Siksi Elina

06.06.2016

On ollut tapana näillä sivuilla vastata aika ajoin ihmisten kysymyksiin. Viimeisen parin kuukauden aikana, viimeksi tänään Keskustorin Maanantaimarkkinoilla, yksi kysymys on noussut ylitse muiden: Ketä kannatan Kokoomuksen puheenjohtajaksi?

Ensimmäisen kuukauden ajan jouduin vastaamaan, etten ole riittävän perehtynyt asiaan. En myöskään ole paikallisyhdistykseni äänivaltainen edustaja, joten en ole kokouksessa edes paikalla. Lupasin kuitenkin perehtyä asiaan ja kertoa mielipiteeni, jos sillä jotain vaikutusta on.

Kyllä, kokouksessa valitaan nyt siis Kokoomuksen puheenjohtaja. Mitä tulee johtamiseen ylipäätään, Petteri Orpon ja Elina Lepomäen osaamista ei ole toden teolla punnittu. Toisaalta Stubbin näytöt eivät ole niin ylivertaisia, että ne yksiselitteisesti puoltaisivat hänen jatkoaan. Mitä taas tulee puolueen edustamiseen julkisuudessa, sekä Stubb, Orpo että Lepomäki ovat erinomaisia keulakuvia puolueelle – tyylikkäitä, fiksuja, hillittyjä ja karismaattisia.

Puheenjohtaja saanee valintansa myötä kuitenkin hoidettavakseen myös erittäin vaativan valtiovarainministerin tehtävän. Kansalaisten luotto Kokoomuksen talouspoliittiseen osaamiseen on perinteisesti ollut vahvaa, joten painotan oman mielipiteeni muodostamisessa tuota politiikan osa-aluetta erityisen paljon.

Koska muut valintakriteerit menevät suhteellisen tasan, keskiössä tulee siis olla osaaminen. Kansainvälisten asioiden huippuosaaja Stubb olisi erinomainen ulkoministeri, ulkomaankauppaministeri, pärjäisi missä tahansa näkyvässä EU-tehtävässä tai vaikka YK:n pääsihteerinä. Orpo on hoitanut vaativaa sisäministerin tointa hienosti, en usko että kukaan olisi selvinnyt tehtävästä paremmin. Ylilyöntejä ja kohtuuttomuuksia on toki tullut, mutta uskon Orpon ne pian korjaavan. Lisäksi nopeasti ja rajuna päälle iskeneen kriisin hoitamisessa on syytä muistaa, että Orpo ja Kokoomus eivät ole olleet sitä hoitamassa yksin. Vaalituloksen mukaisen parlamentaariset voimasuhteet ovat asettaneet omat reunaehtonsa.

Mutta nyt valitaan sekä Kokoomukselle puheenjohtajaa että Suomelle valtiovarainministeriä. Niihin tehtäviin oma ehdokkaani on Elina Lepomäki.

Elämme aikaa, jolloin maan poliittista elämää johtaa pääministeri, jolla ei ole juurikaan kokemusta politiikasta. Hän johtaa yhdessä presidentin kanssa myös ulkopolitiikkaa, jonka suhteen hän ei ole osoittanut juurikaan kiinnostusta. Maan toiseksi suurimman puolueen puheenjohtajana ja Suomen ulkoministerinä on Euroopan vaarallisimpien poliitikkojen joukkoon listattu henkilö, jonka kiinnostus ei kuitenkaan näytä suuntautuvan epävakaaseen maailmanpolitiikkaan ja Suomen turvallisuustilanteeseen, vaan ennemminkin puolueensa hiipuvan kannatuksen nostamiseen luomalla jänniteitä ja viholliskuvia maansa sisään.

Soinin tämänpäiväisessä plokissa mainittu lause (vapaa sitaatti): ”Vaaleissa mitataan puolueiden kannatusta, eikä sitä kuka on oikeassa tai väärässä” kiteyttää mielestäni tämän hetken politiikan paremmin kuin hyvin. Sillä ei ole merkitystä, mitä päätöksistä seuraa, vain sillä miten ne vaikuttavat kannatukseen. Tämän roolin on omaksunut esimerkillisesti myös oppositio, jossa varsinkin puheenjohtajat Rinne ja Niinistö vetävät niin populistista ei käy –linjaa, että jopa Soinin takavuosien suoritukset kalpenevat.

Tarvitsemme asiakeskeistä politiikkaa, osaamista, rohkeita ja joskus ikäviäkin ratkaisuja, jos maan etu niitä vaatii.

