Lukusuositus: Tuntematon huoltaja

Mikä tekee kirjasta hyvän? Kun tartut perinteiseen vanhan liiton painettuun kirjaan, luet tekstiä tabletin näytöltä tai kuuntelet äänikirjana, mitä haluat kyseiseltä teokselta?

Tarina voisi olla niin kiinnostava, että lukemista / kuuntelua on vaikea lopettaa kesken, vaikka välillä pitäisikin. Haluat tietää, miten tarina jatkuu. Tapahtumat on kuvattu niin elävästi, että näet ne koko ajan silmissäsi. Käyt etu- ja takakannen välissä läpi koko tunneskaalan – naurat välillä ääneen, pyyhkäiset välillä vaivihkaa silmäkulmaasi ja välillä joku epäoikeudenmukaisuus tai kohtuuttomuus suututtaa niin paljon, että haluaisit itse sen korjata. Teksti on sujuvaa ja kirjan kielellinen tyylilaji kokonaisuuteen sopiva. Elämäkerta on kohteensa näköinen.

Kaikki edellä mainitut ehdot täyttyvät Olli Mustosen kuukausi sitten ilmestyneessä kirjassa Tuntematon huoltaja – ja muita Ilves-tarinoita 1970-2020. Koska olin toivonut kyseistä opusta joulupukilta, jouduin kuukauden verran odottamaan sen lukemista, mutta paketin avattuani luin kirjan kannesta kanteen hieman alle kahdessa vuorokaudessa.

Kirjan päähenkilö on siis Ilveksen jääkiekkojoukkueen huoltaja Lasse Laukkanen, jonka ura liigahuoltajana on kestänyt 50 vuotta ja jatkuu edelleen. Jos kirjasta jotain kritiikkiä voisi esittää, ehkä se kohdistuisi nimeen, jota en oikein koskaan ole ymmärtänyt. Kiekkopiireissä Lasse on legenda, jonka elämäntyö on laajalti hyödyttänyt paitsi Ilvestä, myös koko huoltajien ammattikuntaa. Vaikka Kummelin mehupoika Johanssonin esikuvana lieneekin Laukkasen pitkäaikainen aisapari Janne ”JP” Jansson, ei Laukkanenkaan ole missään nimessä tuntematon.

Mustosen urakka ei ole ollut helppo. Kirjan päähenkilö ei ole ensimmäisenä tuomassa itseään esille tai tekemässä työstään numeroa. Kun FUN Tampere kirjan julkistamisen yhteydessä haastatteli Laukkasta ja kysyi, mitä tämä on ajatellut kaikista juhlallisuuksista, joilla hänen pitkää uraansa on huomioitu, vastaus oli varsin lassemainen: ”No vähän sitä olen ajatellut, että onko tämä kaikki nyt niin tarpeellista.”

Kirjassa on lähdetty myös kunnianhimoisesti kuvaamaan, osin jopa ensisijaisesti, koko sitä vähintäänkin värikästä ja vaiheikasta matkaa, jonka Tampereen kiekkoylpeys on noiden 50 vuoden aikana kulkenut. Kirja ei silti ole sen paremmin puiseva historiikki kuin pelkkä anekdoottikokoelmakaan, vaikka tarinoita valtava määrä kerrotaankin. Kertojiakin riittää, nopeasti laskettuna Mustonen on haastatellut kirjaan noin 130 henkilöä. Lopputulos ei silti ole sekava sillisalaatti, kaikkea muuta. Tuntematon huoltaja onnistuu lähes tasan 400 sivun aikana kertomaan yhden henkilön ainutlaatuisen elämäntarinan, tekemään näkyväksi sen valtavan roolin, joka huoltajilla palloilujoukkueissa on ja joka kiekossa kohoaa vielä potenssiin n, Ilveksen karun tarinan mestaruusjuhlista liigakarsintoihin ja holtittomasta rahankylvöstä muutamaa päivää vaille konkurssiin sekä erittäin vaikuttavalla tavalla pukemaan sanoiksi sen, miten iso asia Tampereella on jääkiekkojoukkue nimeltä Ilves.

