Tervehdyspuhe Pispalan koulun tilausteoksen julkistamistilaisuudessa 29.8.202429.08.2024
Arvoisat kutsuvieraat, hyvät läsnäolijat! Nykypäivän koulussa puhutaan paljon kouluun kiinnittymisestä. Käytännössä se merkitsee kiinnittymistä siihen yhteisöön, jollaisena koulu koetaan. Meillä Pispalassa tähän kiinnitetään niin ikään paljon huomiota. Kiinnittäisimme, vaikka meitä ei siihen velvoitettaisikaan. Se on luontevaa, koska olemme paitsi Tampereen itsenäisistä hallinnollisista kouluyksiköistä pienin, myös itse osa täysin ainutlaatuista yhteisöä, Pispalaa. Jokaiselle yksilölle on tärkeää voida kokea olevansa osa jotakin itseään suurempaa. Me voimme. Olemme myös osa jatkumoa. Pispalan koulun yli satavuotista historiaa. Opetin itse historianopettajan urallani historiaa aina kun mahdollista taidehistorian kautta, koska, taide jos mikä heijastaa aina aikaansa. Pispalan kohdalla tuo historia on kerroksista, eri aikakaudet yhdistyvät täällä kiehtovaksi kokonaisuudeksi. Kaikki edellä mainitut asiat kuvastuvat mielestäni aivan upeasti tässä tänään paljastettavassa tilaustyössä, jonka Tampereen Taidemuseo on tilannut ja taiteilija Jenni Yppärilä toteuttanut. Toteutukseen on osallistettu myös yhteisö, jonka keskelle teos nyt sijoittuu. Samalla se huipentaa talon seinien sisälle tämän vuoden aikana muodostuneen, pääasiassa Taidemuseon meille lainaamista ja tänne sijoittamista teoksista muodostuvan taidekokoelman. Olemme kokonaisuudesta ylpeitä. Pispalan koulu haluaa kiittää kaikkia tahoja, jotka ovat panoksellaan myötävaikuttaneet siihen, että olemme nyt tässä. Lähes vastaremontoidussa koulussa juuri tänne tilattua vaikuttavaa ja uniikkia taideteosta ihastelemassa. Erityiskiitos sujuvasta yhteistyöstä taiteilija Jenni Yppärilälle sekä Tampereen Taidemuseolle ja Tiina Kuivalaiselle. Siitä ensimmäisestä tapaamisesta remontin ja hajautetun väistötilaratkaisumme aikaan on nyt kolme ja puoli vuotta ja pitkälle on päästy. Tai siis olisi kolme ja puoli vuotta jos silloin olisin muistanut tapaamiseen paikalle tulla. Toivotan teidät kaikki osaltani lämpimästi tervetulleeksi tähän pienimuotoiseen tilaisuuteen juhlistamaan taidetta, juhlistamaan Pispalaa ja näiden kahden asian liittoa. |
29.08.2024 | Tervehdyspuhe Pispalan koulun tilausteoksen julkistamistilaisuudessa 29.8.2024 |
24.07.2024 | Lepää rauhassa, Tapsa |
01.06.2024 | Lähtöjuhlapuhe Pispalan koulussa 1.6.2024 |
30.05.2024 | Kevätjuhlapuhe Pispalan koulussa 30.5.2024 |
31.12.2023 | Vuosi 2023 - välimallin vuosi? |
18.11.2023 | Entisen oppilaan puhe Hyhkyn koulun 120-vuotisjuhlassa 18.11.2023 |
13.11.2023 | Pitämättä jäänyt puheenvuoro budjettivaltuustossa 13.11.2023 |
29.06.2023 | Osapäivänatsi? |
20.06.2023 | Ilon ja onnen päivä? PM Petteri Orpon hallitus 20.6.2023- |
01.06.2023 | Kevätjuhlapuhe 1.6.2023 |
Siirry arkistoon » |