Kysymyksiä ja vastauksia

11.06.2014

Vaihteeksi yhteiskunnallisia asioita. Ainakin seuraavista asioista on tullut kysymyksiä, joten velvollisuuteni on niihin vastata. Koska kysymyksiä on paljon, pidän vastaukset lyhyinä ja selkokielisinä. Jos jostakin näistä kiinnostaa keskustella kanssani enemmänkin, laita viestiä.

Mukana on jälleen paljon sellaisia asioita, joista Tampereen kaupunginvaltuusto ei päätä, mutta ensinnäkin kaikki mitä ympärillämme tapahtuu, vaikuttaa myös kuntatalouteen ja toisaalta saan kotisivuillani kommentoida aivan mitä asioita haluan.

Kaikki vastauksissa esitetyt mielipiteet ovat omiani.

1. Olet matkustellut kevään ja alkukesän aikana paljon ulkomailla. Millaisia ajatuksia on herännyt?

Afrikan reissusta olen kirjoittanut niin paljon, ettei siitä tässä enempää. En kuitenkaan koskaan väsy puhumaan siitä, joten mielelläni vastailen kysymyksiin ym. Kuva- ja videomateriaalia on myös paljon.

Sen kuitenkin haluaisin vielä tuoda esiin, että olen sitten ollut missä tahansa kevään aikana, joka paikassa on ollut:  a) enemmän ja näkyvämpää yksityistä yrittämistä ja b) huomattavasti enemmän julkista debattia siitä, miten maa voisi kehittyä, pärjätä, tuoda esiin uusia ideoita, kannustaa yrittämään ja auttaa yrityksiä menestymään. Ei tarvitse kovin paljoa kärjistää, jotta voi väittää ilmapiirin näissä, toistaiseksi Suomea köyhemmissä maissa, olevan täysin päinvastainen kuin Suomessa, jossa keskustellaan enemmän siitä, millaisella sääntelyllä menestymistä ja yrittämistä voidaan estää tai millaisella verotuksella siitä rangaista.

2. Onko julkisen talouden tila niin huono kuin väitetään?

Ei, vaan paljon huonompi. Olemme täysin samalla tiellä kuin Kreikka, Espanja ja muut Euroopan kriisimaat, kuitenkin sillä erotuksella että näissä maissa kehitys on jo kääntynyt suotuisampaan suuntaan kuin täällä. Palvelee pelkästään poliittisia intressejä joko väittää, että näin ei ole ja julkisen sektorin kasvattamista voidaan jatkaa nykyiseen tapaan, tai väittää että ongelmat johtuvat siitä, että rahat ovat joko Kreikassa, maahanmuuttajilla tai jollakin kasvottomalla eliitillä. Eivät ole, vaan puhutaan rahasta jota ei enää ole. Teollisuutemme sukeltaa, vientimme ei enää vedä, ainoastaan palveluelinkeinot kasvavat, mutta kenellä on kovin pitkään varaa palveluihin jos rahaa niiden hankkimiseen ei tule muilla sektoreilla sijaitsevista työpaikoista?

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, sekä edelliset eduskunta-, että kuntavaalit on voitettu joko änkyröimällä tai änkyröintiä hännystelemällä. Samalla kansantaloutemme on ajettu ennennäkemättömään pysähtyneisyyden tilaan ja kaikki tarvittavat uudistukset on aloitettu auttamattoman myöhään. Toivon vilpittömästi, että seuraavissa vaaleissa uskalletaan rohkeasti äänestää sellaisia toimijoita, jotka eivät vaikene ongelmista, uskaltavat tarjota niihin uudenlaisia ratkaisuja eivätkä valehtele kansalle ongelmien syistä.

Toisaalta, kuntatalouden tila ei Suomessa ikinä parane ennen kuin nykyiset, järjettömät rakenteet sote-palvelujen tuottamisessa on kokonaan romutettu. EU-vaalikampanjassa kuultu lause "Täällähän on piikki auki, vaikka baari on kiinni" oli kampanjassa liitetty väärään asiayhteyteen, euroalueen tukipaketteihin. Nykyiseen tapaan tuottaa sote-palveluita se pätee.

Ja niin pätisi myös se allianssimalli, jolla tällä hetkellä tehdään myös Rantaväylän tunnelia.

3) Olisitko halunnut eduskuntavaaliehdokkaaksi?

Olisin, mutten tullut valituksi. Kilpailu on ollut ilmeisen kovaa, monta sellaista ehdokasta jotka varmasti ovat olleet Tampereen rankingeissa edelläni, putosi myös listalta. Kyse on kuitenkin Pirkanmaan vaalipiiristä, joten ehdokkaita on asetettu paljon myös muualta kuin Tampereelta, olkoonkin että Kokoomuksen kannatus Tampereella oli EU-vaaleissa häikäisevä.