Tänään Keskustorilla moni jutulla poikennut kansalainen puki kysymyksensä muotoon: ”Kenestä tulee Kokoomuksen puheenjohtaja?” Suhteellisen diplomaattisesti yritin vastailla, sillä kaikissa ehdokkaissa on hyvät puolensa ja Kokoomus hyvä puolue jokaisen johdolla jatkossakin. Mutta jos jotenkin tuohon vastaisi niin siten, että ”veikkaan Stubbin jatkavan, voin vallan mainiosti hyväksyä sen jos entinen armeijakaverini Petteri Orpo voittaa, mutta oma suosikkini tehtävään on Elina Lepomäki.”

En ole kaikista asioista Lepomäen kanssa samaa mieltä. Suurimmat erot ovat kulttuuripolitiikassa. Näen kuitenkin, että muut ansiot korvaavat linjaerot tuossa yksittäisessä kysymyksessä, jossa Kokoomus puolueena kuitenkin lienee kanssani suhteellisen samoilla linjoilla jatkossakin. Siihen ainakin luotan.

Lepomäellä on paljon piilevää kannatusta, sen olen huomannut. Moni myöntää hänen pätevyytensä tehtävään, mutta epäröi äänestää häntä koska Elina ei kuitenkaan voita. On helpompi ja mukavampi olla voittajan puolella. Ymmärrän ja hyväksyn myös sen argumentin, että venettä ei haluta keikuttaa ja istuvaa puheenjohtajaa haastaa. Joukkueurheilutaustani johdosta pidän totta kai tärkeänä, että nyt valittavan puheenjohtajan takana seistään ja puukkoja ei heitellä selkään tai mattoa vedetä alta.

Mutta kun nyt kerran puheenjohtajakisa avattiin ja vaalikamppailuun kaksi muutakin ehdokasta istuvan puheenjohtajan lisäksi lähti, voidaan saman tien valita tehtävään näistä hyvistä ehdokkaista paras.

Elina Lepomäki. 

