Vanha virastomestari muistelee

Tänä kesänä tulee täyteen 30 vuotta siitä, kun sain ensikosketukseni työelämään Tampereen Maistraatissa, virastomestarin sijaisena. Virastomme sijaitsi Hatanpään valtatiellä poliisiaseman vieressä olevassa talossa, sen neljännessä kerroksessa. Kolme alinta kerrosta oli vallannut Raastuvanoikeus.

Työtehtäviini kuului mm. viedä päivittäin erääntyneet vekselit ja tratat pankkien pääkonttoreihin, siis Tampereen Aluesäästöpankkiin, Suomen Yhdyspankkiin, Kansallis-Osake-Pankkiin, Postipankkiin, Suomen Työväen Säästöpankkiin, Osuuspankkiin ja Osuuspankki Yhteistukeen. Jokaisesta toimittamastani vekselistä ja tratasta sain palkkioksi viisi markkaa.

Osa työpäivästä kului pääpostissa Rautatienkadulla talomme vilkasta postiliikennettä hoitaessa.

Lähes päivittäin kävi pareja vihittävänä. Esimieheni, kunnallispormestari Pentti Järvelä, vihki heidät tyylikäs, hänelle varta vasten teetetty vihkikaapu yllään. Aika usein tuli itsekin oltua tilaisuudessa läsnä, joko todistajana tai tulkkina.

Työhuoneeni oli pieni, mutta oli siellä sentään välttämättömimmät työvälineet – kirjoituskone ja lankapuhelin. Viihdytyspuolesta huolehtivat vieressä työskennelleet haastemiehet, erityisesti lähimpänä työhuonettani istunut mainio seuramies Kalle Rajala.

Pääpostin tuolloiset tilat on tänä keväänä moukaroitu päreiksi. Pääposti itse muutti niistä jo ajat sitten pienempiin tiloihin. Tietoliikenne kaiken kaikkiaan on muuttunut täysin, ja postinkulun rooli & merkitys siinä mukana.

1990-luvun alun pankkikriisi vei kiertämistäni pankeista Osuuspankkia lukuun ottamatta kaikki – tai sitten ne fuusioituivat joko keskenään tai ruotsalaisten kanssa. Maistraatti ja Raastuvanoikeus yhdistettiin ensin Tampereen ja sitten Pirkanmaan Käräjäoikeudeksi ja väki muutti Hatanpään valtatieltä Kelloportille. Maistraattikin Tampereelta edelleen löytyy, mutta sen toimenkuva on eri.

Työnjohtaja Olli Lindholmin johtama siivouspartio siivosi entisen Oikeustalon tilat. Nykyään niissä toimii Sonera. Komeat saunatilatkin on joku jossain välissä taloon rakentanut.

Tampereella on nykyisinkin pormestari, mutta Anna-Kaisa Ikonen ei johda Käräjäoikeutta eikä pukeudu vihkikaapuun. Niistä pareista, joita olin itse mukana vihkimässä ja jotka henkilökohtaisesti tunsin, ei ole yhdessä enää yksikään – joko ero tai kuolema on erottanut. Jälkimmäinen näistä on korjannut maan poveen myös valitettavan monta tuolloista työkaveriani, kuten kunnallispormestari Järvelän ja Rajalan Kallen. Joidenkin haastemiesten harrastamista palindromeista, kuten ”Alli pamautti vittua mapilla,” tuli Alivaltiosihteerin myötä mainstreamia, mutta itse en niitä koskaan alkanut harrastaa. Sananmuunnokset ovat eri asia.

Kirjoituskoneet ovat harvinaisia, lankapuhelimet samoin. Vain seinän toisella puolella ollut monistuskone löytyy edelleen joka toimistosta ja on säännöllisin väliajoin rikki, aivan kuten tuolloinkin. Erääntyneitä maksusaatavia tuskin enää kuljetetaan jalan mistään mihinkään, eikä toimituspalkkiota ainakaan makseta markoissa.

Mitä on siis jäljellä siitä työstä, jota tein 30 vuotta sitten? Ei yhtään mitään. Maailma on muuttunut ja Suomi & Tampere sen mukana. Ja muuttuu jatkossakin, vauhti tuskin ainakaan hidastuu.

30 vuotta tästä hetkestä olisin 76-vuotias, eli suurella todennäköisyydellä olen tuolloin jo haudassa. Mutta nuoremmat sukupolvet tulevat näkemään miltä maailma 30 vuoden päästä näyttää. Millaisia työtehtäviä on tarjolla ja millaisia taitoja ne edellyttävät. Koulumme nykyiset, pian peruskoulunsa päättävät yhdeksäsluokkalaiset ovat tuolloin 45-vuotiaita, hädin tuskin työuriensa puolivälissä.

Mitä sanoa heille evästykseksi tulevalle taipaleelleen? Miten heitä kaikkeen tulevaan valmistaa?

Siinä pulma, niin opettajalle kuin koko yhteiskunnallekin. Syksyllä käyttöön tuleva uusi opetussuunnitelma siihen osaltaan pyrkii. Kuinka onnistuneesti, en ole lainkaan varma.

Kuten hyvin tiedetään: Ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden ennustaminen.