Ihmiselämään riittää kun selviydytään

03.03.2022

Venäjän aggressiivinen ja siviiliuhreja kaihtamaton hyökkäys Ukrainaan on ymmärrettävästi herättänyt tunteita Suomessakin. Työni puolesta on tietenkin ollut tärkeää huolehtia siitä, että lapset saavat tilanteen käsittelyyn tukea sitä tarvitessaan. Tampereen perusopetukselta saapuikin huoltajille tähän ammattitaidolla laadittu keskitetty ohjeistus.

Kuluneen viikon aikana on kuitenkin saanut konkreettisesti huomata, että sodan kauhut koskettavat myös todella montaa aikuista. Ikään, sukupuoleen, koulutukseen tai muuhunkaan situaatioon katsomatta. Jaksaminen ja mielenterveys ovat koetuksella ja huomaan yhden jos toisenkin potevan huonoa omatuntoa, mikäli eivät sure Ukrainan kriisiä ns. riittävästi.

Kriisi on vakava ja se tulee saada mahdollisimman pian päättymään. Putinin aloittama uusi vaihe militaristisessa, omalaatuiseen pseudohistoriaan tukeutuvassa, laajentumispolitiikassaan tulee pysäyttää nyt. Tästä koko kansainvälinen, ainakin länsimainen, yhteisö vaikuttaa olevankin ilahduttavan yksimielinen. Putin on kohdannut laajempaa vastarintaa kuin odotti, muuallakin kuin Ukrainan rajojen sisäpuolella. Putinin hallinto ei tule tässä sodassa tavoitteitaan saavuttamaan, kysymys on siitä kuinka kova hinta asiasta vielä maksetaan.

Suomen tulee viimeistään nyt arvioida turvallisuuspoliittinen asemansa ja sotilaallinen liittoutumattomuutensa uudelleen. Näin varmasti tapahtuukin. Kaikkea tähän liittyvää ei varmasti sanota ääneen ja hyvä niin. Korttipöydässä on aika tyhmää kuuluttaa etukäteen kaikki kädessä olevat kortit tai missä järjestyksessä ne aikoo lyödä pöytään. 

Päättää Suomi mitä päättää, sillä tuskin on ratkaisevaa vaikutusta yksittäisen kansalaisen turvallisuuden tunteeseen tässä ja nyt. Näkisin kuitenkin että seuraavilla asioilla voisi olla:

1) Ukrainaa voi auttaa selviytymään. Tätä varten on olemassa luotettavia kansainvälisiä järjestöjä, jotka ohjeistavat siinä, millaista apua nyt tarvitaan ja toimittavat avun perille. Niin kaunis ajatus kuin omatoiminen kansalaisaktivismi onkin - ja mielelläni itsekin Suomessa asuvia ukrainalaisia tuttaviani autan - kaaoksen keskellä on tärkeää että apu saadaan koordinoidusti perille. 

2) Putinin narratiivi perustuu siihen, että Venäjä vain puolustautuu sitä ympäröiviä uhkia vastaan. Jo pitkään kaikenlaiseen kyseenalaiseen toimintaan puuttuminen, urheilun saralta politiikkaan, on käännetty russofobiaksi. Olisi tyhmää antaa tähän polttoainetta harjoittamalla russofobiaa esimerkiksi Suomessa asuvia venäläisiä kohtaan tai fantasioida Venäjään kohdistettavista sotilaallisista toimista.

Olennainen viesti venäläisille tulee olla se, että oikeassa todellisuudessa heitä ei uhkaa kukaan eikä mikään, eikä heitä täällä tai muuallakaan vihata. Sen sijaan itsenäiseen, demokraattiseen valtioon kohdistetut sotatoimet ovat väärin. 

3) Venäjän hyökkäyksen tarkoitus oli lamauttaa Ukraina nopealla iskulla, joka olisi ajanut maan kaaokseen. Koska näin ei tapahtunut, nyt ollaan monin tavoin pulassa. Terrorismi tulee latinan sanasta terror, kuten hyvin tiedämme. Se merkitsee kauhua. 

Vahvin signaali, jonka hyökkääjälle voi antaa, on se ettei tämä pysty luomaan kauhua. Emme pelkää. Elämä jatkuu. Myös informaatiosodan rintamilla vahvaa työtä tekevä Ukraina on monin tavoin onnistunut tämän viestin välittämisessä.

4) Ukraina kestää, koska kansa on yhtenäinen. Se ei ole aina ollut sitä rauhan aikana ja presidentti Zelenskyn kohtaama oppositio on usein ollut politiikassaan äänekäs. Mutta tiukassa paikassa he ovat presidenttinsä tukena ja muistavat asiat, jotka heitä yhdistävät. Asiat, jotka heitä erottavat, olivat sittenkin vähemmän tärkeitä. Näin tapahtui myös Suomessa vuosina 1939-40 ja viesti on tärkeä muistaa edelleen. Tuntuu pahalta nähdä näinä aikoina keinotekoisten rajalinjojen luomista oman kansakuntamme sisälle. Koska sitä ne viime kädessä ovat, keinotekoisia.

