Vaalikone

On jälleen se aika, kun täytetään vaalikoneita ennen tulevia eduskuntavaaleja - kuka enemmän, kuka vähemmän tosissaan. Itse en vaalikoneita harrasta, niiden "kuinka monta kuntaa olisi sopiva määrä"-kysymykset eivät isommasta asiayhteydestä irrotettuina kerro mitään ja keinotekoiset vastakkainasettelut kuten "pitääkö korottaa veroja vai heikentää palveluja" ovat aivan täyttä höpöhöpöä. Kumpaakaan ei tarvitse tehdä kun asiat tehdään järkevästi.

Itselleni riittää ehdokkaan valintaan kuusi kysymystä. Ne tulevat tässä ja ne voi kysyä niin ehdokkaalta kuin itseltäänkin täysin vapaavalintaisessa järjestyksessä.

1. Esittääkö ehdokas ratkaisuja Suomen vai oman puolueensa ongelmiin?

Kuka tahansa osaa luetella kymmeniä ongelmia. Eduskuntaan tarvitaan nyt henkilöitä, joilla on näkemystä, kykyä ja halua tehdä ratkaisuja. Tämä vaalikausi on toivottavasti varoittava esimerkki siitä miten käy kun tarpeeksi änkyröidään, hännystellään änkyröintiä tai tehdään / jätetään tekemättä päätöksiä vain kannatusprosentteja tuijotellen.

Edessämme ovat vaikeat ajat. Edessä on paljon kivuliaita ratkaisuja. Jos niistä ei halua puhua, tai ongelmien ratkaisuun ei löydy omaan tai puolueen ideologiaan sopivia keinoja, ne voidaan lakaista maton alle demonisoimalla muita puolueita tai heidän ehdokkaitaan, luomalla heistä keinotekoisia negatiivisia mielikuvia tai käyttämällä heistä hassunhauskoja, muiden keksimiä, ilmaisuja.

Politiikka on myös yhteistyötä ja jatkossakin tarvitaan kykyä tehdä päätöksiä yhdessä. Oman kannatuksen nostaminen yhteistyökumppaneita mollaamalla on sellaista yhteisen pesän likaamista,  mitä en joukkueurheilutaustaisena ihmisenä siedä.

Suomalaisia johdetaan edestä. Puskista huutelu ei tätä maata eteenpäin vie.

2. Rakentaako ehdokas tulevaisuuden Suomea vai aikamatkaa menneisyyteen?

Ennenkin moni asia oli hyvin. Ei ehkä ihan niin hyvin kuin sen muistamme, sillä aika helposti kultaa muistot. Ennen oli kuitenkin ennen, ja nyt on nyt. Maailma on muuttunut, peruuttamattomasti. Siihen emme voi vaikuttaa. Siihen voimme, haluammeko tietyt tosiasiat hyväksyä. Emme ole tässä maailmassa yksin, emme ole maapallon keskipiste, olemme pieni ja syrjäinen valtio joka voi menestyä vain hyvällä, avoimella yhteistyöllä - emme eristäytymällä. Meillä on omat vahvuutemme joilla pärjäämme, mutta ne eivät ole enää nyt tai tulevaisuudessa samat kuin ne olivat 70-luvulla.

3. Kohtaavatko ehdokkaan tavoitteet ja niiden saavuttamiseksi esitetyt keinot - vai esittääkö ehdokas ylipäätään mitään keinoja?

Valtionvelka pienemmäksi, väki töihin, syrjäytymistä estettävä, sukupuolten tasa-arvoa edistettävä, hallintoa tehostettava....kyllä, kyllä, kyllä. Hyviä ja kauniita tavoitteita, mutta miten niihin päästään? Sääntelyä ja byrokratiaa pitäisi purkaa - mutta esimerkiksi sote-palveluiden tuottamiseen rakennetaan uusia hallintohimmeleitä, ihmiset eivät saisi itse valita puolisoaan tai perheet lastensa koulua. Sukupuolten palkkatasa-arvoa pitäisi edistää, mutta äitien silti jatkossakin olla kotona hoitamassa lapsia. Työllisyyttä pitäisi edistää, mutta työpaikkoja tarjoavia yrityksiä verottaa entistä kovemmin. Veronkevennyksiä pitäisi suunnata tuloluokkiin, jotka eivät maksa valtion tuloveroa nytkään. Veroja pitäisi kiristää niiden väestöryhmien osalta, jotka kantavat niskassaan koko kuorman jo nyt. Ai niin, mutta nehän eivät olekaan oman puolueen äänestäjiä.

4. Jaetaanko kakkua vai kasvatetaanko sitä?

Kuka tahansa pystyy luettelemaan kymmeniä kohteita, joihin tarvittaisiin lisää rahaa. Huomattavasti vaikeampaa on kertoa, mistä tuo raha saadaan. On täysin käsittämätöntä että yksikään puolue tai poliitikko voi tällaisina aikoina pudotella lisärahavaatimuksia ilman minkäänlaista näkemystä siitä, mistä tuo raha otetaan. Vai riittääkö se, että jos ei kaikille riitä niin otetaan lopuiltakin pois.

5. Tietääkö ehdokas pennin ja miljoonan eron?

Väittääkö joku vakavissaan että valtion talous hetkahtaisi suuntaan tai toiseen esimerkiksi kansanedustajien palkat jäädyttämällä? Että maahanmuuton kulut ovat oikeasti melkein 2 miljardia? Että Suomi nyt jotenkin nousee tästä jaloilleen jos lopetamme kehitysavun? Ihan kiva jos eläkeläiset saavat kalastaa ilmaiseksi, mutta ehkä nyt kuitenkin hieman eri suuruusluokan asiat olisivat niitä oleellisempia.

6. Kenen rahoja ehdokas jakaa?

On rationaalista äänestää ehdokasta, joka lupaa eniten. Äänestäjän kannalta sellainen on ehdokas, joka lupaa hänelle että tämän elintaso säilyy jatkossakin vähintään ennallaan, mutta sen maksaa joku muu. Tämä joku muu on se kasvoton ja osin fiktiivinen "hyväosainen" tai "suurituloinen," kuuluu muuten vain toiseen tuloluokkaan, asuu eri puolella Suomea tai edustaa niitä tulevia sukupolvia, jotka aikoinaan maksavat sen jos nyt elämme yli varojemme sekä taloudellisesti että esimerkiksi luonnonvarojen käytön suhteen. Tätä en näe oikeudenmukaisena, enkä voi sellaista poliittista ideologiaa kannattaa.

"Vahva valtiontalous on myös köyhän etu" oli aikoinaan Sauli Niinistön slogan Työväen presidentti-kampanjassa ja siinä piilee edelleen paljon olennaista. On hyvinvointivaltiomme säilyttämisen kannalta elinehto ettemme näännytä hengiltä niitä, jotka sen ylläpidon jo nyt maksavat, vaan toimimme juuri päinvastoin. Kannustamme yrittämään, kannustamme menestymään. Konkreettisin toimin - ja teemme sen myös meidän jälkeemme tulevat sukupolvet mielessä pitäen.

Minä olen jo löytänyt ehdokkaan joka näkee uhkien sijaan mahdollisuuksia, omaa valtavan määrän konkreettisia ajatuksia yhteisen kakkumme kasvattamiseksi, laajat verkostot ja todella paljon virtaa näiden asioiden toteuttamiseksi. Hän katsoo tulevaisuuteen ja näkee myös maamme rajojen ulkopuolelle.

Toivon, että sellaisen löytää myös mahdollisimman moni muu. Tämä vaalikone on siihen tarkoitukseen vapaasti käytössä.