Työrauha opettajille - nyt.

Kirjoitin viime syksynä vaalikampanjan yhteydessä kotisivuilleni tekstin "Työrauha opettajille." Tuo teksti löytyy täältä.

Nyt, vuotta myöhemmin, kirjoitus on valitettavasti edelleen ajankohtainen. Viimeisten kolmen vuoden aikana tapahtunut myllerrys esimerkiksi Juhannuskylän koululla ei sittenkään ollut riittävä, vaan koulun toimintaan kohdistuu jälleen uusia uhkia. Mikä valitettavinta, samalla uhataan oppilaiden tasavertaisia edellytyksiä yksilölliseen kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen.

Alkuun lyhyt katsaus historiaan: Tammerkosken koulu ja Klassillinen koulu määrättiin yhdistettäviksi nelisen vuotta sitten. Syntyi syksyllä 2012 toimintansa aloittanut Tammerkoski-Klassillinen koulu. Vain puoli vuotta tästä, kokonaisuuteen yhdistettiin Johanneksen koulu ja näin syntyi elokuussa 2013 Juhannuskylän koulu. Koululle luotiin yhdessä Tammelan ja Saukonpuiston koulujen kanssa toimiva ja luonteva koulupolkumalli, sekä yhteinen opetussuunnitelma siltä pohjalta, että koulu tarjoaa kaupungissa keskitetysti myös painotusaineina latinan ja kuvataiteen opetusta. Lasten ja nuorten lautakunta oli tehnyt tästä asiasta päätöksen vajaat 2 vuotta sitten. Ratkaisua edelsi koominen nettikysely, jossa kuntalaisilta lievästi sanottuna johdattelevasti kysyttiin haluavatko he painotusten olevan tarjolla ns. keskitettynä palveluna yksittäisissä kouluissa, vai kannattavatko he perusopetuksen tuolloisen johdon ajamaa mallia, kauniilla lauseilla esiteltyä monipuolista valinnaisuutta omassa lähikoulussa. Reilut 93 prosenttia ei kuitenkaan ollut johdateltavissa, vaan kannatti painotuksia keskitettynä palveluna, kuten järkevää onkin. Näin taataan toteutuksessa sekä ylivoimaisesti paras laatu että resurssien tehokkain käyttö.

No, nyt kaupunki selvittää keskustan alueen kouluverkkoa jälleen - ja samalla myös painotuksia. Kuntalaisten alle 2 vuotta sitten antama, lähes yksimielinen mielipide ei vielä perusopetuksen johtoa vakuuttanut, vaan valmistelufoorumi Valmassa kysytään jälleen kansalaismielipidettä vähintään yhtä johdattelevalla kyselyllä, jossa painotusten kanssa vastakkain on asetettu mm. turvallinen koulumatka. Onnettomuuksia ei matkalla painotuksiin ole sattunut ja niitä voi yhtä hyvin sattua matkalla omaan lähikouluun, mutta kukapa ei olisi sitä mieltä että koulumatkan turvallisuus on tärkeä asia? Kysely on avoinna Valmassa 10.12. asti ja keskisen alueen kouluverkosta järjestetään yleisötilaisuus kaupunginvaltuuston istuntosalissa 3.12. kello 18.00.

Juhannuskylän koulun oppilaaksiottoalueesta poistuu ensi syksynä Atala. Tämä muutos pienentää koulun kokoa kolmessa vuodessa noin 150 oppilaalla. Koossa toki onkin hieman pienentämisen varaa, sillä talo on tällä hetkellä vielä hitusen liian täynnä. Mutta jatkuva epävarmuus ja hämmennys tulevaisuudesta ei voi olla heijastumatta koulun arkeen muutenkin. Miten ihmeessä kehität koulua ja suunnittelet tulevien vuosien toimintaa näissä olosuhteissa?

