminen vaatii.

Koen, että niin edellisissä eduskunta- kuin kunnallisvaaleissakin, gallupeista puhumattakaan, on saavutettu menestystä kieltämällä tosiasiat ja maailman muuttuminen - siis lähinnä änkyröimällä tai änkyröintiä hännystelemällä. Politiikka ei ole ollut ensisijaisesti yhteisten asioiden hoitoa, vaan ainoastaan oman kannatuksen maksimointia keinoja kaihtamatta. Seurauksena päätöksenteko niin kunta- kuin valtakunnallisellakin tasolla on lamaantunut ja tärkeät, joskin myös rohkeutta vaativat päätökset, ovat jääneet tekemättä. Näin kurssi on jäänyt kääntämättä ja edessämme ovat entistä vaikeammat ajat.

Seuraavassa osuudessa saattaa olla hieman toistoa, mutta koen että politiikassa sitä voidaan toisaalta kutsua myös johdonmukaisuudeksi. Lisäksi tilan säästämiseksi olen listannut tähän myös asioita joista Tampereen kaupunginvaltuusto ei suoranaisesti päätä - ja tämä myös siksi, että koen ongelmakentän olevan niin valtio- kuin kuntatasollakin suurelta osin sama. Omasta puolestani lupaan siis jatkaa työtä seuraavien asioiden puolesta:

- Työ. Työttömyysaste Tampereella on yli 15. Nuorisotyöttömyyden kohdalla luku lähes tuplaantuu. Tulen kannattamaan kaikkia sellaisia päätöksiä, joilla edistetään työllisyyttä tässä kaupungissa. Suomea ja sen kuntien taloutta koettelee tällä hetkellä raju huoltosuhteen muutos (hätkähdyttäviä lukuja löytyy esimerkiksi täältä), joka pakottaa meidät väistämättä pidentämään työuriamme. Mutta sitäkään ei voi tapahtua jos ei ensin ole työtä. On kä-sit-tä-mä-tön-tä vaatia lisää rahaa palveluihin ja samaan aikaan vastustaa hankkeita, joiden avulla sitä saataisiin.

- Hyvinvointi. Tuohon työmatkani varrelle Tipotielle nousi kesän aikana komea uusi sosiaali- ja terveysasema. Palvelee laajaa asiakaskuntaa ja näkyy kauas. Varmasti hyvä ratkaisu, kannatan ehdottomasti sitä, että palveluja keskitetään, ihmisten juoksutusta vähennetään ja heille tarjotaan ennemmin hieman vähemmän hyviä yksiköitä kuin enemmän huonoja. Jos Helsinki aikoo jatkossa tulla toimeen kolmella terveysasemalla, tuskin Tamperekaan tarvitsee viittätoista. Mutta on Tipotien rakennuksessa jotain symboliikkaakin: Nykymenolla kunta on kymmenen vuoden kuluttua käytännössä yksi iso sosiaali- ja terveysasema. Ja siinä on se huono puoli, että sosiaali- ja terveysasemalta ei mitenkään voi edellyttää, että se toimii taloudellisesti kannattavasti. Kunnilta sitä pitäisi voida edellyttää.

"Parempi kertainen rutina kuin ainainen kitinä." Me emme kestä sitä, että kaupungin toimintamenot kasvavat yli 5% vuodessa. Se, että joka vuosi etsitään kesken budjettivuoden uusia yli 20 miljoonan säästöjä paikkaamaan 45 miljoonan alijäämää, ei myöskään ole kestävä tie. Kunnallisveron korotus on tunnetusti vaikutuksiltaan samaa tasoa kuin housuunsa virtsaaminen pakkasella eikä korjaa rakenteellista epätasapainoa. Olen vahvasti samaa mieltä kuin esimerkiksi valtuutettu Matti Helin täällä - yli miljardi euroa vuodessa riittää kyllä laadukkaiden palvelujen tuottamiseen Tampereella, kunhan eurot käytetään tehokkaasti. Kannatan sellaisia toimia, jotka edistävät uudenlaista ajattelua palvelujen tuottamisessa, uusien hyvien käytänteiden etsimistä. Tehokkuus, vaikuttavuus ja laatu ovat kaikki asioita, jotka on mahdollista saavuttaa yhtaikaa. Espoon kaupungin perusturvajohtaja Juha Metso sanoi keväällä Tampereella vieraillessaan, että: "Me teemme näitä asioita ihan tahallamme fiksusti." Tamperekin voi.

- Aktiivinen kaupunki. Eikä hyvinvointivaltio kestä kyllä sitäkään, että esimerkiksi miesten yleisimmistä kuolinsyistä jo kuusi seitsemästä on ns. elämäntapasairauksia. Yhtä tärkeää kuin puhua siitä, onko meillä varaa ylläpitää meidän nykyisiä hyvinvointipalvelujamme, on uskaltaa puhua siitä, onko meillä varaa meidän nykyisiin elintapoihimme. Eikä asia korjaannu alkoholiveron korotuksella tai myynnin rajoituksilla, sillä tuetaan ainoastaan sitä koomista näytelmää jossa olut viedään ensin Suomesta rekalla Viroon ja käydään sen jälkeen hakemassa se laivalla takaisin. Tuen jatkossakin Tampereella sellaisia toimia, joilla pyritään mahdollistamaan kuntalaisten oma, aktiivinen toiminta - on kyse sitten liikunnasta, kulttuurista tai mistä tahansa fyysistä ja psyykistä hyvinvointia edistävästä toiminnasta. Nämä asiat tulevat korostumaan erityisesti lautakuntatyössäni Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunnassa. Meidän tehtävämme siellä on mahdollistaa kuntalaisten aktiivinen toiminta eri aloilla.

En siis lähtökohtaisesti tule kannattamaan sellaisia toimia, joiden säästövaikutus on viime kädessä negatiivinen tai jotka veisivät kaupungin 2020-luvun sijasta takaisin 1970-luvulle. Ja olihan siinä 1980-luvussakin hienot puolensa, mutta pakkohan sitä oli eilen Kaurismäen Varjoja paratiisissa-klassikkoa katsellessa olla samaa mieltä kuin vaimoni, joka kysyi että: "Näyttikö Suomi 80-luvulla tosiaan noin ankealta?" Kieltämättä aika vissiin tahtonut vähän kullata muistot.

Vierailin kesällä Kaarinassa, jossa silmiin osui tien laidassa sellainen erikoisuus kuin: "B. Virtanen-tehtaanmyymälä." Pakkohan siellä oli poiketa ja tehdä vähän ostoksiakin. Myyjä laittoi kassiin lopuksi vielä lehden, jossa oli piirtäjä Ilkka Heilän haastattelu. Taiteilija kommentoi siinä, että olisi hienoa jos aika olisi pysähtynyt 70-luvulle.

Mutta kun ei se p*rkele pysähtynyt. Siksi nyt jos koskaan on aika suunnata katseet eteenpäin. Syksyllä on joskus pimeää ja talvella kylmää, mutta aika usein niiden jälkeen tulee aina uusi kevät.