Vuosikatsaus 2015

31.12.2015

Olen syksyn aikana ehtinyt kirjoittaa kotisivuilleni tekstejä aika harvoin. En tiedä onko niitä kukaan kaipaillutkaan, mutta olen yrittänyt paikkailla asiaa ainakin aktiivisuudella sosiaalisen median puolella. Yhteydenottoihin olen pyrkinyt vastaamaan ja kantani monennäköisiin asioihin pyydettäessä kertomaan, mutta vielä useammin olisi pitänyt kyetä sivujaan päivittämään.

Näin uudenvuodenaaton kunniaksi kuitenkin lyhyt katsaus päättyvään vuoteen. Kotimaamme historiassa se taitaa jäädä aikakirjoihin aika synkkänä, vastakkainasettelujen ja suoranaisen vihan vuotena. Henkinen ilmapiiri on aika usein ollut kovin ahdistava ja välillä tuntuu että 2015 oli se vuosi kun kansakunta menetti täysin järkensä. Miksi, se jaksaa hämmästyttää – ja siitä olen kirjoittanut täällä usein ennenkin. Mihin on kadonnut positiivinen innostus ja yhdessä tekemisen meininki?

Vihaa ruokkii pieni, mutta äänekäs vähemmistö. Näin jaksan uskoa. Mutta entä yleistä ankeutta?

Tänä vuonna ajattelin koostaa tämän lyhyen vuosikatsauksen hetkistä, jolloin olen itse saanut tuntea positiivista innostusta. Hetkistähän tämä elämä kai loppujen lopuksi koostuu – ja ilman innostusta & paloa tekemiseen, se on usein kovin kuluttavaa. Itselleni jäivät tästä vuodesta mieleen ainakin seuraavat hienot hetket:

1)      Kerroin keväällä, oppilaiden pyynnöstä, kesken tunnin heille tiedon siitä, että tasa-arvoinen avioliittolaki on mennyt eduskunnassa läpi. Muutamat oppilaat halasivat toisiaan. Lähdin tunnin jälkeen ajelemaan kohti kotia ja autoradiosta tuli Haloo Helsingin biisi, jonka punchline kuuluu ”…joten rauha nyt, tää maailma on vihaan kyllästynyt.” Sen verran naiivi olin, että sillä hetkellä tuntui että näin tosiaan olisi. Väärässä olin, mutta en onneksi tiennyt sitä silloin.

2)      Sain olla mukana Harri Jaskarin eduskuntavaalikampanjassa, jossa innostus ja tekemisen meininki oli sekä silmiinpistävää että kouriintuntuvaa. Samalla tuli tutustuttua suureen joukkoon ihmisiä, joita en aiemmin tuntenut, mutta joista tuli kampanjatyön lomassa ystäviäni. Kampanja yhdisti erilaisia ihmisiä eri aloilta ja hyvinkin erilaisilla taustoilla, ja olihan lopputuloskin onnistunut. Hieno kokemus, joka myös opetti paljon.

3)      Matkusteltuakin tuli. Ei Eurooppaa pidemmälle, mutta nähtävää riittää tässäkin maanosassa. Omat hetkensä oli jokaisella reissulla, uusina paikkoina tuli nähtyä Bremen, Edinburgh, Antibes, Cannes,  Montpellier, Lille ja Rakvere (kolmeen viimeksi mainittuun toki töiden merkeissä) sekä palattua sellaisille tutuille hoodeille kuin Nizza ja Monaco / Monte Carlo.  

4)      Koripallon EM-kisat Ranskassa syyskuussa olivat yksi hieno kokonaisvaltainen elämys, jota sain osaltani olla Suomeen välittämässä. Suomen murskavoitto Bosniasta ja jatkopaikan varmistuminen on ainakin itselleni se vuoden sykähdyttävin urheiluhetki ja toivon, että onnistuimme radioaaltojen kautta välittämään ainakin pienen osan siitä tunnelmasta, joka hallissa tuolla hetkellä vallitsi. Suomi pelasi muutenkin hienon turnauksen, pari peliä meni toki vähän vaisummin, mutta pelillinen huipputaso oli korkeinta, mitä Suomelta on aiemmin nähty.

