Kaikki päättyy joskus - tai sitten ei. Ultra Bra Hartwall Areenalla 17.12.2017

"Kaikki päättyy joskus." 
Näin alkoi nimikappale vuosituhannen alussa supersuositun Ultra Bra -yhtyeen joutsenlauluksi jääneellä Vesireittejä -albumilla. Hieno albumi, kuten aiemmatkin. Silti bändi oli aina parhaimmillaan keikoilla, niitä näin kymmeniä. Joskus komppiryhmä veti munasillaan, kuten Ruisrockissa, joskus ei.
Kun UB ilmoitti lopettavansa, tuli kierrettyä keikoilla entistäkin tiuhempaan tahtiin. Sillä vihoviimeisellä Tavastia-klubin keikallakin olin, lippua ei ollut mutta jossain vaiheessa joukkueen saunailtaa Helsingissä iski tunne, että onhan sinne päästävä. Parin tunnin odotus ulkona kylmässä saunan jälkeen vaati veronsa, kipeäksi tulin jälkeenpäin. Edelleen silti paljon enemmän säälittää se surullisen oloinen nuori mies jonka deitti ei koskaan saapunut paikalle ja joka myi sitten yli jääneen lippunsa minulle.
Viimeinen esiintyminen oli tyylikäs ja tunteikas veto. Harva bändi järjestää ennen lopettamistaan yleisöäänestyksen sekä parhaasta että paskimmasta biisistään ja lupaa esittää viimeisellä keikallaan molemmat. Kuten tekivätkin. Sekä Minä suojelen sinua kaikelta että Kuka haluaa? kuultiin.
Sen jälkeen en ole myöhempiä uudelleenlämmittelyjä käynyt katsomassa - kaikki päättyy joskus ja se oli silloin siinä.

Paitsi viime sunnuntaina. Siinä konsertteja edeltävän viikon aikana iski tunne, että onhan sille viimeiselle Hartwall Areenan kaikelle päästävä. Etenkin kun Helsingissä oli oltava seuraavana aamuna kuitenkin. Ostin lipun, sain sen vieläpä hyvältä paikalta ja tajusin saman tien, että päätös oli oikea. Oli esitys loistava, surkea tai jotain siltä väliltä, se piti kuitenkin olla paikalla katsomassa.

Tapahtuman tuntua loivat hyvän aikaa ennen esityksen alkua esirippuun heijastetut videot. Ehkä niitä olisi kuitenkin voinut olla muutama enemmänkin. Nyt toki ainakin kaikille tuli varmasti selväksi, että ”toisin kuin yleisesti kuvitellaan, siilit eivät juo maitoa” ja Anna Ahmatovan kauniin Ero -runon ensimmäisen säkeenkin olisi jokainen oppinut ulkoa, ellei luultavasti olisi osannut sitä jo ennen keikkaakin.

Keikoilla käydessä tulee aina kiinnitettyä huomiota bändien lavalle tuloon ja se oli tällä kertaa täysosuma. Tule pelaamaan meidän kanssa krokettia ei ehkä koskaan ole ollut omia suosikkibiisejäni, mutta kokonaisuus toimi tällä kertaa täydellisesti – kitaraintro, putoava esirippu, konfetti, biisien sanat, koko UB menestysvuosiensa kokoonpanossa, jouset, puhaltajat, tunnelataus, ihan kaikki. Siihen perään aivan päällikköbiisi, Vuokko Hovatan voimallla tulkitsema, juuri sopivasti huutama Heikko valo ja ainakin tämä katsoja oli myyty.

Sitten koitti lievä suvantovaihe. Miksi, siihen varmaan vaikutti moni asia. Sunnuntai-ilta, vähän harvinaisemmat biisit, UB:n tyylitaju setin rakentamisessa draamallisesti oikein. Lähes kahden ja puolen tunnin show nyt vaan ei voi olla yhtä kliimaksia. Ultra Bra ei parhaina vuosinakaan ollut koskaan mikään ”hitit ja v*****n täältä”-henkinen bändi, vaan keikoilla saatettiin kuulla lähes mikä tahansa kappale miltä levyltä tahansa. Niin nytkin, kesäkeikkojen jälkeen settiin oli treenattu ainakin 15 uutta biisiä ja kun ottaa huomioon että areenakeikoilla esitettiin kolmena iltana kaikkiaan lähes 40 kappaletta, jotka on pitänyt paitsi treenata, myös kaikki arrata jousille ja puhaltimille, niin mistään rahan varastamisesta ei todellakaan voinut puhua, vaikka lipun hinta korkeahko olikin.

Jokainen yhtyeen jäsen sai vuoronsa parrasvaloissa. Ansaitusti. Liidejähän yhtyeessä laulavat ja siten vuorollaan seurantaheittimien loisteessa paistattelevat Hovatan lisäksi jälleen totaalisen tyrmäävältä näyttänyt ja kuulostanut Terhi Kokkonen, välispiikit ja illan isännöinnin tutulla tyylillään suvereenisti hoitanut Arto Talme, sekä illan henkilökohtaisiin kohokohtiin lukeutuneessa Kosketus -duetossa miesosuudet koskettavalla tavalla bassokitara tutusti polvissa roikkuen tulkitseva Tommi Saarikivi. Yhtyeen musiikillinen liideri Kerkko Koskinen hoiteli perinteisesti vokaalit Moskova -kappaleessa, jonka alkutahdeista tuli mieleen hieno hetki viimeiseltä Tavastia-klubin keikalta 2001: Yhtyeen värikkään ja persoonallisen maestron laulettua kappaleen ensimmäisen rivin, koko bändi lopetti soittamisen, jotta yhtye ja yleisö saivat palkita hieman hämmentyneen Kerkon yhteisistä vuosista raikuvin aplodein.