Kaiken tuon on elänyt mukana Lasse Laukkanen. Myös talousasiat, sillä huoltaja on vuosien varrella paitsi maksanut huoltoasemapysähdyksiä omalla luottokortillaan, ollut aisapareineen pitkälti vastuussa myös tarviketilauksista. Kuten JP kirjassa kiteyttää, aina ei ole ollut selvää, miten ja kenen kanssa toimitaan, jos hallille pitää tilata hiomakiviä, jotta saadaan teroitettua luistimet. Vielä muutama vuosi sitten pohdittiin, miten pelaajille saataisiin treenien päätteeksi hankittua lounas.

Kaikki muu on 50 vuoden aikana muuttunut ja kaikki muu on 50 vuoden aikana ollut välillä aikamoista Spede-showta, ainoastaan huolto on koko ajan ollut priimaa.

Kirja kertoo silti enemmän Ilveksestä kuin Lasse Laukkasesta ja se on mielestäni perusteltu ratkaisu – tällä tavoin kirja on päähenkilönsä näköinen. Lasse on tehnyt elämäntyönsä Ilveksen, ei itsensä eteen.

Paljon on vuosien varrella välittynyt katsomoon, tv-ruudun taakse tai tullut luettua rivien välistä Aamulehdestä tai myöhemmin internetin ihmeellisestä maailmasta. Mutta paljon on jäänyt välittymättä. Kaikkea ei koskaan kerrota eikä pidäkään kertoa – pukukopin asiat pysyvät pukukopissa. Sen verran on kuitenkin omallakin silmällä tullut nähtyä, että kirjan luettuanikin seison vahvasti kuukausi sitten luonnostelemani Ilveksen all time -suosikkijoukkueeni takana. Muutama sellainen haku, joka välttämättä ei joukkueeseen olisi ihan itsestään selvä, puoltaa kirjankin perusteella selvästi paikkaansa.

Voin suositella kirjaa myös sellaisille lukijoille, joita Ilves tai jääkiekko eivät lähtökohtaisesti kiinnosta pätkääkään. Ei se välttämättä kiinnosta tämän kirjan lukemisen jälkeenkään, mutta ainakin lukijalle avataan onnistuneella, ansiokkaalla ja kiinnostavalla tavalla se maailma, mihin meistä niin moni on jo varsin nuorella iällä jäänyt koukkuun. 36 vuotta tuli Suomessa ja vähän maailmallakin itse reissattua palloilujoukkueiden mukana, saleissa, busseissa ja pukukopeissa. En osaisi kiteyttää joukkueurheilun syvintä olemusta paremmin kuin Aleksi Elorinne joukkueelle kesken jääneen menestyskevään 2020 päätteeksi sanoo: ”Kaikki se työ mitä yhdessä tehtiin, miten tähän tilanteeseen tultiin ja miten mahtava ryhmä meillä on – tämä on se juttu. Riippumatta, mikä oli sijoitus.”

Tuo tarina on kirjassa. Tämä ei:

”Ilves on ny kolmanneks huanoin kaikista mitä o.

Mutta onneks Hifki on viälä huanompi.”

Muistan edelleen Tampereenkiäliset uutiset 1990-luvun puolivälissä Ilveksen pudottua sarjassa kolmanneksi viimeiseksi.

Vähänpä silloin tiedettiin, että vielä paljon vaikeampia aikoja oli tulossa. Nekin ajat on hyvä muistaa nyt, kun viimeiset pari kautta on saatu nauttia yhtaikaa sekä voittavasta että näyttävästä taitokiekosta ja tehty se vieläpä taloudellisesti kannattavasti. Laukkastakin on nykyään jo kielletty maksamasta omalla luottokortillaan enää mitään. Loistavista kuvaliitteistä löytyy myös kuva Lassesta tutustumassa UROS Live -areenan rakennustöihin ja sanomassa painavan sanansa Ilveksen tulevan pukuhuoneen suunnitteluun.