5)      Kyllähän koripallo muutenkin taas antoi enemmän kuin otti. Voittoprosentilla mitattuna vuosi taisi kokonaisuutena olla urani heikoin, mutta minimitavoitteet on kuitenkin saavutettu ja lähtökohdat tulevaan vuoteen ovat hyvät. Saavutimme helmikuussa Pyrinnön naisten kanssa suurimman voittojen määrän pääsarjatasolla pirkanmaalaisjoukkueelle sitten vuoden 2008 (jolloin myös olin valmentajana) ja samalla varmistimme sarjapaikan, mikä oli kauden tavoite. Täksi kaudeksi vaihdoin työnantajaa ja rintamusta koristaa nyt nokinäätä – ja hyvin olen viihtynyt. Innostusta, paloa, yhdessä tekemisen meininkiä. Raskaampikin vaihe mahtui syyskauteen, tuli tappioita ja kopista lähti loukkaantumisen vuoksi hieno persoona ja loistava jätkä Isaiah Wilkerson, mutta avausvoitto lokakuussa (jonka otsikko ”BC Nokia palasi ryminällä Korisliigaan” kiteytti täydellisesti) ja varsinkin kaksi viimeistä voittoa ennen vuodenvaihdetta jäävät kyllä mieleen pitkäksi aikaa. Upeaa koripalloa ja fantastinen tunnelma. Sekä kentällä että katsomossa.

6)      Pystyin syksyn mittaan muutaman kerran katsomaan omaa valokuvaani, ilman että inhosin sitä. Uskoisin, että suurin syy siihen ja muutenkin parantuneeseen jaksamiseen on liikunnan lisääntyminen. Liityin kesällä Liikuntakeskus GoGo:n jäseneksi ja vaikka olen tähän mennessä ehtinyt käydä salilla ja ryhmäliikunnassa vasta hieman yli 70 kertaa, vaikutukset tuntuvat ja kuulemma näkyvätkin. Voin suositella. Hienoja hetkiä ovat olleet nekin, kun huomaa että jumpassa ei enää ihan koko aikaa tarvitse hävetä ja vaikka hävettäisikin, sen kestää kyllä. Itsensä peliin laittaminen, vaikka häpeän kautta, on kuitenkin aika usein myös ihan puhdistava kokemus.

7)      Onhan opettajan työ parhaimmillaan hienoa. Kovasti olen edelleen yrittänyt kehittyä siinä, että oppilaille tarjoutuisi mahdollisuuksia antaa monipuolista näyttöä: Yksi pärjää parhaiten kokeissa, yksi soveltavissa harjoitustöissä, toisella on taas parempi tuntiaktiivisuus. Joku saa asiat esitettyä sanallisessa muodossa, toinen kuvallisessa, kolmas esittämällä. Ainakin olen yrittänyt kannustaa heitä itseään toteuttamaan ja tulokset ovat monesti olleet mieltä lämmittäviä. Yksittäisenä hetkenä ehkä vuodesta kuitenkin muistuu mieleen se, kun Runebergin Saarijärven Paavo -runoa tarjoutui analysoimaan huivipäinen maahanmuuttajatyttö. Ja hyvin analysoikin. Olisi pitänyt saada videolle, olisi paljon mietittävää monelle.

8)      Se hetki, kun joulun rauha laskeutuu. Joka vuosi. Kun tajuaa, että tästäkin vuodesta lopulta selvittiin. Ja loppujen lopuksi se riittää aika pitkälle. Viime vuonna kirjoitin vuosikatsauksessani Sikstuksen kappelista ja rakentamattahan se jäi tänäkin vuonna. Kirjakin jäi lopulta kirjoittamatta. Asia ei kuitenkaan tunnu niin pahalta kuin joskus ennen. Ensi vuonna on hyvä jatkaa yrittämistä, jos vaan hengissä ja terveenä saa pysyä. Se on kuitenkin kaikkein tärkeintä ja siitä täytyy tänäkin vuonna olla kiitollinen.

Varmaan monia tärkeitä hetkiä unohtuikin. Tajunnanvirtatekniikalla kirjoitin, kuten yleensäkin. Haluan kuitenkin taas kiittää mukana vuoden mittaan matkanneita läheisiäni, ystäviäni, perhettäni, työtovereitani. Uusia ja vanhoja. Kiitos. Olette parasta mitä on.

Vuoteen on mahtunut myös seuraavia asioita, vaikka niihin en erityisen suuria onnistumisten tai innostuksen hetkiä liittänytkään:

-          Historian ja yhteiskuntaopin lehtori sekä luokkatason johtaja Juhannuskylän koulussa. Tulevana keväänä jälleen myös luokanvalvoja.

-          Mukana opetussuunnitelmatyössä sekä seudullisesti että kaupungin tasolla. Työ onneksi jo voiton puolella.