Koulu on instituutiona isojen haasteiden edessä. Niin opetussuunnitelmallisesti kuin pedagogisesti kuin muutenkin on tuettava ratkaisuja, joilla koulu on jatkossakin oppilaille mielekäs ja motivoiva kasvuympäristö. Lahjakkuuden tukeminen on yksi olennainen asia näiden päämäärien saavuttamisessa. Koulujen ja oppilaiden ylhäältä ohjattu tasapäistäminen ei tätä tavoitetta tue. Esimerkiksi kuvataide-, latina-, liikunta- ja musiikkipainotukset sekä montessoriopetus on tarkoituksenmukaista järjestää jatkossakin keskitettynä palveluna. Tämä on myös sekä perusopetuslain että opetussuunnitelman hengen mukaista.

Mitä ongelmaa painotuksissa sitten on? Sekä Atalan koulupolun muutoksessa että painotuksista luopumisessa on pohjimmiltaan kysymys samasta asiasta: Ne sopivat huonosti Tampereen kaupungissa käytössä olevaan malliin, jossa kaupunki on jaettu kolmeen perusopetusalueeseen. Jokaisella alueella on oma aluejohtaja ja aluekoordinaattori. Kuten vuosi sitten kirjoitin, järjestelmä muistuttaa 20 vuotta sitten Koripalloliitossa käyttöön otettua järjestelmää, jota nyt suurin kustannuksin ajetaan alas kalliina ja tehottomana - toiminnan pyörittämiseen kipeästi tarvittava raha ohjautuikin byrokratian pyörittämiseen.

Perusopetuksen ja päivähoidon hallinnosta Tampereella löytyy tällä hetkellä lasten ja nuorten palveluista vastaavan apulaispormestarin ja koulujen rehtorien välistä siis paitsi tuotantojohtaja, kehityspäällikkö, talouspäällikkö, henkilöstöpäällikkö, varhaiskasvatuspäällikkö ja erityispalvelupäällikkö, (joilla ennen pärjättiin), nyt myös 3 perusopetuksen aluejohtajaa, 3 perusopetuksen aluekoordinaattoria, 3 varhaiskasvatuksen aluepäällikköä, 3 varhaiskasvatuksen koordinaattoria ja varhaiskasvatuksen tuen koordinaattori. Kokousten ja koulutusten määrä kolminkertaistuu ja kustannuksia tulee myös esimerkiksi toimitiloista.

Vilpittömästi toivon, että kaupungissa aloitettujen byrokratiatalkoiden kestäessä selvitetään perusteellisesti onko moinen hallintohimmeli aivan välttämätön jotta tässä kaupungissa pystytään tarjoamaan lapsille laadukasta varhaiskasvatusta ja perusopetusta. Voisiko näiden eittämättä kokeneiden ja pätevien ihmisten ammattitaitoa hyödyntää kaupungissa jotenkin tehokkaammin?

Paitsi että rakennelma on tuhottoman kallis, se myös haittaa työntekoa. Muistelimme juuri Tampereen Klassikot ry:n hallituksen kokouksessa, miten takavuosina kuntaraja oli täysin ylivoimainen este painotuksiin hakeutumiselle. Naapurikunnan alueelta ei tahtonut päästä millään opiskelemaan esimerkiksi lainaa, vaikka olisi kuinka halunnut. Nyt naapurikunnista voi kyllä hakeutua painotuksiin Tampereelle, mutta kaupungin sisälle halutaan pystyttää uusia muureja. Aikana, jolloin Berliinin muurin kaatumisestakin tulee kohta 25 vuotta ja ihmisten vapaa liikkuvuus alkaa olla arkipäivää kaikkialla muualla paitsi Pohjois-Koreassa, Tampereella on edelleen toimijoita, jotka haluavat estää esimerkiksi painotetun kuvataiteen opiskelun vaikkapa länsitamperelaisilta koska nämä asuvat väärällä perusopetusalueella painotuksen kannalta. Herran jestas.

Kun itse itseään paisuttanut hallinto ja byrokratia yhdistetään toiseen nykypäivän ilmiöön, siihen että kaikesta pitää aina saada joku vastuuseen - ja sellaisiinkin tapahtumiin joita elämässä nyt vain joskus tapahtuu, pitää aina löytää syyllinen - saadaan tämän syksyn surkuhupaisin näytelmä, jossa marionetteina ovat toimineet liikunnanopettajat.