Ei kuitenkaan hätää, listalla on paljon hyviä ehdokkaita ja jos tarvitset apua oikean ehdokkaan löytämisessä itsellesi, niin täältä saa lisätietoa. Itselläni on jo ehdokas, jonka tiedän hoitavan edustajan työnsä ahkerasti, tunnollisesti, omaavan erinomaisen verkoston asioihin vaikuttamiseen ja jakavan kanssani saman vision siitä, millaisten asioiden eteen nyt pitää työtä tehdä. Hän on Harri Jaskari.

Mutta jos kaipaat esimerkiksi eduskuntaan uutta verta, lasten ja nuorten palvelujen asiantuntijaa, koulutuspuolelta ihmistä jolla on kunnallisesta vaikuttamisesta paljon kokemusta ja näkemystä tai valitset mieluummin naispuolisen ehdokkaan, Leena Kostiainen on aivan erinomainen ehdokas.

Eikä tässä vielä kaikki. Palataan vaalien lähestyessä asiaan.

4) Kenestä Kokoomuksen uusi puheenjohtaja?

En ole paikallisyhdistykseni edustaja tulevassa puoluekokouksessa, eikä minulla näin ollen ole äänivaltaa. Valintani olisi kuitenkin helppo. Kun ehdokkaita punnitaan keskenään, olennaista on se, kuka on sopivin ja ennen kaikkea pätevin juuri kyseiseen tehtävään. Alexander Stubb on aivan erinomainen europarlamentaarikko ja huokuu persoonana juuri sitä positiivista energiaa jota kansakunta tarvitsee. Paula Risikko on sote-asioiden huippuosaaja ja erinomainen sektoriministeri. Mutta kun valitaan Kokoomuksen puheenjohtajaa ja tulevaa pääministeriä, mielestäni ehdoton oikea valinta on Jan Vapaavuori. Toivon puoluekokouksen olevan samaa mieltä.

5) Mitä mieltä ratikasta?

Selvitys valmistui juuri sinä aikana kun olin Afrikassa. Heti sen jälkeen en ehtinyt siihen perehtyä, enkä asiaa muutenkaan kunnolla pureskella. Siksi oman kannan muodostaminen kesti. Nyt kun olen asiaan kunnolla perehtynyt, tulen ilman muuta äänestämään sen päätösehdotuksen puolesta joka maanantaina listalla on jos vain kyseisellä hetkellä salissa olen. Vielä ei ole tietoa montako ryhmämme jäsentä maanantain kokouksesta puuttuu, mutta valmiudessa olen kyllä-nappia painamaan jos vain kutsu käy. Päätös ei merkitse ratikan rakentamista hinnalla millä hyvänsä, mikä oli tärkein ratkaisuun vaikuttanut kriteeri ja lisäksi pitkän kipuilun jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että ei se ratikka siihen Pispalan valtatielle kyllä mahdu. Parempi rakentaa kerralla kunnollinen joukkoliikennekäytävä.

6) Miten lautakunnassa menee?

Pääsääntöisesti hyvin. Rutiiniasioita ja niukkuuden jakamista. Se ainoa asia, joka pännii on avustusuudistus, joka meni urheiluseurojen osalta mielestäni täysin päin mäkeä. En valitettavasti kyennyt vaikuttamaan asiaan, enkä myöskään ollut tarpeeksi ajoissa liikkeellä, sillä olin edellisestä kokouksesta matkan vuoksi pois ja änkyröinti enää siinä kokouksessa, jossa uudistuksesta päätettiin, oli turhaa vaikka kaikki keinot sielläkin vielä käytin. Olen sitä mieltä että hyvässä urheiluseurassa tarjotaan sekä laatua että määrää. On sekä kilpa-, että harrasteurheilua. Kuntourheiluun ei seuraa välttämättä edes tarvita, sitä kuntalaiset voivat harrastaa itsenäisesti ja ilmaiseksi niin paljon kuin haluavat. Nyt palkitaan kuitenkin vain yhtä osa-aluetta, eli toimijoiden määrää. Sitä en näe oikeana.

7) Mitä mieltä oppivelvollisuusiän nostosta?

Karmea päätös, joka pitäisi purkaa heti. Merkitsee vain pään hautaamista hiekkaan, ongelma pyyhitään pois tilastoista ja näkyvistä, mutta erittäin kalliiseen hintaan.

8) Mitä mieltä Särkänniemen delfinaarion sulkemisesta?