-          Tampereen kaupungin varavaltuutettu (useimmissa kokouksissa tuli taas oltua läsnä), Sivistys- ja elämänlaatupalveluiden lautakunnan jäsen sekä Osaamis- ja elinkeinolautakunnan (uusi tehtävä) + Joukkoliikennelautakunnan varajäsen. Ei suuria henkilökohtaisia saavutuksia, mutta ei näyttäviä irtiottojakaan. Nöyrä joukkuepelaaja omien vaalilupausten ja terveen maalaisjärjen siivittämänä. 

-          Tampereen Sarka Oy, hallituksen jäsen (uusi tehtävä)

-          Yhdistys- ja harrastustoimintaa. (Swahilin opinnot tosin jäivät valitettavasti kesken, koska jatkokurssi peruttiin.)

Tykästyin tänä vuonna kovin Elastisen biisiin Eteen ja ylös. Paljon sellaista johon voin samaistua ihan sellaisenaan ja paljon sellaista, mikä vaan täytyisi osata pitää mielessä vaikkei aina siltä tuntuisikaan. En kuitenkaan omaa tekijänoikeuksia biisin tekstiin, joten en kirjoita nyt sitä tähän. Jossain vaiheessa kävi mielessä kiteyttää vuosi myös Tuntematon sotilas –sitaattiin ”Parahiin en kuulu, mutta miehen reijän oon täyttänyt.” Mutta ei sekään oikein sopisi tekstin henkeen. Päätän tekstin siis säkeeseen, jonka eräs nykyinen senaattori ja kaupunginvaltuutettu kirjoitti sellaiset baltiarallaa 40 vuotta sitten eräälle maamme hienoimmista naisartisteista:

”Sä maailmaa paranna, mut muista että ihmiselämään,

riittää kun selviydytään.”

Toivotaan että riittää. Hymypoika en ensi vuonnakaan aina lupaa olla, mutta aina joskus kuitenkin. Ja yrittää taas ainakin selviytyä.

