Vuosikatsaus 2015

Olen syksyn aikana ehtinyt kirjoittaa kotisivuilleni tekstejä aika harvoin. En tiedä onko niitä kukaan kaipaillutkaan, mutta olen yrittänyt paikkailla asiaa ainakin aktiivisuudella sosiaalisen median puolella. Yhteydenottoihin olen pyrkinyt vastaamaan ja kantani monennäköisiin asioihin pyydettäessä kertomaan, mutta vielä useammin olisi pitänyt kyetä sivujaan päivittämään.

Näin uudenvuodenaaton kunniaksi kuitenkin lyhyt katsaus päättyvään vuoteen. Kotimaamme historiassa se taitaa jäädä aikakirjoihin aika synkkänä, vastakkainasettelujen ja suoranaisen vihan vuotena. Henkinen ilmapiiri on aika usein ollut kovin ahdistava ja välillä tuntuu että 2015 oli se vuosi kun kansakunta menetti täysin järkensä. Miksi, se jaksaa hämmästyttää – ja siitä olen kirjoittanut täällä usein ennenkin. Mihin on kadonnut positiivinen innostus ja yhdessä tekemisen meininki?

Vihaa ruokkii pieni, mutta äänekäs vähemmistö. Näin jaksan uskoa. Mutta entä yleistä ankeutta?

Tänä vuonna ajattelin koostaa tämän lyhyen vuosikatsauksen hetkistä, jolloin olen itse saanut tuntea positiivista innostusta. Hetkistähän tämä elämä kai loppujen lopuksi koostuu – ja ilman innostusta & paloa tekemiseen, se on usein kovin kuluttavaa. Itselleni jäivät tästä vuodesta mieleen ainakin seuraavat hienot hetket:

1)      Kerroin keväällä, oppilaiden pyynnöstä, kesken tunnin heille tiedon siitä, että tasa-arvoinen avioliittolaki on mennyt eduskunnassa läpi. Muutamat oppilaat halasivat toisiaan. Lähdin tunnin jälkeen ajelemaan kohti kotia ja autoradiosta tuli Haloo Helsingin biisi, jonka punchline kuuluu ”…joten rauha nyt, tää maailma on vihaan kyllästynyt.” Sen verran naiivi olin, että sillä hetkellä tuntui että näin tosiaan olisi. Väärässä olin, mutta en onneksi tiennyt sitä silloin.

2)      Sain olla mukana Harri Jaskarin eduskuntavaalikampanjassa, jossa innostus ja tekemisen meininki oli sekä silmiinpistävää että kouriintuntuvaa. Samalla tuli tutustuttua suureen joukkoon ihmisiä, joita en aiemmin tuntenut, mutta joista tuli kampanjatyön lomassa ystäviäni. Kampanja yhdisti erilaisia ihmisiä eri aloilta ja hyvinkin erilaisilla taustoilla, ja olihan lopputuloskin onnistunut. Hieno kokemus, joka myös opetti paljon.

3)      Matkusteltuakin tuli. Ei Eurooppaa pidemmälle, mutta nähtävää riittää tässäkin maanosassa. Omat hetkensä oli jokaisella reissulla, uusina paikkoina tuli nähtyä Bremen, Edinburgh, Antibes, Cannes,  Montpellier, Lille ja Rakvere (kolmeen viimeksi mainittuun toki töiden merkeissä) sekä palattua sellaisille tutuille hoodeille kuin Nizza ja Monaco / Monte Carlo.  

4)      Koripallon EM-kisat Ranskassa syyskuussa olivat yksi hieno kokonaisvaltainen elämys, jota sain osaltani olla Suomeen välittämässä. Suomen murskavoitto Bosniasta ja jatkopaikan varmistuminen on ainakin itselleni se vuoden sykähdyttävin urheiluhetki ja toivon, että onnistuimme radioaaltojen kautta välittämään ainakin pienen osan siitä tunnelmasta, joka hallissa tuolla hetkellä vallitsi. Suomi pelasi muutenkin hienon turnauksen, pari peliä meni toki vähän vaisummin, mutta pelillinen huipputaso oli korkeinta, mitä Suomelta on aiemmin nähty.

5)      Kyllähän koripallo muutenkin taas antoi enemmän kuin otti. Voittoprosentilla mitattuna vuosi taisi kokonaisuutena olla urani heikoin, mutta minimitavoitteet on kuitenkin saavutettu ja lähtökohdat tulevaan vuoteen ovat hyvät. Saavutimme helmikuussa Pyrinnön naisten kanssa suurimman voittojen määrän pääsarjatasolla pirkanmaalaisjoukkueelle sitten vuoden 2008 (jolloin myös olin valmentajana) ja samalla varmistimme sarjapaikan, mikä oli kauden tavoite. Täksi kaudeksi vaihdoin työnantajaa ja rintamusta koristaa nyt nokinäätä – ja hyvin olen viihtynyt. Innostusta, paloa, yhdessä tekemisen meininkiä. Raskaampikin vaihe mahtui syyskauteen, tuli tappioita ja kopista lähti loukkaantumisen vuoksi hieno persoona ja loistava jätkä Isaiah Wilkerson, mutta avausvoitto lokakuussa (jonka otsikko ”BC Nokia palasi ryminällä Korisliigaan” kiteytti täydellisesti) ja varsinkin kaksi viimeistä voittoa ennen vuodenvaihdetta jäävät kyllä mieleen pitkäksi aikaa. Upeaa koripalloa ja fantastinen tunnelma. Sekä kentällä että katsomossa.

