Rehtorin puhe Pispalan koulun paluujuhlassa 1.9.2022

Arvoisat kutsuvieraat, hyvät Pispalan koulun oppilaat, henkilökunta, hyvät pispalalaiset!

Tämäkin päivä lopulta koitti. Monet läsnäolijat tietävät varsin hyvin, kuinka pitkään tätä on odotettu. Itse asiassa reilun kahdeksan kuukauden ylimääräinen odotus remontin valmistumisessa on lopulta melko lyhyt ajanjakso suhteutettuna siihen, kuinka pitkään remontin alkamista talossa odotettiin.

Kahden vuoden opiskelu väistötiloissa on kuitenkin yksittäiselle oppilaalle pitkä aika. Se on hänen peruskoulutaipaleestaan lähes neljäsosa, se on jonkun ainutkertainen ekaluokka, ainutkertainen kuudes luokka tai niin edelleen. Koulu on aina myös yhteisö, johon tulee olla hyvä ja turvallinen kuulua. Tuon tärkeän yhteisöllisyyden säilyttäminen on ollut oma haasteensa. Haluan vielä kerran omasta puolestani kiittää sekä oppilaita, huoltajia että henkilökuntaa heidän työstään näiden kahden vuoden aikana. Resilienssiä kysyttiin ja sitä kiitettävästi myös saatiin.

Pispalan koulu näkyy kauas. Siitä pitävät huolen rakennuksen koko, väri ja sijainti. Joku on joskus sanonut Pispalan koulun sijaitsevan Tampereen kouluverkon huipulla. Mitä topografiaan tulee, näin kenties onkin. Oppilasmäärältään sen sijaan koulu taitaa olla Tampereella itsenäisistä yksiköistä pienin. Talossa opiskelee silti tälläkin hetkellä noin 260 ainutlaatuista oppilasta, suurin osa koulun aina uittotunnelilta kilometritalolle ulottuvalta oppilaaksiottoalueelta, mutta koulun musiikkipainotus kerää oppilaita myös muista Länsi-Tampereen kaupunginosista.

Koulu ei ole vain sen nykyiset oppilaat ja henkilökunta, jälkensä kouluun ovat jättäneet sen aiemmat oppilaat, opettajat ja muu henkilöstö. Koulun tarjoamia oppeja itse kukin on heistä myöhemmin hyödyntänyt ja välittänyt elämässään eteenpäin. Maailman ainoan Pispalan ainoan koulun vaikutus ulottuu siten vielä kauemmas kuin koulurakennus harjun laelta näkyy. Koulupäivän ulkopuolella tilat ovat myös vuokrattavissa kansalaistoiminnan käyttöön. Pelit ja leikit jatkuvat koulun uudistuneessa pihassa joka ilta. On näin ollen koko Pispalan yhteinen asia, että koulu on nyt kunnossa. Se ei ole vielä kaikilta osin täysin valmis, mutta ei ole sitä ympäröivä maailmakaan. Resilienssiämme mitataan edelleen, samoin kykyämme sietää keskeneräisyyttä sekä erottaa toisistaan asiat, joihin voimme vaikuttaa ja ne, joihin emme. Se on aika tärkeä taito muuallakin kuin koulun seinien sisäpuolella.

En luo enää tässä yhteydessä kovin laajaa katsausta remontin eri vaiheisiin, tämän juhlan kesto ei niihin riittäisi. Huomisen kyläjuhlan yhteydessä kello 14 pääurakoitsijan, rakennusliike K. Karhun edustaja on täällä kertomassa urakasta ja siitä, mitä talossa on tehty. Myös remontin aikana on saatu huomata, että koulu ei todellakaan ole mikään muusta maailmasta tai yhteiskunnasta erillinen saareke, tapahtumat ympärillämme heijastuvat siihen, mitä koulurakennuksessa tapahtuu. Tätäkään urakkaa ei ole varsinaisesti helpottanut se, että tämä Pispalan koulun niin sanottu B-osa, jossa nytkin olemme, on rakennettu 1940-luvun alussa, joka parhaiten muistetaan siitä, että tuolloin Suomi kävi sotaa itänaapuriaan vastaan.

Näiden runsaan kahden ja puolen vuoden aikana talossa ehti ensin vaihtua rehtori, joka tietenkin on tällaisessa projektissa melko keskeinen toimija aina suunnitteluvaiheesta käyttöönottoon asti. Tässä kohdin lienee oikea aika kiittää edeltäjääni Markku Rissasta hänen tekemästään työstä. Kaikki mikä täällä on onnistunutta, on luultavasti Markun ansiota ja kaikki mikä ei ole, on todennäköisesti allekirjoittaneen vika. Sitten vaihtui vahtimestari, joita on tämän kalenterivuoden aikana ehtinyt olla kolme.

