Ei voi voittaa jos aina häviää - vuosikatsaus 2025

”Metsästäjä joka metsästää yhtaikaa kymmentä jänistä, ei saa kiinni yhtäkään.”

Taisi olla vuoden 2014 vuosikatsauksessa, kun tuota käytin. Silloin ainakin sen Robin Sharmalta kuulin. En tiedä, onko vuonna 2025 ollut kysymys tuosta, mutta vähissä ovat vertauskuvallisetkin jänispaistit tänä vuonna olleet. Metsästystähän en harrasta, joten riistaa ei muutoin ilmesty ruokapöytään muutoin kuin kaupan tiskiltä.

On tietenkin kokonaan toinen juttu, onko elämässä ylipäätään kyse metsästämisestä. Riittäisikö vähempi, kuten selviytyminen? Mutta joku onnistuminen jossakin olisi tietenkin kiva juttu. Auttaisi jaksamaan paremmin.

Vuosi alkoi vaalityön merkeissä. Olin vielä alkuvuodesta Kokoomuksen Tampereen Aluejärjestön puheenjohtaja ja luottamustoimiakin oli paljon. Kaupunginhallitusryhmä, johon kaupunginhallituksen varajäsenenä kuuluin, kokoontui viikoittain. Samoin aluejärjestön työvaliokunta. Valtuustoryhmä kerran kuukaudessa, kuten myös kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, jonka varapuheenjohtajana toimin. Konsernijaosto oli kiinnostava maailma, joka antoi erilaisen näkökulman kaupungin ja sen tytäryhtiöiden toimintaan. Niihinkin kokouksiin pääsin toisinaan varajäsenenä osallistumaan. Muutoin laadittiin vaaliohjelmaa, viimeisteltiin ehdokaslistaa, järjestettiin tapahtumia, sammuteltiin tulipaloja, linjattiin kattokampanjan toteutusta ja tuettiin ehdokkaita heidän omissa kampanjoissaan. Apuna oli mainio kuntavaalinyrkki, erityisesti kuntavaalikoordinaattori Sanna Winberg ja järjestöpäällikkö Eero Heikkilä. Sannan johdolla koottiin myös poikkeuksellisen hieno ehdokaslista ja kampanjassa oli pääsääntöisesti hyvä henki. Ikävät asiat pyrimme hoitamaan taustalla niin, että ne eivät häiritsisi kenenkään muun kampanjointia. Viikottaiset kurkkuharjaukset siitä, miten huonosti kampanjaa tehdään, otettiin vastaan ja sen jälkeen lähes aina jatkettiin kuten ennenkin, koska parempiakaan ehdotuksia ei yleensä tullut.

Omaa kampanjaa en juurikaan tehnyt, pitkälti kahdesta syystä: 1) ei yksinkertaisesti ollut aikaa eikä energiaa enää siihen ja 2) kaksitoista vuotta kuntapolitiikassa olivat saaneet aikaan sen, etten halunnut enää käyttää määräänsä enempää rahaa siihen, että saisin siellä jatkaa. Positio aluejärjestön puheenjohtajana toi näkyvyyttä sen minkä toi ja äänestäjät äänestäisivät, jos minut edustajakseen tahtoisivat. Eivät tahtoneet.

Kokoomus kasvatti kuntavaaleissa kannatustaan Tampereella, mikä luultavasti oli ihan kohtalainen saavutus. Valtakunnanpolitiikan teemat puhuttivat enemmän kuin asiat, joista kunnat tosiasiallisesti päättävät ja vaalimökeillä valittiin keväällä jo KELA:n pääjohtajaakin. SDP voitti vaalit niin murskaavalla erolla, että pormestarin salkun säilyttäminen olisi luultavasti ollut tekemätön paikka, vaikka olisimme tehneet mitä. Valmentajataustaisena ihmisenä en ole kuitenkaan tottunut ”me hävitään tää peli” -asenteella yhteenkään otteluun lähtemään, etenkään sellaisiin joiden eteen on tehty kolme ja puoli vuotta töitä.

Ainakin kävimme rehellisen kampanjan ja kerroimme jo ennen vaaleja, että arjen ja talouden realiteetit tulevat vaalien jälkeen vastaan riippumatta siitä, kuinka hienon sloganin mainostoimisto on kullekin puolueelle keksinyt. Niistä on selvittävä yhdessä, kuten on tapahtunutkin. Tämän yhteistyön merkitystä korostimme kampanjassammekin. Jotain ainakin tuli tehtyä oikein, sillä kaksi merkittävää vihreiden johtohahmoa piipahti vaalivalvojaisissamme antamassa lämmittävän ja todella tarpeeseen tulleeseen tukensa heti vaalituloksen selvittyä. Kiitos vielä kerran heille.

