Osapäivänatsi?

On tullut viime aikoina aika tavalla palautetta siitä, että perussuomalaiset nimittivät uuden, kokoomusvetoisen, hallituksen elinkeinoministeriksi ensimmäisiksi kahdeksi vuodeksi Vilhelm Junnilan, jonka henkilöhistoriasta löytyy kyseenalaisia natsiviittauksia - erityisesti hänen somepäivityksissään. Tututkin ovat tägäilleet aiheeseen liittyviin päivityksiinsä ja vedonneet että ”tehkää jotain” kuvituksena esim. lumiukko, jonka Junnila on rakentanut yhdeksän vuotta sitten. Olen ottanut vastaan enkä ole esimerkiksi vastannut, etten oikein tiedä mitä asialle voisi tehdä, lumiukko on jo moneen kertaan ehtinyt tässä välissä sulaakin.

Tässä kuitenkin kaikille yhteisesti muutama ajatus:

Onko Junnilalla kyseenalainen huumorintaju ja verrattain heikko arvostelukyky? Näköjään. Se lienee tapauksessa riidatonta.

Onko Junnila natsi? Siitä minulla ei ole näyttöä. Tiedossani ei ole, että hän olisi poliittisessa toiminnassaan jotenkin kansallissosialismia edistänyt. Hän on muutama vuosi sitten pitänyt puheen Turun Kukkavirta-tapahtumassa, mutta puheen sisältö on aivan asiallinen. Hän on kutsunut vieraakseen eduskuntaan Suomen Sisu -järjestön. No, ei ole välttämättä huono asia, että järjestö tutustuu parlamentaarisen demokratian toimintaan. En Junnilaa tunne, joten en voi häntä tuomita. Yllättävän moni kokee voivansa.

Onko viime kädessä minun tai edes kokoomuksen asia, kenet perussuomalaiset nimittää ministerikseen? Ei. Vakiintunut poliittinen käytäntö on se, että toisen puolueen ministereihin ei puututa. Eri asia voisi olla, jos ministerin tehtävää suoritettaessa ilmenisi vaikkapa virka-aseman väärinkäyttöä, mutta kuten tiedämme, ainahan sekään ei ole johtanut mihinkään. Olisiko hallituksen toimintakyky parempi, jos elinkeinoministerin salkku olisi suoraan lätkäisty koko nelivuotiskaudeksi laajaa arvostusta nauttivan Sakari Puiston kouraan? Voi olla, mutta ei ole minun asiani arvioida sitä. Se on puheenjohtaja Riikka Purran tehtävä. Ja sekä hallituksen että yksittäisen ministerin luottamuksesta päättää viime kädessä eduskunta. Ministeri Junnila voi myös itse arvioida omaa asemaansa ja tehdä tarvittavat johtopäätökset.

Sen tiedän, että Suomen nykyisen hallituksen ohjelmassa ei ole mitään vapaan, demokraattisen oikeusvaltion periaatteista poikkeavaa tai niitä loukkaavaa. Päinvastoin. Sen tiedän, että oman puolueeni arvot eivät ole muuttuneet mihinkään, enkä tunne laajasta jäsenistöstämme yhtäkään, jonka kohdalla asiasta tarvitsisi edes keskustella. Olen täysin varma, että mikäli ministeri Junnila virkatehtävissään tai ylipäätään ministeriaikanaan vielä rakentelee huppupäisiä lumiukkoja tai postailee natsisymboleja nettiin, asiaan puututaan.

Tiedän myös ettei olisi millään tavalla uutta vaikka eduskunnassa olisi poliitikkoja, joilla on läheiset suhteet totalitarismia kannattaviin ääriliikkeisiin, joilla saattaa olla historiassaan jopa kansanmurhan toteuttaminen tai hiljainen tukeminen. Heidän kannattamaansa aatetta kutsutaan kommunismiksi. Olen lukenut historiallista kirjallisuutta myös tältä osin. Aika paljonkin.

Tiedän, etten ainakaan itse kuvittele olevani sellainen yli-ihminen, jonka moraali menee jopa Suomen lain yläpuolelle. Jos on aivan ok nostaa näkyviin positioihin jopa rikoksista tuomittuja henkilöitä, mutta joskus vääriä mielipiteitä esittäneet tulee canceloida ikuisiksi ajoiksi, näen asiassa ristiriidan. Kyllä, kun rikoksesta tuomittu on rangaistuksensa kärsinyt, hän on juridisesti yhteiskuntakelpoinen.

