Carmen nähdään Tampere-talossa light-versiona

15.02.2020

Heti tekstin alkuun lienee syytä tehdä selväksi, ettei tekstin kirjoittaja kuvittele olevansa mikään oopperan asiantuntija. Siihen ei riittäisi kokemus, lajituntemus eikä musikaalisuuskaan. Mutta toisaalta juuri siksi lienen Tampereen Oopperan 30-vuotisjuhlaesityksen, Carmenin, otollisinta kohdeyleisöä. En ensikertalainen, joita kuulemma yleisössä oli myös runsaasti, mutta katsoja, jollaisia ohjaaja Marco Bjurströmin esipuheen mukaan on tarkoitus matalalla kynnyksellä paikalle houkutella. Kertoa tarina niin, että seuraaminen on helppoa, eikä katsomoon nukahda. Ei, vaikka volyymitaso hiljainen onkin ja korviaan pitää esityksen aluksi höristellä jopa Tampere-talon kahdeksannella rivillä. (Joka siis on lähes samalla tasolla kuin seitsemäs, ja näkyvyyskin usein pitkälti kiinni siitä, minkä mittaista katsojaa eteen sattuu.)

Näin tapahtuukin. Esitys pitää otteessaan koko lähes kolmituntisen kestonsa ajan, eivätkä silmäluomet työviikon päätteeksikään missään vaiheessa ala painaa. Nähdään muutama erityisen upea näyttämökuva ja kuullaan useita taiturimaisia laulusuorituksia. Tampereen Oopperassa aiemminkin vieraillut Marjukka Tepponen on Micaëlan roolissa häikäisevä, eikä Tommi Hakalan astellessa lavalle Escamillona kajauttamaan Toreador-aariaa jää kyllä minkäänlaista epäselvää kuka on tämän illan sankari. Tampere Filharmonia ei nykyiskussaan taida pettää ketään koskaan ja ylipäätään tamperelaiskatsoja saa jälleen kerran kiittää niitä rohkeita päättäjiä, jotka laman keskelle 30 vuotta sitten Tampere-talon rakennuttivat ja samoin niitä, jotka Pauliina Ahokkaan muutama vuosi sitten talon johtoon rekrytoivat. Oopperan kuoro on jälleen fantastinen ja molemmissa näytöksissä kertaalleen lavalla piipahtava lapsikuorokin valloittaa katsojien sydämet sekä laulun että esiintymisen saralla.

Bjurströmin ohjauksessa on myös ansionsa. Pidin erityisesti dramatiikan vaihteluista, katsojan silmille tai tämän aisteille ylipäätään ei tykitetä koko kolmituntista maksimaalista annosta oopperataidetta maksimaalisimmillaan, vaan osa kohtauksista on hyvinkin pieniä ja pelkistettyjä, jopa tylsiä. Koin ratkaisun toimivaksi, vaikka esitys varsin hitaasti käynnistyykin ja oopperaa visuaalisimmillaan nähdään vasta näytösten lopussa.

Mutta: En tietenkään voi puhua kuin omasta puolestani, mutta jos menen oopperaan, koen että haluan myös nähdä oopperaa. Siinä on taidemuotona puolensa, jotka erottavat sen esimerkiksi musikaalinäytelmistä. Vuosimallin 2020 Carmen Tampereella on eräänlainen kevytooppera, joka on omassa lajissaan laadukas teos, eikä sen katsominen tai 102 euron lippujen lunastaminen varsinaisesti kadutakaan, mutta ei esitys kyllä oopperan historiaan tule jäämään.

Niina Keitel laulaa pääroolin hyvin, mutta hahmossa ei silti ole sellaista lavasäteilyä, joka saisi katsojan ymmärtämään miksi Don José jättäisi kotinsa, joukko-osastonsa ja kauniin rakastettunsa ja lähtisi tämän perässä Sevillaan salakuljetushommiin. Asiaan vaikuttavat toki vahvasti myös Carmenin suorastaan pliisu puvustus sekä koreografia, josta Carmenin osalta yllättäen puuttuu lähes kokonaan tanssi. Meksikolaisvierailija Arturo Chacón-Cruz hoitaa ruutunsa Don Joséna kunnialla, mutta en näe että hänen ensimmäinen, Bjurströmin ohjaustyön myötä oppimansa, suomenkielinen sanansa ”ihanaa” varsinaisesti kuvaisi ainakaan hänen roolityötään. Esiintyjistä se isolle yleisölle Tampereella tunnetuin, Waltteri Torikka, on tässä esityksessä täysin statistin roolissa.