5) Vertaistuki auttaa. Olen itse pitkään opettanut historiaa ja myös opettanut sitä. Opiskellut kansainvälistä politiikkaa ja vielä pidempään aktiivisesti seurannut sitä. Voin kertoa omia näkemyksiäni tai tarjota historiallista perspektiiviä. Mielelläni keskustelen kanssasi jos koet että siitä apua on. 

Voimme auttaa Ukrainaa taloudellisesti. Voimme huolehtia siitä, että itse vastaavassa tilanteessa, olemme kaikin tavoin mahdollisimman hyvin varautuneita. Voimme huolehtia siitä, että kriisitilanteessa tarvittavat verkostomme (kuten EU) ovat kunnossa. Hyvä tapa huolehtia siitä, on pitää ne kunnossa myös rauhan aikana. Voimme joutua maksamaan tästä kriisistä, saati joskus omastamme myös taloudellista hintaa. Sekä kansakuntana että kotitalouksina. Se on jälleen yksi hyvä syy pitää talous kunnossa ja olla velkaantumatta hyvinä aikoina.  

On ok tuntea surua Ukrainan tilanteesta, se on jopa ihan normaalia. Olemme ihmisiä. Sodan lopputulokseen tai kestoon emme kukaan voi kuitenkaan määräämme enempää vaikuttaa. Mutta voimme vaikuttaa siihen, millaisia kerrannaisvaikutuksia sodalla on. 

Ei ole väärin jatkaa normaalia elämää. Ei ole väärin välittää kanssaihmisille myös positiivisia viestejä ja tuntemuksia. Näkisin sen ennemminkin suotavana. Ei ole väärin viestittää itänaapuriin, että täällä on yhtenäinen kansa joka ei halua sitä, mitä hänellä olisi tarjottavana. Häntä ei uhkaa täältä tai alueemme kautta koskaan mikään, mutta aluettamme puolustamme tarvittaessa kaikin keinoin. Hyökkäyksen hinta tulisi olemaan niin suuri, että sitä ei kannata maksaa. Ei vaikka oma historiantulkinta sanoisi mitä.

Jos Putinin voimapolitiikka saa meidät pelkäämään, luopumaan elämästä tavallamme tai jakaa kansakuntaamme entisestään, silloin hän on voittanut. 

Itse en halua antaa pahan voittaa.

Eikä se tule voittamaan.

