Kiitos 2013-17

15.05.2017

Tampereen kaupunginvaltuusto oli tänään koolla viimeistä kertaa tällä valtuustokaudella. Seuraavassa kokouksessa kokoonpano on jo uusi, huhtikuun vaaleissa valittu. Vahvasti epäilen että itse en silloin paikalla ole, olen jatkossa Kokoomuksen ja RKP:n valtuutetuista vasta kuudes vara, eli ainakaan valtuustokauden alkuvaiheessa tuskin niin montaa edelläni olevaa on yhtaikaa estynyt kokouksiin osallistumaan.

Olen pitänyt vaalien jälkeen poliittisissa kysymyksissä suht matalaa profiilia, ja siihen on syynsä. En saanut vaaleissa niin vahvaa mandaattia, että kokisin olevan oikeutettua suurempaa ääntä pitää. Lisäksi kannatan näissä asioissa aina tiettyä marssijärjestystä ja nyt on oikein että asioita vie eteenpäin uusi valtuustoryhmä.

Olen saanut kritiikkiä siitä, etten satsannut vaaleihin enempää. Se on totta, vaalibudjettini pysyi noin 500 eurossa ja sillä ei maksettua mainontaa juurikaan hankita. Omaa rahaa ei kuitenkaan ollut käytettävissä enempää ja vaikka olisi ollut, en välttämättä olisi sitä kauheasti enempää vaaleihin käyttänyt. Arvostan valtuuston jäsenyyttä, mutta en ole halukas siitä määräänsä enempää maksamaan. Tulos oli kuitenkin se, että selvästikin tavoitin ”tutut” äänestäjät joilta sain hyvällä prosentilla ääniä, mutta ns. liikkuvista äänestäjistä tai omien sidosryhmieni ulkopuolelta ei ääniä juurikaan tippunut - kuten ei toisaalta voinutkaan, koska kampanjani ei heitä tavoittanut. Ilmeisesti myös sellaiset perinteiset kokoomusstereotypiat elävät edelleen todella vahvasti ja tällaisen sinivihreän oikeistoliberaalin on vain yhdessä samanhenkisten toimijoiden kanssa jaksettava niitä mielikuvia, perusteettomia oletuksia ja olkiukkoja vastaan taistella. Meitäkin Kokoomuksessa on ja jotkut meistä onneksi vaaleissa ihan pärjäsivätkin. Ei minunkaan tulokseni huono ollut ja ihan jokaisesta äänestä olen edelleen kiitollinen.

Mielenkiinnolla odotan, millainen lautakuntapaikka lähiviikkojen jaossa kohdalle kolahtaa. Jos tulen valituksi lautakuntaan jossa pystyn parhaalla mahdollisella tavalla olemaan hyödyksi, tilanteeni ei lopulta niin kauheasti muutu. Mielelläni pitäisin myös paikkani Tampereen Sarka Oy hallituksessa, olen alle 2 vuotta siellä toiminut ja jotenkin tuntuu että olemme monessa asiassa vasta aivan alussa ja hallituksen työskentely on ollut paitsi tehokasta ja sujuvaa, myös tuloksekasta. 

Pormestarin salkun päätyminen reilun sadan äänen erolla demareille ei sekään tällä hetkellä vaikuta katastrofilta, tuleva pormestari Lauri Lyly on saanut laajasti kiitosta neuvottelutaidoistaan ja uuden pormestariohjelman rakentuminen on ilmeisen hyvässä vauhdissa ja Kokoomuskin edelleen vahva ehdokas mukaan tulevaan valtakoalitioon. Hyvä niin. Leena Kostiaisen jääminen sivuun lasten ja nuorten palveluista vastaavan apulaispormestarin paikalta on ikävä asia, esimerkiksi itselleni tärkeän perusopetuksen suhteen Leena on ollut tehtäväänsä paras mahdollinen henkilö, jonka sovinnollisista, rakentavista ja ratkaisukeskeisistä toimintatavoista voi kuka tahansa poliitikko missä tahansa ottaa oppia. Nähtäväksi jää kuka tulee tilalle, joka tapauksessa salkku ilmeisesti päätyy jaossa jonnekin muualle kuin Kokoomukselle.

