Tukea tarvitseva oppilas ei saa olla politiikan pelinappula

08.02.2021

En pidä siitä, että poliitikot kovin ahkerasti tarttuvat toistensa sanomisiin mediassa, irroittavat niitä asiayhteydestä, ylitulkitsevat ja mahdollisesti myös sen myötä demonisoivat poliittisia kilpakumppaneitaan aiheettomasti. Huomattavasti enemmän haluan lukea poliitikon omia ajatuksia ja perusteltuja näkemyksiä. Silloin rakennetaan enemmän kuin revitään.

En silti myöskään pidä siitä, että tulevaisuuden Suomen ja tulevaisuuden suomalaisten kuntien merkittäviä haasteita pyritään ratkaisemaan haikailemalla menneisyydestä jotakin sellaista, jollaista siellä ei oikeasti koskaan edes ollutkaan. Aika kultaa helposti muistot ja monessa asiassa niin on käynyt.

Erityisen pahasti kuppi meni kuitenkin nurin lukiessani tänään eteeni osuneessa Iltalehden jutussa Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon antaman haastattelun, jota lehti siteeraa näin: ”Saarikon mukaan inkluusio, eli kaikkien lasten opettaminen samassa ryhmässä, on liian vähäisten resurssien vuoksi käytännössä epäonnistunut ja siksi Keskusta on valmis tarkastelemaan inkluusion ajatusta kriittisesti.”

Hyvä. Tarkastellaan sitten. Väite ei nimittäin pidä miltään osin paikkaansa.

Aloitetaan vaikka siitä, että mikäli kunta - joista muuten varsin monessa Keskusta on keskeisessä päättävässä asemassa - ei ole osoittanut inkluusion toteuttamiseen riittävästi resursseja, vika ei välttämättä ole inkluusiossa. Kenties voitaisiin tarkastella kriittisesti niitä, esimerkiksi kunta- tai palveluverkkoon liittyviä, ratkaisuja joihin rahat ovat uponneet.

Jatketaan myöntämällä, että inkluusio toki puhuttaa. Siksi pyrin tässä hieman avaamaan, mitä sillä tarkoitetaan. Hieman yksinkertaistan, jos suotte.

Entisaikojen koulu toimi pitkälti niin, että kaikkia opetettiin samalla tavalla. Jos joku ei oppinut, tämä oli helposti joko laiska, tyhmä, huonosti kasvatettu tai jokin yhdistelmä edellä mainituista. Oppilas saatettiin sijoittaa apukouluun, tarkkailuluokalle tai muuten vain jättää luokalle. Ylipäätään opetuksen kannalta hankalat tapaukset pyrittiin usein tavalla tai toisella ulkoistamaan jollekulle muulle.

Nykyään tietämyksemme oppilaiden erilaisista tuen tarpeista on merkittävästi lisääntynyt. Tiedostamme opetusryhmien koostuvan hyvin erilaisista oppilaista ja hyvä niin – niin koostuu yhteiskuntakin. On tunnistettu (ja ehditty jo osin kumotakin) oppilaiden erilaisia oppimistapoja: Visuaalinen, taktiilinen, kinesteettinen tai auditiivinen. Oppilaiden opiskelutekniikoissa on eroja.

Osa oppilaista on enemmän introvertteja, osa ekstrovertteja.

”Erilaisen” ja ”tavallisen” oppijan raja on jatkuvasti hämärtynyt. Osaamme tunnistaa erilaisia oppimisvaikeuksia, kuten luki-, kielellinen-, matemaattinen-, tarkkaavaisuuteen, motorisuuteen tai hahmotukseen liittyvä vaikeus. Oppilaan käytökseen vaikuttaa erilainen temperamentti. Sosiaalisten taitojen puutteet ja mielenterveyden ongelmat ovat lisääntyneet ja korostuvat koulun arjessa. Samoin toiminnanohjauksen ja elämänhallinnan pulmat. Tähän päälle tulevat erilaiset muut tukea tarvitsevat ryhmät, kuten kielitaidoltaan rajalliset maahanmuuttajat.

Kun puhutaan siitä, että koulun kehittämisessä pitäisi palata takaisin parinkymmenen vuoden taakse ja jakaa oppilaat niihin, jotka kelpuutetaan yleisopetuksen luokkaan ja kouluun ja niihin, jotka eivät, en valitettavasti voi tätä ajatusta kannattaa. Pidän sitä enemmän älyllisenä laiskuutena.