Olin jo ennen vaaleja ilmoittanut jättäväni puheenjohtajuuden jo toukokuun kevätkokouksessa, vaikka kausi olisi virallisesti jatkunut joulukuulle asti. Tarkoitus oli laittaa kaikki peliin näihin vaaleihin ja sen jälkeen uusi puheenjohtaja ja uusi järjestöpäällikkö saisivat aloittaa työnsä mahdollisimman heti, emmekä haaskaisi puolta vuotta niin, ettei puheenjohtajalla olisi enää juurikaan uutta annettavaa. Kevätkokous valitsikin uudeksi puheenjohtajaksi Antti Talosen, jolle edelleen kaikki tuki tehtävään. Olen yrittänyt parhaani mukaan pysyä pois tieltä.

Olin jo kolme ja puoli vuotta sitten kysynyt puolueelta haluavatko oikeasti puheenjohtajan, jolla ei ole juurikaan henkilökohtaisia poliittisia ambitioita, mutta kuulemma halusivat. En tiedä olisiko joku muu saanut tehtävästä enemmän nostetta – aiemmat aluejärjestön puheenjohtajathan ovat sittemmin lähes järjestään kohonneet varsin merkittäviin positioihin – mutta se ei ole minun murheeni. En itse itseäni tehtävään valinnut.

Tyhjä olo kuitenkin jäi. Kaikki laitettiin peliin, himmeä hopea jäi käteen, enkä edelleenkään osaa sanoa, mitä pysyvää tai kestävää olisin puheenjohtajakauteni aikana saanut aikaan. Kultuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa jatkan totaalisena rivijäsenenä ja uutta näkökulmaa kaikkeen tarjoaa seudullinen tarkastuslautakunta. Tein paluun Tampereen Sarka OY:n hallitukseen, jossa riittikin loppuvuodesta ohjelmaa. Puoluevaltuutettuna jatkan kesän puoluekokoukseen asti, piirihallituksessa pesti jo päättyi.

Ikävä ei ole ollut. Politiikassa on helppo kauhistella, miten ihmeessä valtaan nousee kaikenlaisia donaldtrumpeja, mutta aika harvaa edelleenkään kiinnostaa, miksi niin tapahtuu. Väittäisin, ettei se että kaupunginvaltuusto laatii koulujen ruokalistoja ja kansanedustajat keskustelevat euroviisuista ja missikisoista ainakaan asiaa edistä. Edelleen nostan hattua kaikille, jotka jaksavat luottamustehtäviä vuodesta toiseen hoitaa ja toivon, ettei poliittinen vaikuttaminen jatkossakaan tarkoita sitä, että on joka päivä valittava uusi aihe, josta kaikkien alojen erityisasiantuntijana netissä räntätä. Se on aika raskasta. Kaikille.

Muihin asioihin. Jo tammikuussa selvisi, ettei osin käsikirjoittamani Tampereenkiäliset uutiset saisi Komediateatterissa jatkoa enää syksyllä. Näytelmä toki jatkui puoli vuotta pidempään kuin alun perin piti, mutta harmittihan tuo silti. Katsojamäärät kuitenkin ratkaisevat ja nyt kävi näin. Siinäkin projektissa kuitenkin hyvä henki säilyi loppuun asti ja olihan tuo parin vuoden larppi teatterin maailmassa hieno kokemus. Ilahduttavan moni tuntui esityksestä pitäneenkin. Ei tullut uutta Vuonna 85:ttä, joka täyttää jo seitsemättä vuotta katsomot, mutta ihan sitä ei ehkä tavoiteltukaan.

Mitä koripalloon tulee, palasin päivittäisvalmennukseen. Kun pitkäaikaisesta ystävästäni Miikka Sopasesta tuli BC Nokian naisten päävalmentaja, laitoin viestiä, että soittelee jos jossain vaiheessa tarvitsee uutta apuvalmentajaa. Keväällä sitten soittivatkin. Oli tunne, että asioita jäi keväällä 2020 vielä kesken ja että senkin jälkeen on tullut opittua asioita, joita olisi hienoa päästä soveltamaan käytäntöön.

