Vuosi 2014 - Robin Sharman kanssa jänismetsällä

Vuosi 2014 alkaa olla lopuillaan ja on aika hiljentyä joulun viettoon. Vielä se ei ole täysin onnistunut ja turhan monenlaiset arkiset murheet painavat mieltä, mutta luotan vahvasti että tänäkin vuonna joulu on se tärkeä, rentouttava ja äärimmäisen terapeuttinen ajankohta vuodessa jolloin akut tulevat ladatuiksi 

Syksy on ollut kiireinen ja esimerkiksi kotisivujeni päivittäminen on jäänyt valitettavan vähälle. Pahoittelen sitä. Sanottavaa toki olisi ollut yhdestä ja toisestakin asiasta, mutta joko olen kirjoittanut niistä jo aiemmin (kuten kirkostaeroamisbuumista otsikolla Noitavainojen aika on ohi ja itsenäisyyspäivän hulinoinnista otsikolla Me kännissä maailma parannetaan) tai joku muu on ehtinyt jo kirjoittaa niistä paljon paremmin.

Vuoden aikana on kuitenkin ehtinyt tapahtua jo esimerkiksi seuraavaa:

- Osallistuin tammikuussa Ice Live Business Forum -tapahtumaan, josta sain todella paljon virtaa, rohkaisua ja uusia näkökulmia asioihin. Erityisesti Robin Sharman esitys sai minut tänä vuonna uskaltamaan tehdä asioita, joita en muuten olisi todennäköisesti rohjennut edes harkita, vuoteni olisi ollut hyvin toisenlainen ilman häntä. Joku Lunch in the sky heinäkuussa 50 metrin korkeudessa Tampereen yllä oli itselleni ihan iso juttu, koska pelkään korkeita paikkoja. Mukavuusalueelta poistuminen tarjoaa kuitenkin useimmiten juuri ne antoisimmat kokemukset.

-Mukavuusalueelta poistumisesta puheen ollen vielä paljon isompiakin asioita tapahtui:  Hain helmikuussa kuukauden työvaihtoon Mwanzaan, Tansaniaan ja tulin valituksi. Vietin Afrikassa ikimuistoisen kuukauden, kokemus oli yksi elämäni hienoimpia. Sain fantastisia uusia ystäviä, erityiskiitos kuuluu tottakai loistavalle delegaatiollemme jonka kanssa olemme jatkaneet yhteydenpitoa myös kotimaassa, mutta myös uusista tansanialaisista ystävistäni olen enemmän kuin kiitollinen. We are together. Olen myös omiin tekemisiini aika usein kovin kriittinen, enkä useinkaan koe suoranaista hyvänolontunnetta näennäisten onnistumistenkaan jälkeen, mutta tuosta reissusta jäi kyllä sellainen tunne, että olimme oikeasti hyviä.

- Vielä edelliseen liittyen, aloitin syksyllä swahilin opinnot Tampereen seudun työväenopistossa, jotta kommunikaatio Mwanzan päässä olisi jatkossa helpompaa.

- Koripalloliitto päätti nostaa valmentamani koripallojoukkueen, Tampereen Pyrinnön, naisten Korisliigaan kaudelle 2014-15. Moninaisten vaiheiden jälkeen otin vastaan päävalmentajan tehtävät myös tälle kaudelle. Tästä kirjoitan vielä uuden blogipäivityksen joulutauon aikana. Rikkinäisen kesän ja alkusyksyn jälkeen joukkue pääsi syyskauden lopulla varsin hyvään vireeseen, voitti 4 viimeistä otteluaan ja joulutauon rekordimme (6 voittoa / 7 tappiota) voi sanoa olevan jopa hieman ennakko-odotuksia parempi. Olen myös saanut työskennellä uusien todella hienojen persoonallisuuksien kanssa ja mitä niihin vanhoihin tulee - Roope Tähkän apu on jälleen ollut ratkaisevan tärkeää.

- En tullut valituksi eduskuntavaaliehdokkaaksi Pirkanmaalla, mikä harmitti silloin, mutta on jälkeenpäin osoittautunut oikeaksi päätökseksi. Nykyiseltä listalta minun ei kuuluisi syrjäyttääkään ketään, en olisi kyennyt tekemään kunnollista kampanjaa ja lisäksi listalta löytyy jo ehdokas, jonka kokemuksesta tiedän ajavan Arkadianmäellä niitä asioita joita itsekin haluaisin siellä ajaa ja jolla on sekä kokemus, näkemys että verkostot näitä asioita ajaa. Hänen nimensä on Harri Jaskari.

