Matkakertomus pyynnöstä ja niistä huolimatta - klinikalla Vegasissa 2005

Gonzagan yliopiston miesten koripallojoukkue voitti eilen hienossa ottelussa UCLA:n ja eteni yliopistokoriksen loppuotteluun. Tuli kerrottua ennen ottelua Facebookissa, että Gonzagan tähtipelaajiin lukeutuvan Drew Timmen isä on tuttu Tampereelta hänen Pyrinnössö viettämältään kaudelta 1995-96 ja päävalmentaja Mark Few puolestaan Las Vegasin valmentajaklinikalta vuodelta 2005. Jälkimmäisestä haluttiin kuulla lisää. Lupasin kertoa.

Aika nopeasti tajusin, että tekstiä tulee sen verran paljon, ettei se mahdu yhteen FB-päivitykseen. Siksi raapustan tämän tekstin tänne kotisivulleni.

Nike järjestää vuosittain useita valmentajaklinikoita ympäri Yhdysvaltoja. Luennoitsijoina ovat nimekkäimmät Niken talliin kuuluvat valmentajat. Yliopistokoriksessahan pelaajille ei saa laillisesti maksaa kuin opinnot, asumisen ja ruuat, mutta yliopistoille ja koutseille bisnes on hieman toista luokkaa. Myös tossudiilien myötä.

En muista miksi päädyimme reissuun lähtemään, mutta suhteellisen spontaanistihan sitä vielä tuohonkin aikaan asioita tehtiin. Varoitusaikakaan ei tainnut olla kovin pitkä. Reissun puuhamiehinä olivat Pieti Poikola ja Lasse Rantala, eli kavereiden kesken matkatoimisto Pasastours. Mukana olivat meidän kolmen lisäksi Lars Ekström ja Sami Suvanto.

Pasastoursin piikkiin ei voi laittaa sitä, että menomatkalla Amsterdamissa lentokone hajosi ja pitkällisen lentoasemalla ja koneessa käkkimisen jälkeen pääsimme niin paljon myöhässä liikkeelle, että jatkolennolle ei jenkkilän päässä ollut asiaa. Kukapa sitä iltaa Las Vegasissa viettäisi, jos voi viettää sitä myös motellissa jossakin päin eteläistä Kentuckyä, en edes muista missä. Positiivisena puolena oli toisaalta se, että loppumatka taittui nyt päivänvalossa, eli mm. Grand Canyon tuli nähtyä. Vastaavasti Vegas päivänvalossa ei ehkä ole koneen ikkunasta ihan yhtä vaikuttava näky kuin pimeässä.

Inhimillisenä voidaan pitää sitäkin, että Pasastours ei ollut huomioinut sellaista pikkuseikkaa, että kolmen hengen huoneeseemme Circus Circus -hotellissa olisi erikseen pitänyt varata kolmas sänky. Huolimatta siitä että CEO Poikolan mukaan Pasastoursilla matkabudjetissa ”yllättävien menojen osuus on 30%,” emme lähteneet lisäsängystä maksamaan, vaan ratkaisimme tilanteen työntämällä kaksi isoa sänkyä yhteen, sijoittamalla nuorimman eli Suvannon keskelle ja sopuisasti sujui koko viikko veljeksillä siskonpedissä.

Kuten tiedetään, ”what happens in Vegas, stays in Vegas,” mutta tässä tapauksessa ei kyllä hirveästi olisi reissun ns. off-toiminnasta kerrottavaakaan. Reissumme oli luultavasti kiltein yhdenkään viiden aikuisen miehen Vegasiin koskaan toteuttama visiitti. Istuimme luennoilla tunnollisesti, kävimme katsomassa Queen-musikaali We Will Rock Youn (ei ollut mikään varsinainen spektaakkeli) ja kiersimme hotelleja, jotka ovat Vegasissa niitä parhaita turistinähtävyyksiä. Klinikka oli Paris-hotellissa, jonka ball roomiin oli rakennettu koriskenttä katsomoineen ja oheistuotteiden valmistajille sen yhteyteen oma expo. Vegasin mittakaavassa tuo ei ole suurikaan ongelma – edelleen on hyvä muistaa, että esimerkiksi Caesar´s Palacen parkkipaikalla on ajettu Formula ykkösten osakilpailu. Keke Rosberg varmisti maailmanmestaruuden. Nyt Kekeä ei näkynyt.

Koska Vegas on muille kuin uhkapelissä rahansa häviäville tolkuttoman halpa kaupunki, rahaa riitti mm. aamupalaan hotelli Luxorissa. Aikaisin kun lähdettiin liikkeelle, paljon ehdittiin nähdä. Myös niitä, joille Vegasin reissu ei tullut yhtä halvaksi. Hotellin käytävillä käveli kasinolta tulossa olevia, zombeja muistuttavia hahmoja, joista osalta Vegas oli tainnut viedä enemmänkin kuin varallisuus olisi myöten antanut.