”Ilvesläiseksi synnytään, tapparalaiseksi tullaan,” todetaan kirjassa. En osaa sanoa onko näin, itselläni on kokemusta vain ensinmainitusta. Väitän kuitenkin, ettei tarvitse olla Ilves nauraakseen ääneen tarinalle, jossa valmentaja Heikki Mälkiä vaatii seuraikoni Raimo Helmistä lyömään kiekkoa päätyyn sen kuljettamisen sijaan tai pyyhkiäkseen roskia silmistään viimeistään kirjan loppukappaleessa Supertulivuori.

Kiitos joulupukki, kiitos Olli Mustonen, kiitos Lasse ja kiitos Ilves.

Ne ajat palaavat vielä.

 

P.S. Laitetaan nyt se oma all-time joukkue tännekin. Pohjustuksineen.

Taustaksi se, että fanitan yleensäkin enemmän joukkueita, niiden identiteettiä ja valmennusta, en välttämättä yksittäisiä pelaajia. Etenkään aina niitä absoluuttisesti parhaita. Tästä nipusta on suosiolla jätetty ulos alle yhden kauden pelanneet lainamiehet ja keikkatyöläiset. Ulos ovat jääneet myös sellaiset taitojensa puolesta mukaan kuuluvat pelaajat joita en itse kovin usein päässyt Hakametsässä näkemään.

Matkustusrajoitusten vuoksi rajat ovat kiinni ja niinpä pois jäivät ainakin Derkatch, Murphy ja Dostal, ehkä myös Larsson ja Nickerson. Joukkue koostuu kokonaan kotimaisista pelaajista. Ensimmäiset omat muistikuvani ovat 70-luvun lopulta, mutta ne ovat valitettavasti sen verran hämäriä että esimerkiksi Oksasen Lassea en noilta vuosilta oikein muista. Isä muisteli Ilves-legendoista paljon Jarmo Wasamaa, jota en koskaan ehtinyt nähdä ja lisäksi kävimme paljon Tapparan peleissä, koska isä oli hyvissä väleissä joukkueen huoltajan Pappa Paavolan kanssa. Tarunhohtoiseen siirtynyttä Rikeä sen sijaan pienenä idoliseerasin ja on siksi mukana. Jopa ykköskentässä.

Dosty oli alkuperäisessä joukkueessani kuten myös Jalo, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että kentällä Ripa on helpommin korvattavissa kuin toimistolla. Niinpä hän on joukkueessa GM, eikä pelaaja, koska JYP on viime vuosina näyttänyt miksi toimiston ja pukukopin on hyvä olla kaksi eri fasiliteettia.

Näyttöjä suuntaan ja toiseen on voinut antaa sekä kentällä että sen ulkopuolella. Joku on varmasti myös unohtunut.

Näillä mennään.

Huolto: Laukkanen, Jansson

GM: Jalo

UTJ/pelaajakoordinaattori: Koskela

Valmennus: Kivi, Myrrä, Salo, Korhonen (myös Pietilän ja Jursinov jr:n puhelinnumerot olivat valmiina)

Joukkueenjohtaja: Peltomaa

1.kenttä:

Ruotsalainen-Helminen-Viitakoski

Hård-Siltanen

2.kenttä:

Sandell-Laakso-Suomi

Nikko-Siren

3.kenttä:

Mieho-Hintz-Summanen

Jokipakka-Parikka

4.kenttä:

Rajamäki-Peltola-Rautiainen

Pentikäinen

13.hyökkääjä:

Anttila

Maalivahdit:

Tammi

Rask

Poppareilla / KooVeessa aloittavat: Jo.Ikonen, H.Kuronen, T. Hirvonen, Kangasalusta, Maccelli

Loukkaantuneena: Järvenpää