- Haaveeni Susijengi-kirjan kirjoittamisesta  ei toteutunut, mutta sain kunniatehtävän toimittaa Koripallokirja-niminen opus, jossa yhdessä Henrik Dettmannin, Hanno Möttölän ja Jyri Lohikosken kanssa  tarkoitus on varsin perusteellisesti avata legendaarisen Robert Petersenin filosofiaa ja hänen Koripallovalmennus-kirjansa vastaamaan nykypäivän koripalloa. Kirja ei valmistunut vielä joulumarkkinoille kahdesta syystä: MM-kisat veivät aika paljon tekijöiden aikaa ja lisäksi päätimme tehdä kirjasta vielä huomattavasti aiempaa isomman ja paremman, jolloin aikaa väistämättä kuluu. Tavoitteena olisi, että myös muiden palloilulajien valmentajat ym. voisivat hyödyntää kirjaa omassa työssään.

- Suomi selviytyi koripallon MM-kisoihin ja suureksi yllätyksekseni Jouko Vuolle pyysi minua kommentaattorikseen ottelulähetyksiin YLE Puheelle. Sain viettää Bilbaossa unohtumattoman viikon ja oli suuri kunnia saada välittää historialliset ottelut kuulijoille koti-Suomeen. Palautetta on tullut melko vähän, mikä pitänee ottaa niin, että ilmeisesti ainakin kohtuullisesti on mennyt.

- Tansanian ja Espanjan lisäksi tie vei vuoden aikana käymään Puolassa (kyllä, kolmannen kerran myös Auschwitzissa), Kreikassa, Albaniassa ja Saksassa.

- Sain Suomen Koripalloliiton kultaisen ansiomerkin numero 177.

- Hoidin edellisvuoden tapaan historian ja yhteiskuntaopin lehtorin sekä luokkatason johtajan tehtäviä Juhannuskylän koulussa.  Uutena haasteena on mukana opetussuunnitelma niin seutukunnan kuin kunnankin tasolla, mutta siinä työssä en kyllä ole vielä päässyt oikein kunnolla edes alkuun. Onneksi suurin työ onkin vasta edessä.

- Toimin Kokoomuksen ja RKP:n ryhmän varavaltuutettuna Tampereen kaupunginvaltuustossa osallistuen jälleen lähes kaikkiin kokouksiin. Toimin myös Kokoomuksen valtuustoryhmässä. Olen edelleen sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunnan jäsen sekä joukkoliikennelautakunnan varajäsen. Osallistuin näihinkin kokouksiin aktiivisesti, SIVELA:sta olin poissa vain kerran ja silloinkin Afrikan reissun vuoksi . Jatkan edelleen myös Pyynikin Kokoomuksen hallituksen jäsenenä. Poliittisen tilannekatsauksen olen näille sivuille kirjoittanut viimeksi syksyllä, pitää lähitulevaisuudessa ehtiä kirjoittaa taas sellainenkin.

- Harjoitin näiden ohessa muutakin yhdistystoimintaa ja vapaaehtoista itseni kehittämistä.

- Vaaka näyttää yhtä paljon kuin viime vuonna tähän aikaan, mutta pankkitilin saldo on vielä edellisvuottakin pienempi.

 

Millainen vuosi minulla on siis ollut? No, kuten yllä olevasta listasta käy ilmi, aika monta hienoa kokemusta siihen mahtui. Olen kiitollinen siitä, että olen nämä asiat saanut kokea. Edellisen vuoden päätteeksi kirjoitin,  että useimpia sen vuoden kokemuksia yhdistää se, ettei niistä ollut vielä olemassa edes minkäänlaista aavistusta kun uutta vuotta aikoinaan otettiin vastaan. Sama pätee tähän vuoteen: En olisi osannut edes kuvitella viettäväni tästä vuodesta kuukauden Afrikassa, että Suomi pelaa koripallon MM-kisoissa ja saan kommentoida otteluita radiossa, että kaikkien aikojen suomalaisvalmentajan Robert Petersenin elämäntyötä edelleen siirtämään valitaan minut ja niin edelleen. Suuri kiitos kaikille jotka ovat minuun näissä asioissa luottaneet ja joiden kanssa olen saanut näitä hommia yhdessä tehdä.

Mutta palataan takaisin herra Robin Sharmaan, josta tämän tekstin monen monta riviä sitten aloitin. Hänen keskeisiä kysymyksiään on mm. "Jos tietäisit, että tämä on elämäsi viimeinen vuosi, mitä tekisit toisin?" Tähän minun on helppo vastata, en varmaankaan mitään. Tähän yhteen vuoteen on mahtunut asioita joita harva saa tehdä koko elämässään ja niistä jokaisen hetken olen pyrkinyt elämään täysillä.

Huomattavasti vaikeampi onkin sitten Robinin toinen vakiokysymys: "Mikä on sinun Sikstuksen kappelisi?" Se pääteos, josta sinut muistetaan. Joka säilyy jälkipolville asti. Jotakin, mikä on juuri sinun luomuksesi, eikä kenenkään muun. Siihen en osaa vastata.