Ei vahvaa mielipidettä asiaan, riippuu siitä miten alasajaminen olisi mahdollista toteuttaa hallitusti ja järkevästi. Sen sijaan ajankohta, jolloin asia tuotiin esiin, mietityttää kovin. Miksi ampua kotikaupunkimme tulonlähdettä ja siis viime kädessä itseämme jalkaan juuri nyt, sesongin alkaessa, kun asiaa on ollut nykyistä paremmatkin edellytykset ajaa vuosikaudet? Palvellaanko delfiinien asiaa vai kenties jotain muuta asiaa?

No, järkimiehiä ja -naisia aloitteen takana kuitenkin, joten pakko uskoa hyviin ja vilpittömiin tarkoitusperiin.

9) Mitä mieltä Pyrinnön mestaruudesta?

Mitä siitä nyt voi olla mieltä? Ottelumäärä ja kauden pituus huomioiden käsittämätön rekordi ja suoritustaso läpi kauden. Hämmästyttävä suoritus, josta jo eri medioissa ja myös henkilökohtaisesti tullut asianomaisia onniteltua. Sinänsä se, millaiset joukkueet tänä vuonna palloilulajeissa mestaruuksia voittivat ja millaiset jäivät hopealle, on herättänyt paljon ajatuksia. Ehkä kirjoitan niistä joskus lisää.

10) Valmennatko ensi kaudella koripalloa?

Toivottavasti.

Ai niin, Tesoman palloiluhalli unohtui tästä. Eli mielestäni ei järkeä tehdä laikaan, jos ei tehdä kunnollisen kokoista. Nyt siis suunnitteilla alkuperäistä suurempi, eli huomattavasti käyttökelpoisempi rakennus. Rakentaminen tosin aloitettaisiin pienellä viiveellä, eli vasta valtionavustuksen selvittyä. Kannatan tätä juurikin näin. Tätäkin asiaa saa luonnollisesti kommentoida, on ensi viikolla lautakunnassa.

Muita kysymyksiä? Laita koska vain tulemaan, vastailen rehellisesti ja parhaani mukaan. Yhteystiedot löytyvät näiltä sivuilta.

Hyvää kesän jatkoa itse kullekin! Suositaan sitä suomalaista ja pirkanmaalaista työtä ja nähdään kaiken synkkyyden keskellä myös niitä mahdollisuuksia. Ja kannustetaan toisiamme niitä mahdollisuuksia rohkeasti etsimään ja käyttämään.

 