Joitakin asioita valtuustossa tulee ikävä, joitakin ei. Suuresti toivon, että tulevien valtuustoryhmien johto ja tuleva valtuuston puheenjohtajisto yhdessä uudistavat valtuuston kokous- ja kaupungin päätöksentekokulttuuria tällä kaudella nähdystä. Eniten täällä tulee kuitenkin ikävä hienoja ihmisiä yli puoluerajojen, kiitos kaikille joiden kanssa olen saanut täällä työskennellä. Kuluneet neljä ja puoli vuotta ovat olleet minulle äärimmäisen antoisia ja opettavaisia sekä ihmisenä, kuntalaisena että yhteiskuntaopin opettajana.

Ja vaikka ei seuraavien neljän vuoden aikana tulisi koskaan yhtään kutsua valtuustoon, niin kyllä täältä pää pystyssä kehtaa lähteä. Liitän tähän loppuun Kokoomuksen Tampereen Aluejärjestön kokoaman listan asioista, jotka tapahtuivat Tampereella tällä valtuustokaudella. Kun listaa katsoo, niin aika ilahduttavan monessa niistä sai olla mukana asiaan tavalla tai toisella myötävaikuttamassa. Osaan en lainkaan ja osaan melko vähän, mutta osaan aika paljon enemmänkin. Yhdessä, sillä joukkuelajihan tämäkin homma on.

Laitoin sosiaaliseen mediaan kuvan itsestäni viimeistä kertaa valtuustosalissa hashtagilla #kiitosjaanteeks mutta se on kyllä ihan vain huumoria. En oikeasti pyydä anteeksi yhtään mitään.

Ei tämä ihan huonolta näytä:

 

• Tunneli valmistui etuajassa ja pysyi budjetissa, Ranta-Tampellan asuinalueen rakentaminen alkoi
• Ratikan rakentamisesta tehtiin päätös ja rakentamiseen saatiin valtion tuki, työt alkoivat

• Joukkoliikenne uudistettiin seudulliseksi, mikä paransi huomattavasti palvelutasoa
• Hiedanrannan ideakilpailu tuotti uusia ideoita tulevaisuuden älykkääksi kaupunginosaksi
• Vuoreksen rakentaminen eteni, siellä asuu jo 2800 tamperelaista 
• Kansihankkeen toteuttamisesta tehtiin päätökset, valtionapu areenaan saatiin
• Ray päätti perustaa Suomen toisen Casinon Areenan yhteyteen 
• Keskustassa on käynnissä useita merkittäviä asuin- ja liikerakennushankkeita
• Sote-uudistuksen valmistelu pääsi vauhtiin myös Pirkanmaalla
• Lähitoreja ja uusien hyvinvointikeskuksia käynnistettiin, mm. Koilliskeskus ja Tesoman hyvinvointikeskus
• Lasten ja nuorten sote-palveluissa on tehty monia parannuksia, esim. lastensuojelutarpeen selvitykset saadaan nyt tehtyä lain säätämässä määräajassa, opiskeluterveydenhuollossa lääkäriajan saa viikon sisällä ja perhepalveluissa on otettu käyttöön useita uusia toimintamalleja.
• Vastaanottokeskus aloitti toimintansa
• Hatanpään sairaala täytti 100 vuotta, Koukkuniemen saneeraus jatkui 
• Subjektiivinen päivähoito-oikeus säilyi
• Muumimuseota on rakennettu Tampere-taloon, avataan kesäkuussa 2017
• Tesoman yhtenäiskoulu ja Tesoman palloilukeskus rakennettiin 
• Amurin kansainvälisen koulun rakennustyöt käyntiin
• Smart Tampere -ohjelma käynnistettiin

• Talouden menokehitys onnistuttiin saamaan hallintaan, mutta tulot eivät kasvaneet odotetulla tavalla eikä tasapainoa ole saavutettu