Joukkueita, kausia ja otteluita tulee ja menee. Voitimme Pyrinnön miesten kanssa kaksi mestaruutta, yhden Suomen cupin ja rikoimme Korisliigan voittoennätyksen. Mitä siitä on jäljellä? Kun miehet viime keväänä voittivat jälleen mestaruuden, useammallakin foorumilla seuran oma väki julisti, että vasta nyt mestaruus voitettiin oikein. Meillä oli naisten kanssa hieno kausi, josta jäi sillä hetkellä hyvä mieli ja palkinnoksi lohkesi vielä Korisliigapaikkakin. Mitä sitten? Joukkue hajosi taivaan tuuliin, nyt meillä on rakenteilla täysin uusi joukkue.

Oppilaita ja jopa kouluja tulee ja menee. Me opettajat olemme julkiselle sektorille lähinnä yksi kustannuserä lisää. Me olemme se kuntatalouden ongelma - jos kuuntelee päätöksentekokeskustelua ja seuraa mediaa. Oppilaille jää mieleen se kovaääninen, joskus jotain etäisesti hauskaa laukova kaveri, joka paukuttaa karttakepillä pahvilaatikkoa. Jos jää. Eikä sitäpaitsi ole edes tarkoitus, että kenenkään lapsen / nuoren koulutaival meidän kouluumme päättyykään. He jatkavat eteenpäin, saavat uudet opettajat - ja niin kuuluukin olla.

Kirjoitin Siltalalle pari musiikkiaiheista kirjaa jo silloin, kun yhtiön kustannusprofiiliin eivät todellakaan kuuluneet bändikirjat. Ne myivät miten myivät, eivät suoranaisesti flopanneet, mutta esimerkiksi itselleni tärkeä Vuonna 85-kirja ei yltänyt edes toiseen painokseen. Sitten tuli toinen kaveri, joka kirjoitti Juice Leskisestä loistavan elämäkerran, Siltala julkaisi ja myyntilukemat ovat ennenkuulumattomat. Aika läheltä seurasin Susijengin taivalta Euroopan B-divisioonasta MM-kisoihin, mutta kirjaksi asti en tarinaa päässyt työstämään, kuten ei olisi kuulunutkaan sillä Hippo oli siihen tehtävään oikea henkilö. Nähtäväksi jää millaisen panoksen pystyn antamaan Dettmannin, Möttölän ja Lohikosken valmennuskirjaan ja kuinka merkittävä teos siitä lopulta tulee.

Pääsin mukaan Mwanza-kouluyhteistyöhön ja sellainen olo jäi, että saimme asioita tapahtumaan ja muutosprosesseja liikkeelle - sekä Mwanzan että Tampereen päässä. Jatkosta ei kuitenkaan ole mitään tietoa. Projektin rahoittajat, Ulkoministeriö ja Kuntaliitto uusivat organisaatioitaan niin, että tämän vuoden projektirahat jäivät muutoksen jalkoihin ja kokonaan jakamatta.  Projekti jatkuu, mutta miten - se on auki. Koordinaattorimme kävi loppuvuodesta Mwanzassa ja hänen kertomustensa perusteella työmme jälki kyllä näkyy siellä. Todelliset tulokset mitataan kuitenkin vasta huomattavasti pidemmällä aikavälillä.

 

En siis ole saanut aikaiseksi Sikstuksen kappelia - enkä oikeastaan edes yhtään pienempääkään rakennusta -ainakaan valmiiksi asti. Sen sijaan jäljiltäni on eri puolilla maailmaa lukemattomia keskeneräisiä rakennuksia, joista osa on jo purettukin.

"Metsästäjä, joka jahtaa useampaa jänistä kerralla, ei saa kiinni yhtäkään," sanoisi Robin Sharma. Ehkä tuo pätee myös minuun. Monta rautaa tulessa johtaa vain sellaiseen yleiseen sähläämiseen, jossa asioita on vaikea viedä loppuun asti, koska uudet haasteet odottavat jo jossain. Ei minusta kuitenkaan ole vain istumaan passissa yhdessä ja samassa paikassa, kunnes jänis mahdollisesti sattuu jostain ilmestymään. Aika paljon enemmän näkee näin.

Pirun raskasta se vaan välillä on. Mutta jos joulunpyhät taas auttaisivat ottamaan asioihin vähän etäisyyttä. Silloin muistaa yleensä myös sen, että on tämä kyllä joskus aika antoisaakin. Itse asiassa aika usein.

Hyvää, rauhallista ja tunnelmallista joulua, ystäväni! Olette rakkaita ja niin kovin, kovin tärkeitä.