Nähdään ensi vuonna!IMG_0603.JPG

31.12.2023Vuosi 2023 - välimallin vuosi?
18.11.2023Entisen oppilaan puhe Hyhkyn koulun 120-vuotisjuhlassa 18.11.2023
13.11.2023Pitämättä jäänyt puheenvuoro budjettivaltuustossa 13.11.2023
29.06.2023Osapäivänatsi?
20.06.2023Ilon ja onnen päivä? PM Petteri Orpon hallitus 20.6.2023-
01.06.2023Kevätjuhlapuhe 1.6.2023
01.05.2023Avaussanat Tampereen Porvarillisessa Vapussa 1.5.2023
31.12.20222022 - parhaani tein ja se ei riittänyt
05.09.2022Rehtorin puhe Pispalan koulun paluujuhlassa 1.9.2022
09.08.2022Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa
03.03.2022Ihmiselämään riittää kun selviydytään
18.01.2022Arvostusta sinulle, aluevaaliehdokas
11.01.2022Aluevaaleissa todellakin kannattaa äänestää
30.12.2021Vuosikatsaus MMXXI
23.12.2021Luottamushenkilö-Ipen vuosi 2021
28.11.2021Marjo Pennonen: Parempaa saatte hakea (Kirjokansi 2021)
26.11.2021Kiitos, Hakametsä
20.10.2021HBA on pelaajakehitykselle lisäarvo - ei synonyymi. Onhan?
05.10.2021Avoin kirje tamperelaisille kokoomuslaisille
18.08.2021Sinun urheilusuorituksesi ei ole sinä
28.06.2021Ei sori siitä
05.06.2021Miks just sää voisit äänestää mua
22.05.2021Linjauksia Tampereella puhuttaviin kysymyksiin
22.05.2021Kuntavaaliteemani 2021
22.05.2021Kuntavaaliehdokas Ilpo Rantanen 330
26.04.2021Mitä hallituskriisistä voidaan oppia?
04.04.2021Matkakertomus pyynnöstä ja niistä huolimatta - klinikalla Vegasissa 2005
08.02.2021Tukea tarvitseva oppilas ei saa olla politiikan pelinappula
19.01.2021Mitä hemmettiä just tapahtui?
30.12.2020Se on koronaa - vuosikatsaus 2020
26.12.2020Lukusuositus: Tuntematon huoltaja
11.12.2020Millaisen kuvan case Haavisto antaa politiikasta?
03.12.2020Elämää on kuntavaalien jälkeenkin
22.09.2020Kiusaamisen ehkäisyyn oma Tampereen malli
06.09.2020Tua noi, puoluekokouksesta
29.07.2020Setämies ulisee
31.05.2020Porinaa Pispalanharjulta 31.5.2020
02.05.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 5/5: Tää on aika hiano laji
01.05.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 4/5: Roolitus
29.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 3/5: Tähtipelaajat ja team ego
27.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 2/5: Pelitapa
26.04.2020Ajatuksia NBA-finaaleista 1987, osa 1/5: Joukkueidentiteetti
12.04.2020Tuomittuna kulkemaan 1945-
23.02.2020Huumeongelma tunnistetaan, tunnistetaanko ratkaisut?
15.02.2020Carmen nähdään Tampere-talossa light-versiona
25.12.2019Vuosikymmenkatsaus 2010-19
20.12.2019Joulujuhlapuhe 19.12.2019
06.12.2019Suomi 102 vuotta
11.08.2019Rammstein (ei herkimmille)
11.08.2019Lähtisitkö kanssani kahville, herra Halme?
21.07.2019Virta vie - ei minnekään (Olavi Virta -musikaali Suomen Kesäteatterissa 21.7.2019)
01.06.2019Halutaan ostaa työminä
31.05.2019Kiitos sijaiset 2018-19
13.04.2019Miksi minä äänestän huomenna Kokoomusta?
05.04.2019Turvallista politiikkaa
21.02.2019Kiitos mainoksestasi, eduskuntavaaliehdokas
12.02.2019Teksti, jota ei koskaan pitänyt kirjoittaa
01.01.2019Pihapelipäivä
31.12.2018Tuttu helvetti vai tuntematon taivas? Vuosikatsaus MMXVIII
14.12.2018Damon #32
06.12.2018Itsenäisyyspäivänä 6.12.2018
04.10.2018Maailman opettajien päivänä
27.07.2018Rakkaudella esitetty - Suomen Kesäteatterin Jari Sillanpää -musikaali kesällä 2018
25.07.2018Aatamin puvussa ja vähän Eevankin - Viikinsaaren kesäteatteri 2018
21.07.2018Puhtaat valkeat lakanat - Komediateatterissa kesällä 2018
10.06.2018Kaik oliva Turus - Kokoomuksen puoluekokous 8.-10.6.2018
01.06.2018Minä lähden Pohjois-Hervantaan
06.05.2018Kansa hei, miksi äänestät aina väärin?
06.05.2018Kannanotto esteettömyysasioihin Tampereella / Pyynikin Kokoomus
15.03.2018Vaahtoa räjäyttää muutakin kuin Kellariteatterin näyttämön
05.03.2018Siinä näkijä missä tekijä (TT-Frenckell 3.3.2018)
23.02.2018Koulurauhaa - aseiden voimalla?
28.01.2018Vaali-illan ajatuksia
29.12.2017Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks? Vuosikatsaus 2017
23.12.2017Kaikki päättyy joskus - tai sitten ei. Ultra Bra Hartwall Areenalla 17.12.2017
06.12.2017Itsenäisyyspäivän passio
03.12.2017Onnea Suomi - sata vuotta nuori
26.11.2017Cats Tampereella - parempi kuin Broadwaylla
05.11.2017Sammakkoperspektiiviä syvemmältä - Tuntematon 2017
26.10.2017Oppitunteja pidettiin ulkona!!!!
02.10.2017Valaiskaa nyt tyhmää
08.08.2017Saatan joskus aiheuttaa pettymyksen
05.08.2017Siihen uskoo mihin haluaa uskoa
30.07.2017Delfin Basket Tournament 1988-
02.07.2017Yes in this lifetime - Guns N' Roses Hämeenlinnassa 1.7.2017
12.06.2017Isänmaallista on pysäyttää äärioikeisto ajoissa
01.06.2017Nuoriso ei ole pilalla
29.05.2017Pitkä mies näki kauas
15.05.2017Kiitos 2013-17
27.04.2017Onnea, HyPo!
10.04.2017Varavaltuutettu kiittää
06.04.2017Kotikaupungin kestävä kehitys: 571
04.04.2017Hyvää syntymäpäivää, pormestari Ikonen!
02.04.2017Vaalilupaukseni Tampereen opettajille
30.03.2017Suomalainen Tampere onkin mahtava juttu!
26.03.2017FAQ - suoria vastauksia suoriin kysymyksiin
22.03.2017Aikuiset koulukiusaajat
16.03.2017Tampere - Suomen keskeisin tapahtumapaikka
15.03.2017Kulttuurista elinvoimaa kaikille
05.03.2017Opettajien huoli on aito

Näytä lisää »