Ohjaaja Bjurström oli varannut seurueelleen ensi-iltaan parhaat paikat. Niinpä saimme kuunnella takaamme paikoin äänekästäkin kommentointia ja sisäpiirin naureskelua lavatapahtumille. Äänekkäimmät aplodit esitykselle antoi ohjaajan seurue itse. Laittoi paitsi miettimään, kenelle tätä tehdään, antoi myös vaikutelman, että produktio taitaa olla isompi juttu ohjaaja Bjurströmille henkilökohtaisesti kuin oopperataiteelle ylipäätään. Ei ihme – tuntuuhan maallikosta Marco Bjurströmin valinta oopperan 30-vuotisjuhlateoksen ohjaajaksi vähän samalta, kuin että Tampere-talon massiivisen 30-vuotisjuhlakonsertin pääesiintyjäksi valittaisiin Frederik.

Tamperelainen yleisö on asiantuntevaa ja palkitsikin runsaskätisimmin sopraano Tepposen ja baritoni Hakalan. Sen sijaan illan ainoat seisaaltaan annetut aplodit sai ohjaaja Bjurström, mitä en parhaalla tahdollanikaan käsitä. Jos on haluttu tietoisesti tehdä teos, jota eräs kokenut ja asiantunteva ystäväni kuvasi ensi-illan jälkeen sanoilla ”onnistuu siinä, ettei ole yritetty tehdä yhtään mitään ihmeellistä vaan kerrotaan vaan se tyhmä tarina,” esitys on siinä tapauksessa onnistunut. Muuten standing ovation kuuluu kyllä kuoroille, Filharmonialle ja edellä mainituille esiintyjille sekä tavernan ja härkätaisteluareenan luoneelle lavastajalle.

Kyllä, haluan mennä Tampere-taloon katsomaan myös ensi vuoden tuotannon, Lentävän hollantilaisen. Toivon Marika Vapaavuorelle sen ohjaajana parasta mahdollista menestystä. Päärooli on ainakin jo hanskassa, Tommi Hakala on siihen varma valinta.

Ja jos esityksessä on mukana Tampere Filharmonia, se ei voi ikinä olla huono.