31.12.2023Vuosi 2023 - välimallin vuosi?
18.11.2023Entisen oppilaan puhe Hyhkyn koulun 120-vuotisjuhlassa 18.11.2023
13.11.2023Pitämättä jäänyt puheenvuoro budjettivaltuustossa 13.11.2023
29.06.2023Osapäivänatsi?
20.06.2023Ilon ja onnen päivä? PM Petteri Orpon hallitus 20.6.2023-
01.06.2023Kevätjuhlapuhe 1.6.2023
01.05.2023Avaussanat Tampereen Porvarillisessa Vapussa 1.5.2023
31.12.20222022 - parhaani tein ja se ei riittänyt
05.09.2022Rehtorin puhe Pispalan koulun paluujuhlassa 1.9.2022
09.08.2022Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa
03.03.2022Ihmiselämään riittää kun selviydytään
18.01.2022Arvostusta sinulle, aluevaaliehdokas
11.01.2022Aluevaaleissa todellakin kannattaa äänestää
30.12.2021Vuosikatsaus MMXXI
23.12.2021Luottamushenkilö-Ipen vuosi 2021
28.11.2021Marjo Pennonen: Parempaa saatte hakea (Kirjokansi 2021)
26.11.2021Kiitos, Hakametsä
20.10.2021HBA on pelaajakehitykselle lisäarvo - ei synonyymi. Onhan?
05.10.2021Avoin kirje tamperelaisille kokoomuslaisille
18.08.2021Sinun urheilusuorituksesi ei ole sinä
28.06.2021Ei sori siitä
05.06.2021Miks just sää voisit äänestää mua
22.05.2021Linjauksia Tampereella puhuttaviin kysymyksiin
22.05.2021Kuntavaaliteemani 2021
22.05.2021Kuntavaaliehdokas Ilpo Rantanen 330
26.04.2021Mitä hallituskriisistä voidaan oppia?
04.04.2021Matkakertomus pyynnöstä ja niistä huolimatta - klinikalla Vegasissa 2005
08.02.2021Tukea tarvitseva oppilas ei saa olla politiikan pelinappula
19.01.2021Mitä hemmettiä just tapahtui?
30.12.2020Se on koronaa - vuosikatsaus 2020
26.12.2020Lukusuositus: Tuntematon huoltaja
11.12.2020Millaisen kuvan case Haavisto antaa politiikasta?
03.12.2020Elämää on kuntavaalien jälkeenkin
22.09.2020Kiusaamisen ehkäisyyn oma Tampereen malli
06.09.2020Tua noi, puoluekokouksesta
29.07.2020Setämies ulisee
31.05.2020Porinaa Pispalanharjulta 31.5.2020
02.05.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 5/5: Tää on aika hiano laji
01.05.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 4/5: Roolitus
29.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 3/5: Tähtipelaajat ja team ego
27.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 2/5: Pelitapa
26.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 1/5: Joukkueidentiteetti
12.04.2020Tuomittuna kulkemaan 1945-
23.02.2020Huumeongelma tunnistetaan, tunnistetaanko ratkaisut?
15.02.2020Carmen nähdään Tampere-talossa light-versiona
25.12.2019Vuosikymmenkatsaus 2010-19
20.12.2019Joulujuhlapuhe 19.12.2019
06.12.2019Suomi 102 vuotta
11.08.2019Rammstein (ei herkimmille)
11.08.2019Lähtisitkö kanssani kahville, herra Halme?
21.07.2019Virta vie - ei minnekään (Olavi Virta -musikaali Suomen Kesäteatterissa 21.7.2019)
01.06.2019Halutaan ostaa työminä
31.05.2019Kiitos sijaiset 2018-19
13.04.2019Miksi minä äänestän huomenna Kokoomusta?
05.04.2019Turvallista politiikkaa
21.02.2019Kiitos mainoksestasi, eduskuntavaaliehdokas
12.02.2019Teksti, jota ei koskaan pitänyt kirjoittaa
01.01.2019Pihapelipäivä
31.12.2018Tuttu helvetti vai tuntematon taivas? Vuosikatsaus MMXVIII
14.12.2018Damon #32
06.12.2018Itsenäisyyspäivänä 6.12.2018
04.10.2018Maailman opettajien päivänä
27.07.2018Rakkaudella esitetty - Suomen Kesäteatterin Jari Sillanpää -musikaali kesällä 2018
25.07.2018Aatamin puvussa ja vähän Eevankin - Viikinsaaren kesäteatteri 2018
21.07.2018Puhtaat valkeat lakanat - Komediateatterissa kesällä 2018
10.06.2018Kaik oliva Turus - Kokoomuksen puoluekokous 8.-10.6.2018
01.06.2018Minä lähden Pohjois-Hervantaan
06.05.2018Kansa hei, miksi äänestät aina väärin?
06.05.2018Kannanotto esteettömyysasioihin Tampereella / Pyynikin Kokoomus
15.03.2018Vaahtoa räjäyttää muutakin kuin Kellariteatterin näyttämön
05.03.2018Siinä näkijä missä tekijä (TT-Frenckell 3.3.2018)
23.02.2018Koulurauhaa - aseiden voimalla?
28.01.2018Vaali-illan ajatuksia
29.12.2017Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks? Vuosikatsaus 2017
23.12.2017Kaikki päättyy joskus - tai sitten ei. Ultra Bra Hartwall Areenalla 17.12.2017
06.12.2017Itsenäisyyspäivän passio
03.12.2017Onnea Suomi - sata vuotta nuori
26.11.2017Cats Tampereella - parempi kuin Broadwaylla
05.11.2017Sammakkoperspektiiviä syvemmältä - Tuntematon 2017
26.10.2017Oppitunteja pidettiin ulkona!!!!
02.10.2017Valaiskaa nyt tyhmää
08.08.2017Saatan joskus aiheuttaa pettymyksen
05.08.2017Siihen uskoo mihin haluaa uskoa
30.07.2017Delfin Basket Tournament 1988-
02.07.2017Yes in this lifetime - Guns N' Roses Hämeenlinnassa 1.7.2017
12.06.2017Isänmaallista on pysäyttää äärioikeisto ajoissa
01.06.2017Nuoriso ei ole pilalla
29.05.2017Pitkä mies näki kauas
15.05.2017Kiitos 2013-17
27.04.2017Onnea, HyPo!
10.04.2017Varavaltuutettu kiittää
06.04.2017Kotikaupungin kestävä kehitys: 571
04.04.2017Hyvää syntymäpäivää, pormestari Ikonen!
02.04.2017Vaalilupaukseni Tampereen opettajille
30.03.2017Suomalainen Tampere onkin mahtava juttu!
26.03.2017FAQ - suoria vastauksia suoriin kysymyksiin
22.03.2017Aikuiset koulukiusaajat
16.03.2017Tampere - Suomen keskeisin tapahtumapaikka
15.03.2017Kulttuurista elinvoimaa kaikille
05.03.2017Opettajien huoli on aito

Näytä lisää »