Melko pian uuden rehtorin aloitettua työnsä puhkesi maailmanlaajuinen pandemia ja koulu siirtyi noin vuorokauden varoitusajalla etäopetukseen. Sieltä palattuamme työskentelimme talossa kahden viikon ajan hajautetusti ja muutenkin poikkeusjärjestelyin niin, ettei kukaan vain vahingossakaan saanut kohdata toisiaan. Sitten olikin aika lähteä väistöön – kolmeen eri rakennukseen pitkin Länsi-Tamperetta. Paitsi että isoissa yhtenäiskouluissa luokkatilat sijaitsivat eri puolilla koulua, koronarajoitukset rajoittivat toimintaa ja yhteydenpitoa. Jossakin vaiheessa juuttui rahtilaiva Suezin kanavaan aiheuttaen maailmanlaajuisen komponenttipulan ja vielä loppusuoralla alkoi maamme välittömässä läheisyydessä sota, jonka vaikutukset tuntuvat tällä hetkellä koko yhteiskunnassamme, ei ainoastaan rakennustyömailla. Tähän vielä tavarantoimittajien ja tilapalveluiden kohtaamat yksittäiset haasteet, henkilövaihdokset ja niin edelleen. Tässä nyt kuitenkin olemme. Haluan kiittää kaikkia remontin onnistumiseen tavalla tai toisella myötävaikuttaneita henkilöitä sekä väistökoulujemme Kaarilan ja Tampereen Kansainvälisen koulun rehtoreita. Ei ole ollut helpoin savotta. Pispalanharjulle piti palata ensin viime marraskuussa, sitten hiihtolomasta, sitten pääsiäislomasta, sitten 16. toukokuuta ja lopulta palasimme vasta uuden lukuvuoden alusta. Omakin resilienssi on ollut koetuksella ja välillä ovat riidelleet niin ihmiset kuin asiatkin, mutta siteeraan tässä yhteydessä lausetta, jonka joku on joskus laittanut pispalalaisrunoilija Lauri Viidan suuhun: ”Jos tavoitteemme on ainoastaan sopua ja harmoniaa, olemme sitä parempia kansalaisia, mitä pidempään olemme olleet vainajia.” En ole koskaan löytänyt vahvistusta, onko Viita todella sanonut näin, mutta lauseessa on vinha perä.

Pispalan koulu peruskorjattiin. Ainahan näin ei tapahdu, vaan on helpompaa ja kokonaistaloudellisesti edullisempaa rakentaa kokonaan uusi koulurakennus. Pispalassa näin ei tehty, vaan lähdettiin toki luomaan uutta, mutta kuitenkin perinteet tunnistaen ja vanhaa kunnioittaen. Se on monesti haastavampi, mutta mielestäni varsin hyvä toimintamalli noin muutenkin kuin oppilaitosrakentamisessa. Itse pidän lopputulosta onnistuneena. Viime kädessä Pispalan koulu on Tampereen kaupungin omistama, sen Kiinteistö, tilat ja asuntopolitiikka -yksikön eli Kitian hallinnoima, kaupungin perusopetukselle ja vuoden alusta osin myös hyvinvointialueelle vuokrattu rakennus, 260 oppilaalle paikka jossa he suorittavat oppivelvollisuuttaan ja noin neljänkymmenen ihmisen työpaikka. Se, millaisella intohimolla koulun remonttiin on viime vuosina suhtauduttu, yhdistettynä siihen pieteettiin, jolla esimerkiksi käyttöönottoa on suunniteltu ja toteutettu, kertoo kuitenkin, että kyseessä ei ole mikä tahansa rakennus tai työpaikka, ei todellakaan. Olen usein todennut, että kaikki on hyvin silloin, kun jokainen kokee koulun omakseen, mutta ei omistavansa sitä. Se pätee myös tästä eteenpäin.

Tervetuloa Pispalan koulun paluujuhlaan. Tervetuloa myös huomenna juhlistamaan paluuta harjulle hieman vapaamuotoisemman kyläjuhlan merkeissä, oppilaat jo kello yhdeksästä alkaen ja koko Pispala avoimella kutsulla klo 12-18. Tässä juhlassa tulette näkemään Pispalan koulun oppilaita pienimmistä isompiin, pienen väläyksen monipuolista kielitarjontaamme sekä tietenkin musiikkipainotustamme. Koulurakennus on asia, jota tänään ja huomenna juhlistamme, mutta ilman ihmisiä koulurakennus on vähän niin kuin tyhjä kahvikuppi. Voihan sitä ihan kiva olla katsella, mutta ei sillä kauheasti virkaa ole ennen kuin siihen kaadetaan kahvia. Myös tästä rakennuksesta koulun tekevät viime kädessä ihmiset ja olen tämän koulun rehtorina hyvin iloinen, että juuri te olette saapuneet tätä päivää juhlistamaan. Toivottavasti huomistakin.

Ikimuistoista juhlapäivää teille kaikille. Ja koko Pispalalle.