31.12.2023Vuosi 2023 - välimallin vuosi?
18.11.2023Entisen oppilaan puhe Hyhkyn koulun 120-vuotisjuhlassa 18.11.2023
13.11.2023Pitämättä jäänyt puheenvuoro budjettivaltuustossa 13.11.2023
29.06.2023Osapäivänatsi?
20.06.2023Ilon ja onnen päivä? PM Petteri Orpon hallitus 20.6.2023-
01.06.2023Kevätjuhlapuhe 1.6.2023
01.05.2023Avaussanat Tampereen Porvarillisessa Vapussa 1.5.2023
31.12.20222022 - parhaani tein ja se ei riittänyt
05.09.2022Rehtorin puhe Pispalan koulun paluujuhlassa 1.9.2022
09.08.2022Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa
03.03.2022Ihmiselämään riittää kun selviydytään
18.01.2022Arvostusta sinulle, aluevaaliehdokas
11.01.2022Aluevaaleissa todellakin kannattaa äänestää
30.12.2021Vuosikatsaus MMXXI
23.12.2021Luottamushenkilö-Ipen vuosi 2021
28.11.2021Marjo Pennonen: Parempaa saatte hakea (Kirjokansi 2021)
26.11.2021Kiitos, Hakametsä
20.10.2021HBA on pelaajakehitykselle lisäarvo - ei synonyymi. Onhan?
05.10.2021Avoin kirje tamperelaisille kokoomuslaisille
18.08.2021Sinun urheilusuorituksesi ei ole sinä
28.06.2021Ei sori siitä
05.06.2021Miks just sää voisit äänestää mua
22.05.2021Linjauksia Tampereella puhuttaviin kysymyksiin
22.05.2021Kuntavaaliteemani 2021
22.05.2021Kuntavaaliehdokas Ilpo Rantanen 330
26.04.2021Mitä hallituskriisistä voidaan oppia?
04.04.2021Matkakertomus pyynnöstä ja niistä huolimatta - klinikalla Vegasissa 2005
08.02.2021Tukea tarvitseva oppilas ei saa olla politiikan pelinappula
19.01.2021Mitä hemmettiä just tapahtui?
30.12.2020Se on koronaa - vuosikatsaus 2020
26.12.2020Lukusuositus: Tuntematon huoltaja
11.12.2020Millaisen kuvan case Haavisto antaa politiikasta?
03.12.2020Elämää on kuntavaalien jälkeenkin
22.09.2020Kiusaamisen ehkäisyyn oma Tampereen malli
06.09.2020Tua noi, puoluekokouksesta
29.07.2020Setämies ulisee
31.05.2020Porinaa Pispalanharjulta 31.5.2020
02.05.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 5/5: Tää on aika hiano laji
01.05.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 4/5: Roolitus
29.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 3/5: Tähtipelaajat ja team ego
27.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 2/5: Pelitapa
26.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 1/5: Joukkueidentiteetti
12.04.2020Tuomittuna kulkemaan 1945-
23.02.2020Huumeongelma tunnistetaan, tunnistetaanko ratkaisut?
15.02.2020Carmen nähdään Tampere-talossa light-versiona
25.12.2019Vuosikymmenkatsaus 2010-19
20.12.2019Joulujuhlapuhe 19.12.2019
06.12.2019Suomi 102 vuotta
11.08.2019Rammstein (ei herkimmille)
11.08.2019Lähtisitkö kanssani kahville, herra Halme?
21.07.2019Virta vie - ei minnekään (Olavi Virta -musikaali Suomen Kesäteatterissa 21.7.2019)
01.06.2019Halutaan ostaa työminä
31.05.2019Kiitos sijaiset 2018-19
13.04.2019Miksi minä äänestän huomenna Kokoomusta?
05.04.2019Turvallista politiikkaa
21.02.2019Kiitos mainoksestasi, eduskuntavaaliehdokas
12.02.2019Teksti, jota ei koskaan pitänyt kirjoittaa
01.01.2019Pihapelipäivä
31.12.2018Tuttu helvetti vai tuntematon taivas? Vuosikatsaus MMXVIII
14.12.2018Damon #32
06.12.2018Itsenäisyyspäivänä 6.12.2018
04.10.2018Maailman opettajien päivänä
27.07.2018Rakkaudella esitetty - Suomen Kesäteatterin Jari Sillanpää -musikaali kesällä 2018
25.07.2018Aatamin puvussa ja vähän Eevankin - Viikinsaaren kesäteatteri 2018
21.07.2018Puhtaat valkeat lakanat - Komediateatterissa kesällä 2018
10.06.2018Kaik oliva Turus - Kokoomuksen puoluekokous 8.-10.6.2018
01.06.2018Minä lähden Pohjois-Hervantaan
06.05.2018Kansa hei, miksi äänestät aina väärin?
06.05.2018Kannanotto esteettömyysasioihin Tampereella / Pyynikin Kokoomus
15.03.2018Vaahtoa räjäyttää muutakin kuin Kellariteatterin näyttämön
05.03.2018Siinä näkijä missä tekijä (TT-Frenckell 3.3.2018)
23.02.2018Koulurauhaa - aseiden voimalla?
28.01.2018Vaali-illan ajatuksia
29.12.2017Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks? Vuosikatsaus 2017
23.12.2017Kaikki päättyy joskus - tai sitten ei. Ultra Bra Hartwall Areenalla 17.12.2017
06.12.2017Itsenäisyyspäivän passio
03.12.2017Onnea Suomi - sata vuotta nuori
26.11.2017Cats Tampereella - parempi kuin Broadwaylla
05.11.2017Sammakkoperspektiiviä syvemmältä - Tuntematon 2017
26.10.2017Oppitunteja pidettiin ulkona!!!!
02.10.2017Valaiskaa nyt tyhmää
08.08.2017Saatan joskus aiheuttaa pettymyksen
05.08.2017Siihen uskoo mihin haluaa uskoa
30.07.2017Delfin Basket Tournament 1988-
02.07.2017Yes in this lifetime - Guns N' Roses Hämeenlinnassa 1.7.2017
12.06.2017Isänmaallista on pysäyttää äärioikeisto ajoissa
01.06.2017Nuoriso ei ole pilalla
29.05.2017Pitkä mies näki kauas
15.05.2017Kiitos 2013-17
27.04.2017Onnea, HyPo!
10.04.2017Varavaltuutettu kiittää
06.04.2017Kotikaupungin kestävä kehitys: 571
04.04.2017Hyvää syntymäpäivää, pormestari Ikonen!
02.04.2017Vaalilupaukseni Tampereen opettajille
30.03.2017Suomalainen Tampere onkin mahtava juttu!
26.03.2017FAQ - suoria vastauksia suoriin kysymyksiin
22.03.2017Aikuiset koulukiusaajat
16.03.2017Tampere - Suomen keskeisin tapahtumapaikka
15.03.2017Kulttuurista elinvoimaa kaikille
05.03.2017Opettajien huoli on aito

Näytä lisää »