31.12.2023Vuosi 2023 - välimallin vuosi?
18.11.2023Entisen oppilaan puhe Hyhkyn koulun 120-vuotisjuhlassa 18.11.2023
13.11.2023Pitämättä jäänyt puheenvuoro budjettivaltuustossa 13.11.2023
29.06.2023Osapäivänatsi?
20.06.2023Ilon ja onnen päivä? PM Petteri Orpon hallitus 20.6.2023-
01.06.2023Kevätjuhlapuhe 1.6.2023
01.05.2023Avaussanat Tampereen Porvarillisessa Vapussa 1.5.2023
31.12.20222022 - parhaani tein ja se ei riittänyt
05.09.2022Rehtorin puhe Pispalan koulun paluujuhlassa 1.9.2022
09.08.2022Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa
03.03.2022Ihmiselämään riittää kun selviydytään
18.01.2022Arvostusta sinulle, aluevaaliehdokas
11.01.2022Aluevaaleissa todellakin kannattaa äänestää
30.12.2021Vuosikatsaus MMXXI
23.12.2021Luottamushenkilö-Ipen vuosi 2021
28.11.2021Marjo Pennonen: Parempaa saatte hakea (Kirjokansi 2021)
26.11.2021Kiitos, Hakametsä
20.10.2021HBA on pelaajakehitykselle lisäarvo - ei synonyymi. Onhan?
05.10.2021Avoin kirje tamperelaisille kokoomuslaisille
18.08.2021Sinun urheilusuorituksesi ei ole sinä
28.06.2021Ei sori siitä
05.06.2021Miks just sää voisit äänestää mua
22.05.2021Linjauksia Tampereella puhuttaviin kysymyksiin
22.05.2021Kuntavaaliteemani 2021
22.05.2021Kuntavaaliehdokas Ilpo Rantanen 330
26.04.2021Mitä hallituskriisistä voidaan oppia?
04.04.2021Matkakertomus pyynnöstä ja niistä huolimatta - klinikalla Vegasissa 2005
08.02.2021Tukea tarvitseva oppilas ei saa olla politiikan pelinappula
19.01.2021Mitä hemmettiä just tapahtui?
30.12.2020Se on koronaa - vuosikatsaus 2020
26.12.2020Lukusuositus: Tuntematon huoltaja
11.12.2020Millaisen kuvan case Haavisto antaa politiikasta?
03.12.2020Elämää on kuntavaalien jälkeenkin
22.09.2020Kiusaamisen ehkäisyyn oma Tampereen malli
06.09.2020Tua noi, puoluekokouksesta
29.07.2020Setämies ulisee
31.05.2020Porinaa Pispalanharjulta 31.5.2020
02.05.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 5/5: Tää on aika hiano laji
01.05.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 4/5: Roolitus
29.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 3/5: Tähtipelaajat ja team ego
27.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 2/5: Pelitapa
26.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 1/5: Joukkueidentiteetti
12.04.2020Tuomittuna kulkemaan 1945-
23.02.2020Huumeongelma tunnistetaan, tunnistetaanko ratkaisut?
15.02.2020Carmen nähdään Tampere-talossa light-versiona
25.12.2019Vuosikymmenkatsaus 2010-19
20.12.2019Joulujuhlapuhe 19.12.2019
06.12.2019Suomi 102 vuotta
11.08.2019Rammstein (ei herkimmille)
11.08.2019Lähtisitkö kanssani kahville, herra Halme?
21.07.2019Virta vie - ei minnekään (Olavi Virta -musikaali Suomen Kesäteatterissa 21.7.2019)
01.06.2019Halutaan ostaa työminä
31.05.2019Kiitos sijaiset 2018-19
13.04.2019Miksi minä äänestän huomenna Kokoomusta?
05.04.2019Turvallista politiikkaa
21.02.2019Kiitos mainoksestasi, eduskuntavaaliehdokas
12.02.2019Teksti, jota ei koskaan pitänyt kirjoittaa
01.01.2019Pihapelipäivä
31.12.2018Tuttu helvetti vai tuntematon taivas? Vuosikatsaus MMXVIII
14.12.2018Damon #32
06.12.2018Itsenäisyyspäivänä 6.12.2018
04.10.2018Maailman opettajien päivänä
27.07.2018Rakkaudella esitetty - Suomen Kesäteatterin Jari Sillanpää -musikaali kesällä 2018
25.07.2018Aatamin puvussa ja vähän Eevankin - Viikinsaaren kesäteatteri 2018
21.07.2018Puhtaat valkeat lakanat - Komediateatterissa kesällä 2018
10.06.2018Kaik oliva Turus - Kokoomuksen puoluekokous 8.-10.6.2018
01.06.2018Minä lähden Pohjois-Hervantaan
06.05.2018Kansa hei, miksi äänestät aina väärin?
06.05.2018Kannanotto esteettömyysasioihin Tampereella / Pyynikin Kokoomus
15.03.2018Vaahtoa räjäyttää muutakin kuin Kellariteatterin näyttämön
05.03.2018Siinä näkijä missä tekijä (TT-Frenckell 3.3.2018)
23.02.2018Koulurauhaa - aseiden voimalla?
28.01.2018Vaali-illan ajatuksia
29.12.2017Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks? Vuosikatsaus 2017
23.12.2017Kaikki päättyy joskus - tai sitten ei. Ultra Bra Hartwall Areenalla 17.12.2017
06.12.2017Itsenäisyyspäivän passio
03.12.2017Onnea Suomi - sata vuotta nuori
26.11.2017Cats Tampereella - parempi kuin Broadwaylla
05.11.2017Sammakkoperspektiiviä syvemmältä - Tuntematon 2017
26.10.2017Oppitunteja pidettiin ulkona!!!!
02.10.2017Valaiskaa nyt tyhmää
08.08.2017Saatan joskus aiheuttaa pettymyksen
05.08.2017Siihen uskoo mihin haluaa uskoa
30.07.2017Delfin Basket Tournament 1988-
02.07.2017Yes in this lifetime - Guns N' Roses Hämeenlinnassa 1.7.2017
12.06.2017Isänmaallista on pysäyttää äärioikeisto ajoissa
01.06.2017Nuoriso ei ole pilalla
29.05.2017Pitkä mies näki kauas
15.05.2017Kiitos 2013-17
27.04.2017Onnea, HyPo!
10.04.2017Varavaltuutettu kiittää
06.04.2017Kotikaupungin kestävä kehitys: 571
04.04.2017Hyvää syntymäpäivää, pormestari Ikonen!
02.04.2017Vaalilupaukseni Tampereen opettajille
30.03.2017Suomalainen Tampere onkin mahtava juttu!
26.03.2017FAQ - suoria vastauksia suoriin kysymyksiin
22.03.2017Aikuiset koulukiusaajat
16.03.2017Tampere - Suomen keskeisin tapahtumapaikka
15.03.2017Kulttuurista elinvoimaa kaikille
05.03.2017Opettajien huoli on aito

Näytä lisää »