Erilaisia oppimisympäristöjä toki tarvitaan. Osa oppilaista hyötyy pienemmästä ryhmästä tai erityisestä oppimisympäristöstä. Osalla tuen tarve on osa-aikainen ja osalla väliaikainen. Mutta jos ja kun koulun tehtävä on kohdata oppilas yksilönä ja osoittaa hänelle juuri hänen tarvitsemansa tuki, inkluusio ei ole edes valinta, vaan välttämättömyys. Oppilaan tarvitseman tuen tulee löytyä ensisijaisesti oman koulun seinien sisäpuolelta – ja juuri tätä mallia kutsutaan inkluusioksi. Ellei löydy, oppilas jää joko vaille tukea tai se hankitaan hänelle jollakin vielä huomattavasti kalliimmaksi tulevalla tavalla. Kun tulevaisuuden kunnan verotuloista maakunta vie ensin osansa ja Keskustan mukaan inkluusioon ei ollut osoittaa riittäviä resursseja nytkään, jokainen voi pohtia kumpi vaihtoehto noista toteutuu.

Entisaikojen malli saattoi olla hyvä sellaisille oppilaille, jotka ilman tehostettua tai erityistä tukeakin koulusta selvisivät. Mutta kovin hyvä se ei ollut monille sellaisille, jotka loppuikänsä kantavat heihin syyttä iskostettua leimaa huonona oppilaana tai huonona ihmisenä – tai joille silloin tarjotut erityiset oppimisympäristöt sulkivat heiltä ovia koko loppuelämäksi.

Sen verran vielä käännän itsekin katsetta peruutuspeiliin, että muistutan sekä Keskustaa että avausta juuri saamassani Helsingin Sanomien jutussa komppaavaa vasemmistoa siitä, että juuri näiden resurssien riittävyydestä olimme huolissamme silloin, kun vastustimme kallista ja tarpeetonta oppivelvollisuuden pidennystä ja maksutonta toista astetta. Tukea tarvitsevien lasten ja nuorten vanhempineen pelättiin joutuvan maksumieheksi ja juuri niin tässä tapahtuisi. Positiivista kai sekin, että hallituspuolueet myöntävät tämän jo ennen vaaleja.

Asiat asioina, yritän olla provosoitumatta ja olla antamatta pöhköille avauksille enempää näkyvyyttä kuin ne ansaitsevat. Pidän kuitenkin tätä linjausta täysin vastuuttomana ja törkeänä, siinä heitetään muutaman kuntavaaliäänen ja kannatusprosentin desimaalin nimissä bussin alle iso joukko tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria sekä heidän vanhempiaan. Se, että Keskustan mukaan on olemassa oppilaita, jotka tulee siivota luokista jonnekin muualle vastoin tämän päivän asiantuntijatietoa, on valtaisa karhunpalvelus sekä näille oppilaille että niille oppilaille, jotka jatkossa kohtaisivat arjessaan vähemmän erilaisuutta.

Olen vuosien varrella jonkin verran tarjonnut sekä konsultaatioapua että euroja kansalaisjärjestölle, joka rahoittaa erityisoppilaiden opetusta Afrikassa. Siellä isoin ongelma on jo lähtökohtaisesti se, että erityisopetusta tarvitsevia oppilaita ei päästetä edes kouluun, koska heidät halutaan pitää poissa näkyvistä.

Mielestäni ei ole ylidramatisointia todeta, että ministeri Saarikon avauksessa ei olla tästä kovin kaukana.

Edit klo 21.12: Olisihan tässä voinut vielä tähdentää, että inkluusio perustuu kansainvälisiin sopimuksiin, kuten lasten oikeuksien sopimukseen. Mielenkiintoista olisi tietää, eikö ministeri tiedä tätä, vai onko sitä mieltä että sopimuksista tulee irtautua? 

20.10.2021HBA on pelaajakehitykselle lisäarvo - ei synonyymi. Onhan?
05.10.2021Avoin kirje tamperelaisille kokoomuslaisille
18.08.2021Sinun urheilusuorituksesi ei ole sinä
28.06.2021Ei sori siitä
05.06.2021Miks just sää voisit äänestää mua
22.05.2021Linjauksia Tampereella puhuttaviin kysymyksiin
22.05.2021Kuntavaaliteemani 2021
22.05.2021Kuntavaaliehdokas Ilpo Rantanen 330
26.04.2021Mitä hallituskriisistä voidaan oppia?
04.04.2021Matkakertomus pyynnöstä ja niistä huolimatta - klinikalla Vegasissa 2005

Siirry arkistoon »