Mitä klinikkaan tulee, ohjelmaa en löydä mistään, mutta yksi ilta, yksi koko päivä ja yksi aamupäivä katsomossa istuttiin ja muistiinpanoja tehtiin. Istumajärjestys vaihteli, joten Pasastours-kaksikko Poikola ja Rantala joutui välillä katsomossa toisistaan erilleen ja kommunikoimaan muistilapuin. Vilkaisin kerran yhtä ja kysyin mitäkös ***** kieltä tämä on? ”C++,” kuului vastaus.

Sen muistan että Bob Huggins aloitti ja Tom Izzo lopetti. Siinä välissä lauteilla ehtivät käydä mm. Jim Boeheim ja Jim Calhoun, joista ensimmäisen luento oli enimmäkseen epämääräistä muminaa ja tajunnanvirtaa ja jäi vartin verran lyhyeksikin. Calhoun palasi omassa osuudessaan tähän yhä uudestaan: Koutsit ympäri maailman matkustavat klinikalle, maksavat siitä ja sitten luennoitsija ei edes täytä hänelle varattua aikaa. ”Jim Boeheim screwed you.” ”Remember the next time we play Syracuse, that Jim Boeheim screwed you.” ”I´m gonna go 15 minutes longer, because Jim Boeheim screwed you.”

Suomalaisille kenties sen hetken tutuin nimi oli Utahin yliopistossa aikanaan Hanno Möttölääkin valmentanut Rick Majerus. Majeruksella oli mukana oma assistenttinsa, jonka homma oli seistä esityksen ajan päätyrajalla vesimuki kädessä ja merkistä tuoda Majerukselle vettä.

Vettä tarvittiin myös Tom Izzon hengästyttävän setin jälkeen, nimittäin katsomossa. Tuli elettyä mukana ja tehtyä huikeasta esityksestä sellainen määrä muistiinpanoja, että olin sen päätyttyä hengästynyt. Mutta kannatti. Talteen tuli mm. setti, josta Lowe tekee 5. finaalin ratkaisuhetkillä 2010 kahdesta hyökkäyksestä viisi pistettä.

Hugginsin paikkasetti ei itse asiassa ole hirveän kaukana siitä, mitä Pyrintö tällä kaudella pelaa. Suurin fokus oli siinä, miten ratkaistaan sekä miehen että paikan ikuisuusongelma, mismatch heikon puolen levypallossa apu- ja rotaatiotilanteessa. Huggins oli pohtinut asiaa 90-luvun alun NCAA-välierästä asti, jolloin oli Cincinnatin koutsina huomannut silmät kiiluen piiskaavansa toista Nick Van Excelin kokoista takamiestään, että: ”Hey, go box out Chris Webber!”

Erittäin vaikuttava oli myös Gonzagan nuori päävalmentaja Mark Few. Karismaattisten Izzon, Calhounin ja Hugginsin rinnalla yliopistonörtiltä näyttävä Few olikin joskus Niken koutsien banketissa tullut erehdyksessä sekoitetuksi joskus tarjoilijaan. Todella paljon tuli pöllittyä asioita myös tältä huippukoutsilta, toki yhteen lempiseteistäni lisäsi aikanaan yhden kriittisen ja itse asiassa kaikkein produktiivisimman elementin muuan Ben Perkins.

Olin juuri ennen reissua tullut pestatuksi Panttereiden päävalmentajaksi naisten liigaan. Luonnostelin reissulla tulevan kauden pelikirjaa, joka sai korisälykkö Poikolalta monelta osin täystyrmäyksen: ”Ei tule toimimaan.” Arvatkaas, oliko pakko kuitenkin kokeilla ja arvatkaas, oliko oikeassa? Mestaruuden voitimme sillä kaudella, mutta aivan eri asioilla. Harjoitteita toki tuli hyödynnettyä paljonkin, klinikkamuistiinpanot olivat aina mukana junassa Tampereelta Helsinkiin ja käytössä treenejä suunnitellessa.

Kotiinkin päästiin. Ekströmin Lasse, Sami ja minä tosin parikin vuorokautta Pietiä ja Rantalan Lassea aikaisemmin. Meillä oli alunperinkin aikaisempi paluulento, mutta Pieti ja Lasse onnistuivat vielä lisäksi myöhästymään omalta lennoltaan. Kasinolla oli käynyt hyvä flaksi, eikä voitollista peliä oltu jätetty kesken, kunnes hupsista – kone lähtee. Ei kun vuokravanillamme kentälle, auto kentän oven eteen parkkiin ja tiskille. No can do.

Mitäs siinä sitten. Lento järjestyi vasta seuraavaksi päiväksi ja vaninkin ikkunaan oli jo ehtinyt ilmestyä parkkisakko. Asioista on turha murehtia, jos niihin ei enää voi vaikuttaa, joten ei kun vaniin nukkumaan.

Parkkisakko vähän huoletti vielä seuraavalla jenkkireissullanikin, joka sattui kaiken lisäksi olemaan häämatka. Mitäs jos näkyy, että olen ollut vanissa toisena kuskina?

Ekströmin Lassen Namika Lahti pelasi hienon kauden. Aika usein tuli läheteltyä kannustusviestejä.

”Hyvä Lasse! Hyvä Pasastours!”