Tampereen(kin) liikunnanopettajat ovat vuodesta toiseen voineet esittää laskun matkoistaan eri liikuntapaikoille ja heille on maksettu niistä kohtuulliset kilometrikorvaukset. Tänä syksynä laskut tulivat bumerangeina takaisin saatteella "rehtoreille tulossa lisäohjeita." Nämä lisäohjeet tulevat ilmeisesti, takautuvasti, tarkoittamaan sitä, että liikunnanopettajat eivät enää kulkisi liikuntapaikoilla omilla autoillaan vaan matkustaisivat oppilaiden kanssa busseilla mennen tullen, jotta myös siirtyminen tapahtuu ryhmänä ja valvotusti.

Enemmän kuin muuta, kyseessä lienee totaalinen ylireagointi taannoiseen oikeusjuttuun, jossa liikunnanopettaja tuomittiin maksamaan korvauksia tunnilla loukkaantuneelle oppilaalle. On taustalla kumpi tahansa tai molemmat, tulevaisuudessa siis opettaja lähtee ryhmän kanssa esimerkiksi Juhannuskylän koululta bussilla Kauppiin, istuu heidän kanssaan linja-autossa, saapuu Kauppiin, odottaa että oppilaat vaihtavat liikuntavarusteet ylleen, ohjaa tunnin, odottaa että oppilaat käyvät suihkussa, odottaa heidän kanssaan bussia ja ajelee sillä jälleen oppilaiden kanssa takaisin koululle. Siellä odottaa seuraava ryhmä, jonka kanssa sama rumba uudestaan. Ihan kiva, mutta:

1. Liikuntatunneilla ei enää ehditä liikkua. Jos laskee kauanko perilläoloaikaa jää sen jälkeen kun kaksoistunnista vähentää siirtymät (joita siis opettajan osalta ei ennen tarvinnut vähentää koska tämä saattoi jäädä liikuntapaikalle odottamaan seuraavaa ryhmää) ja muun toiminnan kuin itse liikunnan, päästään noin 15-30 minuuttiin - maksimissaan. Miten tämä kannustaa oppilaita liikkumaan? Eikö juuri liikunnan lisääminen ollut esimerkiksi useammankin valtuuston juuri hyväksymän asiakirjan aika keskeinen tavoite?

2. Haluammeko oikeasti maksaa palkkaa koulutetuille aikuisille ihmisille bussissa istumisesta?

3. Miten epätasa-arvoiseen asemaan tämä asettaa niiden koulujen oppilaat, joilla liikuntapaikat sijaitsevat koulun vieressä ja niiden, joilla eivät?

(Ongelma tietysti ratkeaa, jos keskustan loputkin koulut ajetaan kouluverkkoratkaisun myötä alas. Ne ovat tosin olleet haluttuja, kustannustehokkaita, turvallisiksi koettuja ja oppimistuloksiltaan hyviä, mutta kuten Koripalloliitossakin aikoinaan kävi, järjestelmä on helposti tärkeämpi kuin tarkoituksenmukainen toiminta.)

Olen tästä asiasta kirjoittanut ennenkin, mutta kysyn taas: Mitä järkeä on siinä, että kouluissa ei voisi enää tehdä juuri mitään, jotta ei tulisi haastetuksi oikeuteen  ja joutuisi maksamaan itseään kipeäksi? Keskustelin viikko sitten erään entisen luokkakaverini, akateemisesti korkeakoulutetun ihmisen, kanssa koulun arjesta ja muuttuneesta opettajan työstä. Milloin joudut vastaamaan oppilaiden huonoista arvosanoista heidän vanhemmilleen (koska nykyään oppilaan huono arvosana on järjestään opettajan vika), milloin työpaikallasi sattuneista onnettomuuksista ja/tai tapaturmista käräjäoikeudelle. Ja kuitenkin olet tehnyt vain työtäsi.

Itseltäni murtui aikoinaan alakoulun liikuntatunnilla käsi, kun juoksin jalkapallon perässä koulun aitaa päin. Paljonkohan olisi pitänyt vaatia johtajaopettaja Heikki Simolalta korvauksia?

Ex-luokkatoverini heitti ilmaan hyvän kysymyksen, johon minulla ei ole vastausta: "Missä vaiheessa meillä ihmisillä alkoi viiraamaan näin pahasti?"