Ajatusrikoksiinko sama ei päde? Junnila ja perussuomalaisethan ovat julkisesti irtisanoutuneet ääriliikkeistä ja ylipäätään ideologioista, joista heitä syytetään. Luottamusyhteiskuntaan kuuluu myös se, että sanaan voi luottaa. Ja ilman luottamusyhteiskuntaa, meillä ei ole mitään.

Miten perussuomalaiset päätyi hallitukseen? Siten, että keskusta kieltäytyi edes vastaamasta hallitustunnustelijan kysymyksiin ja ilmoitti suoraan jäävänsä oppositioon. Koko vihervasemmisto antoi vastaukset, joiden pohjalta isänmaan edun mukaista ja tässä tilanteessa välttämättömiä uudistuksia sisältävää hallitusohjelma olisi ollut mahdoton laatia. Ei askeltakaan vastaan, päinvastoin. Mistään ei voi säästää. Mitään ei voi uudistaa. Ihan oikeasti: Kannattiko?

Sen tiedän myös, että etenkin somekeskustelu kärjistää ja polarisoi asioita. Yli joka viides äänioikeutettu äänesti perussuomalaisia. Yli joka kolmas työssäkäyvä mies äänesti perussuomalaisia. Ovatko he natseja ja fasisteja tai tukevatko sellaisia? Eivät tietenkään. Suurin osa suomalaisista on rauhallisia tolkun ihmisiä, mikä on turvannut yhteiskuntarauhamme myös niinä aikoina, kun ääriliikkeet oikeasti ovat toden teolla pyrkineet saamaan haltuunsa merkittäviä valtapositioita. Jos löytyisi riittävän iso tila, jonne lähdettäisiin kaikki porukalla kaljalle, asiat ja ihmiset näyttäytyisivät hyvin erilaisina.

Siitä, miten käy kun ensin itse kuplaudutaan riittävästi, sitten kärjistetään retoriikkaa riittävästi ja lopulta myös ne tolkun ihmiset pakotetaan erilaisilla painostuskeinoilla valitsemaan puolensa kahden ääripään välillä, kertoo parhaillaankin Pyynikin Kesäteatterissa pyörivä Täällä Pohjantähden alla. Suosittelen katsomaan.

Tuenko itse minkäänlaisia fasistisia ajatuksia tai päämääriä? En tietenkään. Moni minuakin päivityksiinsä tägäillyt tai julkisesti asiaa kyseenalaistanut tuttavani tietää tämän vallan hyvin. Jos asiaa silti pitää epäillä, on pakko kysyä, kummallakohan meistä alkaa asiassa olla ongelma? Lähtisikö tämä nyt vähän lapasesta? Ettei olisi käynyt niin kuin eräälle tunnetulle kaupunginvaltuutetulle eräässä nimeltä mainitsemattomassa pirkanmaalaisessa kaupungissa joskus, että tämä vaikuttaa provosoituvan omista puheenvuoroistaan – usein heittää alkuun jonkun yliampuvan tai mihinkään perustumattoman väitteen tai muun olkiukon ja lopulta suuttuu siitä, miten tämä asia voi olla näin niin, että ilmaisun selkeyskin lopulta kärsii siinä määrin, että alkaa olla haastavaa seurata mistä tuohtumus alun perin aiheutuikaan.  

Jos ihan aikuisten oikeasti alatte nähdä minussa ja puoluetovereissani jotain Juicenkin 1970-luvulla kuvaamia osapäivänatseja (kappaleessa, joka muuten myös oli tarkoitettu huumoriksi), osapäivärasisteja ja -fasisteja, niin edelleen toistan, että meillä on siinä tapauksessa isompikin ongelma kuin se, kuka on Suomen elinkeinoministeri.

Poliittinen keskustelu näyttäytyy tällä hetkellä juuri sellaisena kuin Suomi Areenan eilinen suorana lähetyksenä televisioitu totaalikaaos, jota myös puheenjohtajapaneeliksi kutsuttiin. Se ei ole kenenkään etu, kaikkein vähiten Suomen. Kannattaisikohan vähän ottaa kierroksia alas, lietsoa vähän vähemmän vastakkainasetteluja, heitellä vähemmän leimakirveitä ja keskittyä asioihin identiteettipolitiikan sijaan?

Ai niin. ”Natsit vallassa.” ”Fasistinen hallitus.” Kuulostaa tutulta. Muistaako kukaan minne tällaista narratiivia ahkerasti rakenneltiin tuossa parisen vuotta sitten?

Jos seuraukset ovat meillä samat, voidaan sitten porukalla kokoontua yhteen toteamaan että: ”Niin mutta oli sillä yhdellä mesimäyrä kravatissa. Tai saattoi se olla pesukarhukin.”