Koulu, moraali ja maalaisjärki

Muutama viikko kulunut ilman blogipäivitystä. Suurimpana syynä olivat koriksen playoffit joiden ehdoilla mentiin tovi, tosin tänä vuonna lyhyempi sellainen kuin muutamana aiempana. Paljon on kuitenkin ehtinyt tapahtua asioita, joita on tehnyt mieli kommentoida. Koriksestakin on luvassa juttua kunhan savu hälvenee ja kytkennät on helpompi tarkastaa, mutta aloitan nyt kuitenkin ensin paljon esillä olleesta Alppilan koulun erityisopettajan tapauksesta - parin viikon viiveellä ja silläkin uhalla että asiasta on lähes kaikki mahdollinen sanottu jo.

Allekirjoitin itsekin Korhosen erottamista vastustavan adressin, en kollektiivisen joukkovaahtoamisen hengessä enkä edes kovin vahvasti uskoen siihen, että adressilla hirveästi pystytään asiaan vaikuttamaan. Tapahtunut oli vain mielestäni niin tervetullut ääriesimerkki siitä missä koulumaailmassa mennään, ainahan tarvitaan joku hätkähdyttävä tapahtuma ennen kuin asioille oikeasti tehdään jotain. Nyt herännyt keskustelu siitä, onko koulumaailmassa oikeasti tarvetta vakavasti pohtia opettajien oikeuksien ja velvollisuuksien lisäksi myös oppilaiden ja heidän vanhempiensa oikeuksia ja velvollisuuksia - ja etenkin sitä onko koko touhussa tällä hetkellä ylipäätään mitään järkeä - on todellakin paikallaan.

En ole koskaan toiminut opettajana Helsingissä, joten kovin kattavaa kuvaa minulla ei ole siitä, millainen tilanne siellä kouluissa vallitsee esimerkiksi Tampereeseen verrattuna. Useimmat ilmiöt kuitenkin kulkeutuvat pienellä viiveellä Helsingistä muualle Suomen, joten vaikka emme missään suoranaisessa lintukodossa elä täällä nytkään, haasteet voivat tulevaisuudessa olla Tampereellakin vielä paljon nykyistä suurempia.

Onko koko tapaus omiaan kehittämään yhteistyötä opettajien, oppilaiden ja vanhempien välillä? Ei varmasti. Se päin vastoin ruokkii vastakkainasetteluja, jotka tekevät aina kasvatustyöstä kaikille hankalampaa eivätkä siten ole koskaan kenenkään etu.

Toimiko opettaja tilanteessa esimerkillisellä tavalla? Ei. Opettaja provosoitui kun provosoitiin ja häntä tarkoituksella ärsyttävä oppilasjoukko näyttää siten saavuttavan tavoitteensa. Jos voimakeinoja joudutaan koulussa käyttämään, jotain on mennyt jo alun perinkin pieleen.

Onko opettajalla oikeus tehdä inhimillisiä virheitä ja erehdyksiä? On. Voisiko ne käydä läpi ja siten niistä oppia niin oppilas, opettaja kuin koko yhteisökin? Voisi. Suulaalle pojalle tulee vielä tilanteita, joissa ei kannata mennä suuta soittamaan - jenkkifutaajan kokoinen Korhonen olisi halutessaan voinut tehdä nakkikioskilla aika paljon pahempaa jälkeä kuin koulun ruokalassa, eikä siinä olisi paljon kyselty kuinka vaikutusvaltainen äiti pojalla mahdollisesti saattaa olla. Aina ei voi sanoa koska tahansa kenelle tahansa mitä tahansa joutumatta siitä vastuuseen. Pahoin pelkään tämän poikajoukon oppivan asian vielä joskus kantapään kautta. Kasvatuksellisessa mielessä myöskään sen oppiminen, että joskus itse kukin voisi myöntää tehneensä väärin, ja se ei edes välttämättä tunnu kovinkaan pahalta, ei olisi ollenkaan huono tavoite ja tässä olisi voinut olla sellaiseen hyvä tilaisuus.

Sitä paitsi Korhosen ja pojan ei olisi edes tarvinnut kohdata edes nakkikioskilla, olisihan Korhosen päässä voinut napsahtaa huomattavasti pahemmin koulun ruokalassakin. Tällaisiin tilanteisiin joutuu aina väliin koulussa joku isokokoinen miesopettaja. Tiedän useita kollegojani, jotka ovat oikeasti pohtineet voisiko heille oikeasti joskus vastaavassa tilanteessa tapahtua niin, kontrolli katoaa ja tulee tehdyksi jotain peruuttamatonta.  Onneksi kenellekään ei kuitenkaan ole vielä niin käynyt, ja uskon että Alppilan tapahtumat voivat myös tässä tapauksessa vaikuttaa myös positiivisella tavalla ennaltaehkäisevästi JOS ne johtavat vastaavien tilanteiden harvenemiseen ja toisentyyppiseen käsittelyyn.

Oliko opettajan erottaminen lainmukainen toimenpide? Tapaus on edennyt syyteharkintaan, joten asiasta päättää aikanaan käräjäoikeus. Mutta onko tässä ihan oikeasti kysymys sellaisesta tapauksesta, rikoksesta, jolla pitää kuormittaa ennestäänkin ruuhkautunutta oikeuslaitostamme? Eräs hyvä ystäväni sanoi asian kerran naulan kantaan: Mikään laki, sääntö, kielto tai rajoitus ei koskaan korvaa moraalia. Moraalinsa voi niiden avulla kukin ulkoistaa, mutta parasta tulosta ei silloin saavuteta.

Vuosikymmenet urheilumaailmassa ovat näyttäneet, että esimerkiksi kilpailujärjestelmässä (tyypillisimpänä asiana pelaajien peluuttaminen eri sarjoissa) turhan usein pitää säätää yhä uusia kieltoja, rajoituksia ja määräyksiä siksi, että muutama harva toimija ei muuten osaisi toimia oikein. Mutta hyvä tarkoitus kääntyy usein myös itseään vastaan; niillä rangaistaan monesti samalla niitä toimijoita jotka osaisivat toimia moraalisesti oikein ilman kieltojakin. Usein kärsijäksi joutuu myös täysin syytön osapuoli, esimerkiksi pelaaja.

Viimeisin vuosikymmen on tuonut moraali-sanan rinnalle toisen yhtä tärkeän sanan - maalaisjärjen. Eikä sanaa oikeusturva ole sitäkään tarkoitettu käytettäväksi siihen, että omista töppäilyistä ei voisi seurata asiaankuuluva rangaistus. Turhan usein vain siihen tällä hetkellä juuri sellaisessa yhteydessä törmää. Eikä sekään sana korvaa noita kahta aiemmin esiin nostamaani voimasanaa: moraali ja maalaisjärki.

Voisiko siinä, että opettajien tekemä paperityö on viimeisten vuosien aikana tolkuttomasti lisääntynyt ja työtehtävien tarkoituksenmukaista hoitamista rajoittavat yhä uudet pykälät ja määräykset, olla takana mahdollisten oikeusjuttujen pelko? Voisi, ja onkin.

Onko sillä, että opettaja joutuu työtään tehdessään ja kasvatustehtäväänsä hoitaessaan pelkäämään tulevansa haastetuksi oikeuteen, mitään tekemistä moraalin ja maalaisjärjen kanssa? Ei tippaakaan.

Esikoisteokseni Yhden Yön tarinan päivitetyssä pokkariversiossa esitettiin jo vuonna 2007 kysymys: "Mikä taho on tappanut ihmisiltä maalaisjärjen?"

Sitä minäkin edelleen ihmettelen.