Kiitos, Hakametsä

26.11.2021

Ilveksen jääkiekko-otteluita. Tapparan jääkiekko-otteluita. Ensinmainittuja aika paljon enemmän ja niissä aika paljon enemmän ainakin jääkiekkoon liittyviä tunteita.
Useammatkin jääkiekon MM-kisat. Paljon nimikirjoituksia, jotka sittemmin kadonneet. Gretzky Kanadan paidassa. Oman tähdistönsä kanssa en nähnyt kuin telkkarista. Sen sijaan kuljetin paikalle isän ja pojan, jotka olivat matkalla törmänneet hirveen ja auto oli ojassa katollaan. Soitin apua. Ambulanssi tuli ja vei toisen perheen sairaalaan, toinen pyysi kyydin Tampereelle. Siivosin verta ja lasinsiruja autostani vielä seuraavalla viikolla.
Isän siivellä Clasun jääkiekko-otteluissa. Koulujenvälisten voitto. Ekat kosketukset voittamisen tunteeseen joukkueurheilussa ja pukukoppielämään myös. Useampikin liigapelaaja Clasun paitaa kantoi. Rono heistä varmaan nimekkäin.
Moskovan suuri sirkus. Ei varmaan pääsisi enää edes maahan. Virtahepo sirkuseläimenä. Vähänpä silloin tiedettiin. Tuosta visiitistä sai välillisesti nimensä myös lemmikkimarsuni.
Harlem Globetrotters joskus 80-luvun alussa. Ei ainakaan vähentänyt pikku-Ipen kiinnostusta koripallo-nimistä lajia kohtaan. Vajaat 20 vuotta myöhemmin olin koutsina Harlem-vierailun esiottelussa Pyrbasket-FoKoPo. Se olikin ainoa ottelu joka sinä iltana pelattiin. Globetrottersista ei paikalle ilmestynyt kuin yksi pelaaja.
Valmennettuja koripallo-otteluita. Katsottuja koripallo-otteluita. Selostettuja koripallo-otteluita. Sekä Pyrinnön että Susijengin.
Keikkoja. Hyviä keikkoja. Vaisuja keikkoja. Motörhead viimeistä kertaa ikinä. Siis itse. Juice Leskinen Grand Slam viimeistä kertaa ikinä. Eilinen syntymäpäiväsankari Lacu Lahtinen Hanoi Rocksin kannuttajana viimeistä kertaa ikinä. Hallin ulkopuolella joskus Levyraadin aikaan Sleepy Sleepers ensimmäistä kertaa ikinä. Isä oli joskus nähnyt Alwari Tuohitorven ja muisteli sitä monet kerrat.
Höyrytettyjä lihapiirakoita. Silloin joskus. Myöhemmin eri traditiot, ennen matsia Teivon lihapullat ja erätauolla pehmis. Ja kahvi. Aniharvoin olut.
Niin ja lentopalloa. Miesten ja naisten. Naisten EM-finaalissa pelasivat joskus kauan sitten Neuvostoliitto ja DDR. Olin paikalla. Halli on pystyssä edelleen, noista maista ei kumpikaan.
Se yksi porilaistaustainen muusikko, joka aina Ilves-Ässät -peleissä morjesteli. Ne kohtaamiset johtivat sitten lopulta useammankin kirjan syntyyn. Jääkiekostakin niissä puhutaan.
Kiitos, rakas Hakametsä. Tänään vielä kerran halli ympäri. Koskaan en oppinut kumpaan suuntaan se pitää oikeaoppisesti kiertää. Yleensä kuljin vastavirtaan tai ainakin siltä tuntui.
Mutta Ilveksen viattomia ihmisiä syyttä melkein poruuttava markkinointi- ja sometiimi voisi kyllä Hakametsä-päivitykset vähitellen lopettaa.
Ihan tarpeeksi syvällä tuntuu ilman niitäkin. 💛💚

31.12.2023Vuosi 2023 - välimallin vuosi?
18.11.2023Entisen oppilaan puhe Hyhkyn koulun 120-vuotisjuhlassa 18.11.2023
13.11.2023Pitämättä jäänyt puheenvuoro budjettivaltuustossa 13.11.2023
29.06.2023Osapäivänatsi?
20.06.2023Ilon ja onnen päivä? PM Petteri Orpon hallitus 20.6.2023-
01.06.2023Kevätjuhlapuhe 1.6.2023
01.05.2023Avaussanat Tampereen Porvarillisessa Vapussa 1.5.2023
31.12.20222022 - parhaani tein ja se ei riittänyt
05.09.2022Rehtorin puhe Pispalan koulun paluujuhlassa 1.9.2022
09.08.2022Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa

Siirry arkistoon »