Hieman yllättäen sunnuntaina 17.12.2017 Areenalla meiningin nostavat uuteen nousuun alkuaikojen biisit Kahdeksanvuotiaana ja Ken Saro-Wiwa on kuollut. Yllättävää sikäli, että varsin synkistä aiheistahan molemmat kappaleet kertovat. Biiseinä kuitenkin erinomaisen toimivia ja varsinkin ensin mainittu synnytti paljon ajatuksia. Kahdeksankymmentäluvulla laulun minähenkilö ”tiesi, että maailma tuhoutuu, kaksintaistelussa suurvaltojen.” Nyt, vuonna 2017, pelätään että suurvaltojen johtajien välit ovat niin läheiset, että maailma tuhoutuu. Eikä välttämättä syyttä. Jälkimmäinen puolestaan oli niitä harvoja millään tavoin poliittiseksi luokiteltavia kappaleita illan setissä, ellei sitten varsinaisen setin päättänyttä Lähetystyö – satiiria lasketa. Osin siksi jäi kaivelemaan myös sosiaalisessa mediassa ahkerasti päivystävän kitaristin Mikko Kososen twiitti ennen keikkaa, jossa UB:n keikkojen supersuosio nähtiin osoitukseksi Helsingin punavihreydestä. En nyt itse kuitenkaan vetäisi suuria poliittisia johtopäätöksiä tuosta asiasta, vaikka monien kappaleiden musiikillinen tyyli 70-luvun poliittisista lauluista kumpuaakin.

Mieleenpainuvimpia hetkiä setin aikana tarjosivat Villiviini, jonka taustalla pyörinyt video muistutti siitä, millainen yhteisö UB aikoinaan oli. Sokeana hetkenä, joka on vain yksinkertaisesti järisyttävän upea biisi. Kuiskaus tuli jo mainittuakin, soitin sen joskus koulun päivänavauksessakin ilman mitään aasinsiltaa mihinkään, ainoastaan siksi että kappale on niin kaunis. Lapsuus loppui oli erittäin positiivinen yllätys setissä. Jokin aika sitten ehkä suurimman mahdollisen henkilökohtaisen tragedian kohdanneen Vuokko Hovatan tulkitsema Entäs nyt? puolestaan oli illan kenties pysäyttävin hetki. Ja kyllähän se aikanaan puhelimeni soittoäänenäkin pitkään palvellut Älä soita tänne enää koskaan vaan aina saa hyvälle tuulelle.

Tyttöjen välisestä ystävyydestä aloitti pitkän loppunostatuksen, joka huipentui kaikkiaan seitsemään encore-kappaleeseen. Laulu asioista -biisissä vielä yksi väliverho nousi paljastaen takaansa kaikkiaan kaksi eri kuoroa. Kerkko Koskisen tyyliin kuuluu tehdä isoa musiikkia, orkestraatioita ja sovituksia ja nyt niin oli todellakin tehty. Kännyköiden valot syttyvät konsertin huipentuessa Vesireittejä -kappaleeseen ja permannolla istujien päälle tykitetään jälleen konfettia samalla kun lavalla nähdään yhdessä koko ensemble. Ei toivoakaan laskea kuinka monta esiintyjää kaikkiaan, mutta en myöskään halunnut käyttää kallisarvoista upeasta kappaleesta nauttimisaikaa laskemiseen. Sivurampilla, joita bändi käytti kiitettävästi, nähtiin joka tapauksessa basisti Saarikivi.

”Me lopetamme tyylillä,” ilmoitti Talme kun yhtye vielä viimeisen kerran palasi lavalle. Näin myös tapahtui. Vuokko Hovatta sai tulkita suosikkikappaleensa Pärnun ja kaiken massiivisen paisuttelun jälkeen konsertti loppui vielä tuohon kauniiseen, pienimuotoiseen kappaleeseen.

Palaako UB lavoille vielä joskus? Luultavasti. Tämä konsertti oli joka tapauksessa itselleni vuoden keikka ja jo itsessään sellainen elämys, että sen arvoa ei millään tavalla mittaa se, oliko se kaikkien aikojen viimeinen vai ei.

Kyllä, nostalgiallakin oli jonkin verran osuutta siihen että ilta oli niin tunnerikas. Mutta ei se 2000-luvun alku niin hienoa aikaa ollut, että kaikkea voisi sen piikkiin laittaa. Todellakaan. Tämä konsertti olisi ollut upea, vaikken olisi yhtään kappaletta koskaan aiemmin edes kuullut.

Arto Talmen välispiikin mukaan näitä areenakonsertteja oli ollut tekemässä kaikkiaan yhteensä lähes 300 henkeä. Kiitos heille.

Setti (virheet muistiinpanoissa mahdollisia ja biisien nimiä toisinaan hieman lyhennelty): 1) Kroketti 2) Heikko valo 3) Jäätelöauto 4) Villiviini 5) Musta, niljaisten lehtien kaupunki 6) Haikara 7) Poika vuoden takaa 8) Siili 9) Kalifornia 10) Sokeana hetkenä 11) He kääntävät tyynynsä 12) Kahdeksanvuotiaana 13) Ken Saro-Wiwa 14) Lähettäkää minulle kirjoja 15) Moskova 16) Kuiskaus 17) Lapsuus loppui 18) Tel Aviv, Tel Aviv 19) Entäs nyt 20) Itket ja kuuntelet 21) Tyttöjen välisestä ystävyydestä 22) Savanni nukahtaa 23) Hei kuule Suomi 24) Älä soita… 25) Lähetystyö /// 26) Kirjoituksia 27) Laulu asioista 28) Hauki 29) Sinä lähdit pois 30) Minä suojelen… 31) Vesireittejä /// 32) Pärnu