• Tampere on säilynyt vetovoimaisimpana kaupunkina ja väestönkasvu jatkuu vahvana
• T3-hanke valmisteltiin, valtio ja monet muut ovat vahvasti mukana, Tampereen uusi yliopisto perustettiin
• Vuoden 2015 pakolaisvirta hoidettiin hallitusti
• Kaupunki osti Hiedanrannan uudeksi kaupunginosaksi
• Hiedanrannan suunnittelukilpailu toteutettiin
• Keskustan täydennysrakentaminen edistyy, mm. Kymppikortteli ja Keidaskortteli
• Tammelan stadionin uudisrakennus on suunniteltu ja rakentaminen on kilpailutettu
• Tampereen Taidemuseon ja Pyynikintorin arkkitehtuurikilpailu on käynnistetty
• Eteläpuiston kaavoitus on aloitettu
• Tipotien toiminta käynnistyi
• OmaTesoma käynnistyi
• Tesoman jäähallin uudistaminen vauhdissa
• Tilaaja-tuottaja –mallista luovuttiin, hallintoa virtaviivaistettu ja kevennetty
• Sähköbussit hankittiin, linja 2 aloitti liikenteen
• Ratinan kauppakeskuksen rakentaminen alkoi
• Kaupungin vetovoima on pysynyt korkealla, asukasmäärä kasvanut 2000-3000 vuodessa
• Päihtyneiden päivätoimintakeskus Huoltsulle saatiin pysyvä toimipiste Viinikan liikenneympyrän tuntumaan
• Santalahden asuinalueen kaava valmistui
• Peltolammi-Multisillan kehitystyö on käynnistynyt
• Työllisyyskokeilu alkaa pian
• Valinnanvapauskokeilu on käynnissä 
• Ratina remontoitiin maaottelukäyttöön
• Tekonurmikenttiä on lisätty
• Vilusen skeittikeskus valmistui ja on käytössä 
• Tampere on entistä merkittävämpi tapahtumakaupunki
• Näsilinnan remontoitiin, Museo Milavida avattiin
• Tampereen korkein asuinrakennus Luminaryn kaava valmistui, rakennustyö käynnissä
• Suomen korkein hotelli Torni Hotel valmistui ja on käytössä
• Vehmaisten ja Niemenrannan päiväkodit valmistuivat, Metsäniityn päiväkotia laajennettiin
• Vuorestalo kouluineen ja päiväkoteineen valmistui
• Vuoreksen Ilves-kenttä valmistui
• Härmälänrannan ja Niemenrannan rakentaminen etenee vauhdikkaasti
• Mediapolis perustettiin Tohloppiin (YLE, TAMK, yrityksiä ja Technopolis)

