Vuosi 2024 filtterin läpi

Moni ihminen, joiden kanssa olen loppuvuodesta keskustellut, kertoi olevansa väsyneempi kuin vielä ikinä aiemmin. Kun selailee läpi sosiaalisen median tarjoamia vuosikatsauksia, sama teema tuntuu toistuvan. ”Raskain vuosi ikinä,” lukee monen tuttavani seinällä. Vaikka usein olen itsekin ollut loppuvuodesta väsynyt ja se on näkynyt näissä vuosikatsauksissakin, ihan näin väsynyt en ole ollut vielä ikinä. Vasta joulun jälkeen on oikeastaan alkanut tuntua siltä, että nyt ei ole arki – vaikka jouluun laskeutuminen kalenteripäivissä mitattuna olikin poikkeuksellisen pitkä. Jotakin tässä ajassamme on, mikä tämän aiheuttaa. Aika näyttää, jatkuuko suuntaus. Loputtomiin se ei voi jatkua.

Koska toisenlainenkin olotila edes joskus olisi kiva, olen loppuvuoden aikana tehnyt myös itsereflektiota ja pohtinut mitä voisin omalla kohdallani asioille tehdä. Koska rekisteröin viime vuonna toiminimen ja (kevyt)yrittäjällä on hyvä olla myös joitakin tuotteita tai palveluita joita myy, ajattelin että kenties voisin samalla auttaa jotakuta muuta, joka pohdiskelee hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyviä ongelmia. On ollut ilo ja kunnia keskustella näistä myös joidenkin työkavereiden kanssa.

Ok, fakta on myös se että en ole kalenterivuonna 2024 pitänyt huolta itsestäni oikeastaan lainkaan. Kokemuksesta tietäen, miten voimakas hyvää oloa lisäävä vaikutus voisi olla ihan vain vaikka kävelylenkillä, niiden puuttuminen on tietenkin vaikuttanut. Lepoa, ravintoa ja muita elämäntapa-asioita tulee tottakai myös tarkastella. Ihminen on aika kokonaisvaltainen olento.

Itselleni mukavia juttuja, erityisesti urheilu- ja musiikkitapahtumia on toki tullut kierrettyä. Ne voimaannuttavat, mutta turhan usein vaikutus on jäänyt lyhytaikaiseksi tai tapahtuma mennyt sen murehtimiseen, missä juuri tällä hetkellä myös tulisi olla. Nämä asiat voisivat olla toisinkin, mutta en ole jaksanut yrittää enää niihin vaikuttaa.

Se tärkein käyttövoima millä itse joko liikun tai en liiku, on kuitenkin positiivinen energia. Sen määrä ympärillä on syksyn aikana edelleen ollut aiempaa vähäisempi.

Olen usein sanonut erilaisiin vastuutehtäviin ryhtyessäni, että arvostan paitsi BC Nokian entisen fyssakoutsin Lokin ohjetta ”sijoitu aina niin, että näet päätä kääntämättä kaikki pelaajat,” myös John Woodenin vertausta siitä, että jos joukkue on auto, valmentaja ei ole sen moottori eikä yksittäinen osa, vaan kuljettaja.

Varsinkaan syksyn aikana ei ole tuntunut siltä että istuisi edes matkustamon sisällä, vaan ennemminkin eri tehtävissä ja orgenisaatioissa hyvinkin syvällä moottorissa. Rooli on ollut kuljettajan sijaan enemmänkin jonkinlainen öljyn- tai ilmansuodatin. Otan vastaan eri suunnista tulevia ei-toivottuja asioita ja yritän parhaani mukaan estää niitä jatkamasta matkaansa heikentämään kulkuvälineen muiden osien toimintakykyä.

Ellei vahingossa läpipäässeitä ”sellaisella kivalla asialla lähdin soittelemaan, että” -puhelinmyyjiä lasketa, en muista että syksyn aikana olisi tullut missään vastaan yhtään ainoaa tilannetta, jossa joku on yhteydessä jonkin lähtökohtaisesti positiivisen asian takia. Ihan aika on tapahtunut jotakin ikävää, joku on tötöillyt jotain, on tapahtunut virhe, minun pitäisi hoitaa joku homma jota kukaan muu ei hoida tai henkilöllä itsellään menee huonosti ja hän haluaa kertoa sen heti minulle. (Mikä tietenkin on sinänsä arvostettavaa ja aina kuuntelen jatkossakin.)

