Marjo Pennonen: Parempaa saatte hakea (Kirjokansi 2021)

”Jos suomalaiset kirjoittaisivat kirjan elefantista, sen nimeksi tulisi Mitähän elefantti ajattelee meistä,” kuuluu vanha sanonta. Samaa miettisi varmasti myös Marjo Pennosen jo kolmannen teoksen Parempaa saatte hakea (Kirjokansi 2021) päähenkilö Kaisa. Vaikka eihän Kaisa elefanttia edes kohtaisi. Kaisa asuu ja elää kaupungin trendikkäimmillä alueilla, eikä siellä liiku elefantteja. Samoilla alueilla Kaisa työskentelisikin, jos olisi juuri nyt töissä. Tai tokihan hän onkin, juuri nyt vain sattuu olemaan lomaa.

Parempaa saatte hakea on teos, jollaista en ole aiemmin lukenut. Osin siksi, että kirjailijan oman kuvauksen mukaan tyylilajina on chick lit, joka ei ole ole itselleni tuttu genre. Osin siksi, että yli kaksisataasivuisessa kirjassa kuvataan puolentoista viikon ajanjakso ja siitäkin oikeastaan vain muutama päivä. Päähenkilön ajatukset ja edesottamukset välittää lukijalle kolmannessa persoonassa ns. kaikkitietävä kertoja siinä, missä perinteinen kaava olisi minä-muotoinen kerronta. Ratkaisu on mielestäni ainoa oikea.

Se, että kirjoittaja käyttää sivukaupalla tilaa kuvatakseen hyvinkin lyhyen hetken, saattaa kuulostaa muiden kuin Kalle Päätalon fanien korvaan tylsältä. Mutta ihan jokainen kirjailija ei olekaan psykologian tohtori, kuten Pennonen. Kirjailijan havainnot päähenkilöstään ovat viiltävän tarkkoja ja kyky saada puettua ne sanoiksi ihailtavaa. Teksti on nautinnollista luettavaa, joskin aikaa kului ainakin itselläni tavallista enemmän. Jokaisella sanalla ja lauseella on substanssia siinä määrin, että helposti yli hypättäviä tai vähemmälle huomiolle jätettäviä kohtia ei oikein ole.

Kaisa on mielenkiintoinen persoona, jonka myöhemmistä elämänvaiheista olisi mukava kuulla lisää. Muuten ansiokkaan kirjan mielestäni hieman vaisu, jopa antikliimaksin oloinen loppu osin jopa vaatisi jonkinlaista jatko-osaa. Kaisassa olisi ainesta myös vaikkapa tv-sarjan hahmoksi, kenties päähenkilöksi. Etenkin kun nykyajan kaisojen elämään oman ulottuvuutensa toisi vielä sekin, miten sen saa näyttämään mahdollisimman täydelliseltä ja virheettömältä somessa. Vuoteen 2010 sijoittuvassa teoksessa niitä murheita ei vielä ole. Tinderiin Kaisa tuskin alentuisi. Tai jos alentuisi, luultavasti vain todistamaan itselleen olevansa potentiaalisena seurustelukumppanina kuitenkin aivan eri tasolla kuin ne epätoivoiset, jotka sovelluksesta toden teolla etsivät seuraa.

Kirjailija-työterveyspsykologi Pennosen esikoisteos Minä olen kuin sinä (Kirjokansi 2019) oli runokokoelma. Erinomaisen onnistunut ja koskettava sellainen. Kakkosteos Itsetuntemuksesta apua työhyvinvointiin (Duodecim 2021) puolestaan hyvinkin tiukalla tutkimusotteella kirjoitettu tietoteos. Ja tämä kolmas, kuten sanottu, jälleen aivan jotain muuta. Mielenkiinnolla odotan, mitä tuottelias, monipuolinen ja lahjakas kirjoittaja saa aikaiseksi seuraavaksi.

Ja olen entisestä valmennettavastani samalla tosi ylpeä. Aika hienosti kyllä vetää.