6)      Pystyin syksyn mittaan muutaman kerran katsomaan omaa valokuvaani, ilman että inhosin sitä. Uskoisin, että suurin syy siihen ja muutenkin parantuneeseen jaksamiseen on liikunnan lisääntyminen. Liityin kesällä Liikuntakeskus GoGo:n jäseneksi ja vaikka olen tähän mennessä ehtinyt käydä salilla ja ryhmäliikunnassa vasta hieman yli 70 kertaa, vaikutukset tuntuvat ja kuulemma näkyvätkin. Voin suositella. Hienoja hetkiä ovat olleet nekin, kun huomaa että jumpassa ei enää ihan koko aikaa tarvitse hävetä ja vaikka hävettäisikin, sen kestää kyllä. Itsensä peliin laittaminen, vaikka häpeän kautta, on kuitenkin aika usein myös ihan puhdistava kokemus.

7)      Onhan opettajan työ parhaimmillaan hienoa. Kovasti olen edelleen yrittänyt kehittyä siinä, että oppilaille tarjoutuisi mahdollisuuksia antaa monipuolista näyttöä: Yksi pärjää parhaiten kokeissa, yksi soveltavissa harjoitustöissä, toisella on taas parempi tuntiaktiivisuus. Joku saa asiat esitettyä sanallisessa muodossa, toinen kuvallisessa, kolmas esittämällä. Ainakin olen yrittänyt kannustaa heitä itseään toteuttamaan ja tulokset ovat monesti olleet mieltä lämmittäviä. Yksittäisenä hetkenä ehkä vuodesta kuitenkin muistuu mieleen se, kun Runebergin Saarijärven Paavo -runoa tarjoutui analysoimaan huivipäinen maahanmuuttajatyttö. Ja hyvin analysoikin. Olisi pitänyt saada videolle, olisi paljon mietittävää monelle.

8)      Se hetki, kun joulun rauha laskeutuu. Joka vuosi. Kun tajuaa, että tästäkin vuodesta lopulta selvittiin. Ja loppujen lopuksi se riittää aika pitkälle. Viime vuonna kirjoitin vuosikatsauksessani Sikstuksen kappelista ja rakentamattahan se jäi tänäkin vuonna. Kirjakin jäi lopulta kirjoittamatta. Asia ei kuitenkaan tunnu niin pahalta kuin joskus ennen. Ensi vuonna on hyvä jatkaa yrittämistä, jos vaan hengissä ja terveenä saa pysyä. Se on kuitenkin kaikkein tärkeintä ja siitä täytyy tänäkin vuonna olla kiitollinen.

Varmaan monia tärkeitä hetkiä unohtuikin. Tajunnanvirtatekniikalla kirjoitin, kuten yleensäkin. Haluan kuitenkin taas kiittää mukana vuoden mittaan matkanneita läheisiäni, ystäviäni, perhettäni, työtovereitani. Uusia ja vanhoja. Kiitos. Olette parasta mitä on.

Vuoteen on mahtunut myös seuraavia asioita, vaikka niihin en erityisen suuria onnistumisten tai innostuksen hetkiä liittänytkään:

-          Historian ja yhteiskuntaopin lehtori sekä luokkatason johtaja Juhannuskylän koulussa. Tulevana keväänä jälleen myös luokanvalvoja.

-          Mukana opetussuunnitelmatyössä sekä seudullisesti että kaupungin tasolla. Työ onneksi jo voiton puolella.

-          Tampereen kaupungin varavaltuutettu (useimmissa kokouksissa tuli taas oltua läsnä), Sivistys- ja elämänlaatupalveluiden lautakunnan jäsen sekä Osaamis- ja elinkeinolautakunnan (uusi tehtävä) + Joukkoliikennelautakunnan varajäsen. Ei suuria henkilökohtaisia saavutuksia, mutta ei näyttäviä irtiottojakaan. Nöyrä joukkuepelaaja omien vaalilupausten ja terveen maalaisjärjen siivittämänä. 

-          Tampereen Sarka Oy, hallituksen jäsen (uusi tehtävä)

-          Yhdistys- ja harrastustoimintaa. (Swahilin opinnot tosin jäivät valitettavasti kesken, koska jatkokurssi peruttiin.)

Tykästyin tänä vuonna kovin Elastisen biisiin Eteen ja ylös. Paljon sellaista johon voin samaistua ihan sellaisenaan ja paljon sellaista, mikä vaan täytyisi osata pitää mielessä vaikkei aina siltä tuntuisikaan. En kuitenkaan omaa tekijänoikeuksia biisin tekstiin, joten en kirjoita nyt sitä tähän. Jossain vaiheessa kävi mielessä kiteyttää vuosi myös Tuntematon sotilas –sitaattiin ”Parahiin en kuulu, mutta miehen reijän oon täyttänyt.” Mutta ei sekään oikein sopisi tekstin henkeen. Päätän tekstin siis säkeeseen, jonka eräs nykyinen senaattori ja kaupunginvaltuutettu kirjoitti sellaiset baltiarallaa 40 vuotta sitten eräälle maamme hienoimmista naisartisteista:

”Sä maailmaa paranna, mut muista että ihmiselämään,

riittää kun selviydytään.”

Toivotaan että riittää. Hymypoika en ensi vuonnakaan aina lupaa olla, mutta aina joskus kuitenkin. Ja yrittää taas ainakin selviytyä.

Nähdään ensi vuonna!