Eihän se sitten ihan kuin Ramsöössä ole mennyt. Tuloksilla mitattuna – ja niitähän kilpaurheilussa mitataan – alkukausi ei ole ollut niin onnistunut, kuin se olisi voinut olla. Olemme kuitenkin keskittyneet jatkamaan mahdollisimman laadukasta tekemistä ja luottaneet siihen, että jossain vaiheessa se tuo tulosta. Joukkue on nuori ja yksittäisten voittojen metsästäminen pitkäjänteisen työn kustannuksella olisi sekin väärin. Olen itse, osin pitkähköksi venähtäneestä valmennuksellisesta sapatista johtuen, tehnyt vastuualueillani joitakin valmennuksellisia virheitä, jotka on helppo myöntää ja ne pystyy kauden aikana kyllä korjaamaan. Toki on sitten myös niitä asioita, joita on tässä vuosien varrella pelejä katsomosta katselleena miettinyt, että ”jos joskus vielä valmennan niin tuon asian teen paremmin kuin silloin” mutta ei, en ole tehnyt. On asioita, joita ei vain opi. Jatkan kuitenkin yrittämistä. Ja naisten liigassa sarjajärjestelmä on onneksi sellainen, että kevät ratkaisee aivan kaiken. Runkosarjastakin on vielä puolet jäljellä. BC Nokian värit kun ovat musta ja keltainen, niin oikein sopivaa on, että mustaa syksyä seuraa keltainen kevät.

Tampereen kaupunki kävi syksyllä yt-neuvottelut, jotka koskivat myös perusopetusta. Sain pitää työpaikkani, eikä palveluverkkoon ole Pispalan koulunkaan osalta tiedossa suunniteltuja muutoksia. Esihenkilö vaihtui vuoden aikana, mutta se ei liittynyt yt-prosessiin, vaan pitkäaikainen esihenkilöni eläköityi ja tilalle valittiin uusi. Kummastakaan ei ole poikkipuolista sanottavaa, hyvä tuurini esihenkilöiden suhteen on jatkunut ja jatkuu. Monenlaisia tunteita yt:iden lopputulokset silti herättivät.

Mitä tulee päivätyössäni onnistumiseen, sekin olisi voinut olla parempaa. Onneksi tänä päivänä on aika paljon dataa, joka mahdollistaa sen, että suoritusta voi arvioida ja parantaa muutoinkin kuin vahvan mutun perusteella. Näin olen pyrkinyt tekemään. Ihmisten parissa työtä tekevä humanistikin voi oppia uskomaan tiedolla johtamiseen.

Poika täytti seitsemän ja meni kouluun. Kysyn joka päivä miten on mennyt ja vastaa ”hyvin.” En ole lähtenyt asiaa kyseenalaistamaan, eikä näyttöä muustakaan suuntaan tai toiseen ole. Ei auta kuin luottaa siihen että jos mitään ei kuulu, kaikki on ainakin suhteellisen hyvin. Hyväntuulisena ainakin lähtee ja palaa. Tätä voi pitää jonkinlaisena onnistumisena, vaikka perheenisänä onnistumiset muuten ovat suhteellisen vähissä. Tai ainakin onnistumisen kokemukset.

Yksi plussan puolelle jäänyt tapahtuma vuoteen mahtuu. Sain pari vuotta sitten toimeksiannon toimittaa Harppi Loosi 75:n 50-vuotishistoriikki ja loppukesästä tehtävä laajeni esitelmän pitämiseen loosin juhlaistunnossa lokakuun lopussa. Työ valmistui (koska pakko on paras muusa) ja esitelmästäkin pidettiin. Arvovaltainen joukko korkeimmin kunnioitettavan suurmestarin johdolla oli ainakin kuuntelemassa ja tunnelma oli veljellinen. Ehkä teoksesta jonkinlainen jälki jää, toimii ainakin astinlautana sille joka laatii seuraavan historiikin. Kiitos vielä että sain tehdä. Mielelläni otan tilaustöitä vastaan jatkossakin.

Niin ja YLE Areenaan tehtiin syksyllä kuusiosainen suomalaisen naiskoripallon historiadokumentti. Sain olla siinä mukana ja osa kommenteista oli kuulemma ihan käyttistäkin. Kunniatehtävä sekin. Kiitos.

Itsestäni en ole missään vaiheessa edelleenkään huolehtinut yhtään, mikä valitettavasti näkyy päällepäinkin. En tee uudenvuodenlupauksia, mutta asia olisi tärkeää saada tulevana vuonna kuntoon. Ihminen on aika kokonaisvaltainen olento ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Vaikkei vanheneminen edelleenkään aina mukavaa ole, jokaisesta lisävuodesta pitää olla kiitollinen. Aika moni tuosta lähipiiristä on tähän ikään mennessä tai juurikin tässä iässä täältä lähtenyt. Jotain varmaan pitäisi tehdä sen eteen että saisi itse niitä vielä mahdollisimman monta lisää. Etenkin tuon pikkutyypin kasvua olisi edelleen mukava seurata.  

Kiitän kaikkia ystäviäni kuluneesta vuodesta. Olkoon uusi vuosi teillekin mahdollisimman hyvä.

Ja mikä tärkeintä: Tuokoon se Ilvekselle vihdoin mestaruuden.