Vuodessa on tietenkin ollut paljon positiivistakin. Kirjoitin viime vuonna tähän samaan aikaan, että ”keväällä, jos universumi suo, päästään toivottavasti kertomaan myös yhdestä isoimmista ja hienoimmista jutuista mitä tähän mennessä olen saanut tällä pallolla ja tässä kaupungissa tehdä.” Tällä viittasin tietenkin Tampereenkiäliset uutiset -näytelmään, jota sain olla mukana työstämässä. Asia tuli julkiseksi keväällä ja näytelmän ensi-ilta oli syyskuun lopussa. Totta ihmeessä tämä oli tamperelaispojalle iso juttu ja koska teatteri on aina ollut kiehtova maailma ja käsikirjoittaminen / ohjaaminen eräänlainen salainen haaveammatti, tällainen parin vuoden larppi oli tietenkin toteutunut unelma. Oli selvää, että halusin tehdä asioita työryhmän kanssa yhdessä ja olisin halunnut tehdä vielä enemmän yhdessä yhdessä, mutta siihen aikataulut eivät nyt taipuneet. Lopputulos kuitenkin ratkaisee ja se on ilahduttavan monen mielestä ollut onnistunut. Mistä kertoo sekin, että näytelmä sai jatkoa myös tulevalle kevätkaudelle.  Samalla on ollut hienoa tutustua taas uusiin ihmisiin ja eri alojen huippuammattilaisiin.

Unelma toteutui myös siinä, että sain Jouko Vuolteen kanssa tehdä olympiakoripalloa radioon, Joukon selostaessa ja allekirjoittaneen toimiessa asiantuntijana. Sekä välierä USA-Serbia että finaali USA-Ranska olivat hienoja otteluita, varsinkin ensin mainitusta jäi fiilis että nyt tuli nähtyä yksi kovimmista koripallo-otteluista koskaan. Toki en olisi minä, ellei samaan aikaan olisi vähän harmittanut että sössin aikatauluni enkä päässyt täysipainoisesti mukaan ensimmäiseen välieräotteluun, jossa töitä olisi kuin olisikin myös ollut, mutta edes tällä panoksella nyt kuitenkin mukana. ’

Tampere isännöi kesäkuussa kokoomuksen puoluekokousta, jossa sain toimia lipunkantajana, kantaa muistoseppeleen sankarihaudoille, sekä haastatella Laukontorilla ministereitä, europarlamentaarikkoja ja tulevaa EU-komissaariamme. Kunniatehtäviä kaikki.

BC Nokian yllätysmestaruutta oli hienoa vierestä seurata, vaikkei minulla itse saavutukseen pienintäkään osuutta ollutkaan. Kiitos Nokialle keväästä. Ja syksystäkin. Jos tää olisi helppoa, tätä tekisivät kaikki.

Isyys on tietenkin ollut ja on se kaikkein tärkein tehtävä. Ajatuksia herättävää toimintaa sekin. Niin paljon ajatuksia, että ne eivät tähän katsaukseen mahdu. Pikkutyypillä on menossa eskarivuosi, eli menee syksyllä ensimmäiselle luokalle kouluun. Hyvä, koska on ollut noloa vastata hänen kysymykseensä ”iskä, missä sinä olit eskarissa” että ”ei silloin kuule ollut vielä eskaria.” Peruskoulu sentään oli.

Mitä tuleva vuosi sitten tuo? Yksi aikakausi päättyy huhtikuun 13. päivä järjestettäviin kuntavaaleihin, jotka tietenkin tulevat nyt alkuvuodesta työllistämään aluejärjestön puheenjohtajaa paljon. Olen ehdolla itsekin, mutta en tiedä kuinka paljon ehdin ja kykenen omaan ehdokkuuteeni panostamaan, koska joukkueen etu tulee tietenkin ensin. Meillä on koossa aivan todella erinomainen, edelleen täydentyvä, ehdokaslista, eli hyviä, keskenään mukavan erilaisia ehdokkaita löytyy joka tapauksessa. Vaalien ja niiden jälkihoidon jälkeen on aika luopua puheenjohtajuudesta ja antaa viestikapula edelleen seuraavalle.

Muuttuuko työssäni tai johtamistavassani mikään? Olenko kuski, sytytystulppa vai filtteri? Se jää nähtäväksi. Toisaalta ne ajat jolloin johtaminen oli jonkinlainen egotrippi tai organisaatio oma hiekkalaatikko, onneksi jäivät osaltani jo 90-luvulle. Ei ole mikään itsetarkoitus että mitään tapahtuu vain siksi että minä haluan. Maailma muuttuu ja toiminnan pitää kehittyä, mutta ei sekään mikään itsetarkoitus ole.

Viime vuonna tähän aikaan oli tosiaan jo tiedossa että vuosi 2024 tuo tullessaan tuon teatterijutun. Nyt ei mitään vastaavaa ole takataskussa. Tilanne ei ole uusi ja usein on jotain mukavaa siitä huolimatta eteen tullut. Jos niin tapahtuu, niin hyvä. Korisseuroillekin olen kysyttäessä vastannut että kun politiikan puolella tilanne kevään jälkeen rauhoittuu, aina voi soitella ja kysellä mikä meininki elokuusta eteenpäin olisi.

Mutta sen verran on vuosi vaatinut veroaan, että en oikeastaan edes halua vielä asettaa muuta tavoitetta ja toivetta ensi vuodelle kuin sen, että vuoden päästä tähän aikaan olen taas vuosikatsausta kirjoittamassa.

Sekin olisi ihan riittävästi. Vaikka ei se Ilveksen mestaruuskaan huono olisi.

Nyt loppuvuodeksi Komediateatteriin. Siellä esitetään kuulemma Tampereenkiäliset uutiset.