31.12.2023Vuosi 2023 - välimallin vuosi?
18.11.2023Entisen oppilaan puhe Hyhkyn koulun 120-vuotisjuhlassa 18.11.2023
13.11.2023Pitämättä jäänyt puheenvuoro budjettivaltuustossa 13.11.2023
29.06.2023Osapäivänatsi?
20.06.2023Ilon ja onnen päivä? PM Petteri Orpon hallitus 20.6.2023-
01.06.2023Kevätjuhlapuhe 1.6.2023
01.05.2023Avaussanat Tampereen Porvarillisessa Vapussa 1.5.2023
31.12.20222022 - parhaani tein ja se ei riittänyt
05.09.2022Rehtorin puhe Pispalan koulun paluujuhlassa 1.9.2022
09.08.2022Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa
03.03.2022Ihmiselämään riittää kun selviydytään
18.01.2022Arvostusta sinulle, aluevaaliehdokas
11.01.2022Aluevaaleissa todellakin kannattaa äänestää
30.12.2021Vuosikatsaus MMXXI
23.12.2021Luottamushenkilö-Ipen vuosi 2021
28.11.2021Marjo Pennonen: Parempaa saatte hakea (Kirjokansi 2021)
26.11.2021Kiitos, Hakametsä
20.10.2021HBA on pelaajakehitykselle lisäarvo - ei synonyymi. Onhan?
05.10.2021Avoin kirje tamperelaisille kokoomuslaisille
18.08.2021Sinun urheilusuorituksesi ei ole sinä
28.06.2021Ei sori siitä
05.06.2021Miks just sää voisit äänestää mua
22.05.2021Linjauksia Tampereella puhuttaviin kysymyksiin
22.05.2021Kuntavaaliteemani 2021
22.05.2021Kuntavaaliehdokas Ilpo Rantanen 330
26.04.2021Mitä hallituskriisistä voidaan oppia?
04.04.2021Matkakertomus pyynnöstä ja niistä huolimatta - klinikalla Vegasissa 2005
08.02.2021Tukea tarvitseva oppilas ei saa olla politiikan pelinappula
19.01.2021Mitä hemmettiä just tapahtui?
30.12.2020Se on koronaa - vuosikatsaus 2020
26.12.2020Lukusuositus: Tuntematon huoltaja
11.12.2020Millaisen kuvan case Haavisto antaa politiikasta?
03.12.2020Elämää on kuntavaalien jälkeenkin
22.09.2020Kiusaamisen ehkäisyyn oma Tampereen malli
06.09.2020Tua noi, puoluekokouksesta
29.07.2020Setämies ulisee
31.05.2020Porinaa Pispalanharjulta 31.5.2020
02.05.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 5/5: Tää on aika hiano laji
01.05.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 4/5: Roolitus
29.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 3/5: Tähtipelaajat ja team ego
27.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 2/5: Pelitapa
26.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 1/5: Joukkueidentiteetti
12.04.2020Tuomittuna kulkemaan 1945-
23.02.2020Huumeongelma tunnistetaan, tunnistetaanko ratkaisut?
15.02.2020Carmen nähdään Tampere-talossa light-versiona
25.12.2019Vuosikymmenkatsaus 2010-19
20.12.2019Joulujuhlapuhe 19.12.2019
06.12.2019Suomi 102 vuotta
11.08.2019Rammstein (ei herkimmille)
11.08.2019Lähtisitkö kanssani kahville, herra Halme?
21.07.2019Virta vie - ei minnekään (Olavi Virta -musikaali Suomen Kesäteatterissa 21.7.2019)
01.06.2019Halutaan ostaa työminä
31.05.2019Kiitos sijaiset 2018-19
13.04.2019Miksi minä äänestän huomenna Kokoomusta?
05.04.2019Turvallista politiikkaa
21.02.2019Kiitos mainoksestasi, eduskuntavaaliehdokas
12.02.2019Teksti, jota ei koskaan pitänyt kirjoittaa
01.01.2019Pihapelipäivä
31.12.2018Tuttu helvetti vai tuntematon taivas? Vuosikatsaus MMXVIII
14.12.2018Damon #32
06.12.2018Itsenäisyyspäivänä 6.12.2018
04.10.2018Maailman opettajien päivänä
27.07.2018Rakkaudella esitetty - Suomen Kesäteatterin Jari Sillanpää -musikaali kesällä 2018
25.07.2018Aatamin puvussa ja vähän Eevankin - Viikinsaaren kesäteatteri 2018
21.07.2018Puhtaat valkeat lakanat - Komediateatterissa kesällä 2018
10.06.2018Kaik oliva Turus - Kokoomuksen puoluekokous 8.-10.6.2018
01.06.2018Minä lähden Pohjois-Hervantaan
06.05.2018Kansa hei, miksi äänestät aina väärin?
06.05.2018Kannanotto esteettömyysasioihin Tampereella / Pyynikin Kokoomus
15.03.2018Vaahtoa räjäyttää muutakin kuin Kellariteatterin näyttämön
05.03.2018Siinä näkijä missä tekijä (TT-Frenckell 3.3.2018)
23.02.2018Koulurauhaa - aseiden voimalla?
28.01.2018Vaali-illan ajatuksia
29.12.2017Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks? Vuosikatsaus 2017
23.12.2017Kaikki päättyy joskus - tai sitten ei. Ultra Bra Hartwall Areenalla 17.12.2017
06.12.2017Itsenäisyyspäivän passio
03.12.2017Onnea Suomi - sata vuotta nuori
26.11.2017Cats Tampereella - parempi kuin Broadwaylla
05.11.2017Sammakkoperspektiiviä syvemmältä - Tuntematon 2017
26.10.2017Oppitunteja pidettiin ulkona!!!!
02.10.2017Valaiskaa nyt tyhmää
08.08.2017Saatan joskus aiheuttaa pettymyksen
05.08.2017Siihen uskoo mihin haluaa uskoa
30.07.2017Delfin Basket Tournament 1988-
02.07.2017Yes in this lifetime - Guns N' Roses Hämeenlinnassa 1.7.2017
12.06.2017Isänmaallista on pysäyttää äärioikeisto ajoissa
01.06.2017Nuoriso ei ole pilalla
29.05.2017Pitkä mies näki kauas
15.05.2017Kiitos 2013-17
27.04.2017Onnea, HyPo!
10.04.2017Varavaltuutettu kiittää
06.04.2017Kotikaupungin kestävä kehitys: 571
04.04.2017Hyvää syntymäpäivää, pormestari Ikonen!
02.04.2017Vaalilupaukseni Tampereen opettajille
30.03.2017Suomalainen Tampere onkin mahtava juttu!
26.03.2017FAQ - suoria vastauksia suoriin kysymyksiin
22.03.2017Aikuiset koulukiusaajat
16.03.2017Tampere - Suomen keskeisin tapahtumapaikka
15.03.2017Kulttuurista elinvoimaa kaikille
05.03.2017Opettajien huoli on aito

Näytä lisää »