31.12.2023Vuosi 2023 - välimallin vuosi?
18.11.2023Entisen oppilaan puhe Hyhkyn koulun 120-vuotisjuhlassa 18.11.2023
13.11.2023Pitämättä jäänyt puheenvuoro budjettivaltuustossa 13.11.2023
29.06.2023Osapäivänatsi?
20.06.2023Ilon ja onnen päivä? PM Petteri Orpon hallitus 20.6.2023-
01.06.2023Kevätjuhlapuhe 1.6.2023
01.05.2023Avaussanat Tampereen Porvarillisessa Vapussa 1.5.2023
31.12.20222022 - parhaani tein ja se ei riittänyt
05.09.2022Rehtorin puhe Pispalan koulun paluujuhlassa 1.9.2022
09.08.2022Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa
03.03.2022Ihmiselämään riittää kun selviydytään
18.01.2022Arvostusta sinulle, aluevaaliehdokas
11.01.2022Aluevaaleissa todellakin kannattaa äänestää
30.12.2021Vuosikatsaus MMXXI
23.12.2021Luottamushenkilö-Ipen vuosi 2021
28.11.2021Marjo Pennonen: Parempaa saatte hakea (Kirjokansi 2021)
26.11.2021Kiitos, Hakametsä
20.10.2021HBA on pelaajakehitykselle lisäarvo - ei synonyymi. Onhan?
05.10.2021Avoin kirje tamperelaisille kokoomuslaisille
18.08.2021Sinun urheilusuorituksesi ei ole sinä
28.06.2021Ei sori siitä
05.06.2021Miks just sää voisit äänestää mua
22.05.2021Linjauksia Tampereella puhuttaviin kysymyksiin
22.05.2021Kuntavaaliteemani 2021
22.05.2021Kuntavaaliehdokas Ilpo Rantanen 330
26.04.2021Mitä hallituskriisistä voidaan oppia?
04.04.2021Matkakertomus pyynnöstä ja niistä huolimatta - klinikalla Vegasissa 2005
08.02.2021Tukea tarvitseva oppilas ei saa olla politiikan pelinappula
19.01.2021Mitä hemmettiä just tapahtui?
30.12.2020Se on koronaa - vuosikatsaus 2020
26.12.2020Lukusuositus: Tuntematon huoltaja
11.12.2020Millaisen kuvan case Haavisto antaa politiikasta?
03.12.2020Elämää on kuntavaalien jälkeenkin
22.09.2020Kiusaamisen ehkäisyyn oma Tampereen malli
06.09.2020Tua noi, puoluekokouksesta
29.07.2020Setämies ulisee
31.05.2020Porinaa Pispalanharjulta 31.5.2020
02.05.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 5/5: Tää on aika hiano laji
01.05.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 4/5: Roolitus
29.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 3/5: Tähtipelaajat ja team ego
27.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 2/5: Pelitapa
26.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 1/5: Joukkueidentiteetti
12.04.2020Tuomittuna kulkemaan 1945-
23.02.2020Huumeongelma tunnistetaan, tunnistetaanko ratkaisut?
15.02.2020Carmen nähdään Tampere-talossa light-versiona
25.12.2019Vuosikymmenkatsaus 2010-19
20.12.2019Joulujuhlapuhe 19.12.2019
06.12.2019Suomi 102 vuotta
11.08.2019Rammstein (ei herkimmille)
11.08.2019Lähtisitkö kanssani kahville, herra Halme?
21.07.2019Virta vie - ei minnekään (Olavi Virta -musikaali Suomen Kesäteatterissa 21.7.2019)
01.06.2019Halutaan ostaa työminä
31.05.2019Kiitos sijaiset 2018-19
13.04.2019Miksi minä äänestän huomenna Kokoomusta?
05.04.2019Turvallista politiikkaa
21.02.2019Kiitos mainoksestasi, eduskuntavaaliehdokas
12.02.2019Teksti, jota ei koskaan pitänyt kirjoittaa
01.01.2019Pihapelipäivä
31.12.2018Tuttu helvetti vai tuntematon taivas? Vuosikatsaus MMXVIII
14.12.2018Damon #32
06.12.2018Itsenäisyyspäivänä 6.12.2018
04.10.2018Maailman opettajien päivänä
27.07.2018Rakkaudella esitetty - Suomen Kesäteatterin Jari Sillanpää -musikaali kesällä 2018
25.07.2018Aatamin puvussa ja vähän Eevankin - Viikinsaaren kesäteatteri 2018
21.07.2018Puhtaat valkeat lakanat - Komediateatterissa kesällä 2018
10.06.2018Kaik oliva Turus - Kokoomuksen puoluekokous 8.-10.6.2018
01.06.2018Minä lähden Pohjois-Hervantaan
06.05.2018Kansa hei, miksi äänestät aina väärin?
06.05.2018Kannanotto esteettömyysasioihin Tampereella / Pyynikin Kokoomus
15.03.2018Vaahtoa räjäyttää muutakin kuin Kellariteatterin näyttämön
05.03.2018Siinä näkijä missä tekijä (TT-Frenckell 3.3.2018)
23.02.2018Koulurauhaa - aseiden voimalla?
28.01.2018Vaali-illan ajatuksia
29.12.2017Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks? Vuosikatsaus 2017
23.12.2017Kaikki päättyy joskus - tai sitten ei. Ultra Bra Hartwall Areenalla 17.12.2017
06.12.2017Itsenäisyyspäivän passio
03.12.2017Onnea Suomi - sata vuotta nuori
26.11.2017Cats Tampereella - parempi kuin Broadwaylla
05.11.2017Sammakkoperspektiiviä syvemmältä - Tuntematon 2017
26.10.2017Oppitunteja pidettiin ulkona!!!!
02.10.2017Valaiskaa nyt tyhmää
08.08.2017Saatan joskus aiheuttaa pettymyksen
05.08.2017Siihen uskoo mihin haluaa uskoa
30.07.2017Delfin Basket Tournament 1988-
02.07.2017Yes in this lifetime - Guns N' Roses Hämeenlinnassa 1.7.2017
12.06.2017Isänmaallista on pysäyttää äärioikeisto ajoissa
01.06.2017Nuoriso ei ole pilalla
29.05.2017Pitkä mies näki kauas
15.05.2017Kiitos 2013-17
27.04.2017Onnea, HyPo!
10.04.2017Varavaltuutettu kiittää
06.04.2017Kotikaupungin kestävä kehitys: 571
04.04.2017Hyvää syntymäpäivää, pormestari Ikonen!
02.04.2017Vaalilupaukseni Tampereen opettajille
30.03.2017Suomalainen Tampere onkin mahtava juttu!
26.03.2017FAQ - suoria vastauksia suoriin kysymyksiin
22.03.2017Aikuiset koulukiusaajat
16.03.2017Tampere - Suomen keskeisin tapahtumapaikka
15.03.2017Kulttuurista elinvoimaa kaikille
05.03.2017Opettajien huoli on aito

Näytä lisää »