Tuttu helvetti vai tuntematon taivas? Vuosikatsaus MMXVIII

Olen joka vuosi kirjoittanut kotisivuilleni vuoden päätteeksi katsauksen kuluneen vuoden tapahtumiin. Kävijätilastojen perusteella niitä on aina joskus joku lukenutkin. Samalla ne ovat kuitenkin olleet myös itselle hyvä keino laittaa vuosi pakettiin ja toisaalta myöhempinä vuosina katsoa, mikä on aiemmasta muuttunut - vai onko mikään? Robin Sharman sanoin: ”Don’t live the same year 75 times and call it a life.”

Näitä tekstejä tuntuu yhdistävän ainakin se, että jokainen vuosi on tuonut mukanaan sellaisia isoja juttuja, joista ei vielä vuotta vaihtaessa ole ollut aavistustakaan. Vuonna 2018 sellainen oli esimerkiksi Pohjois-Hervannan koulun apulaisrehtorin pesti, jota tällä hetkellä määräaikaisena hoidan. Kevät 2019 näyttää jatkuvatko hommat täällä, tuleeko eteen jotain muuta aivan uutta, vai palaanko Juhannuskylään riviopettajaksi. Tavallaan win-win -tilanne ja luotan, että kaikki menee, kuten hyvin on. Asiassa on kuitenkin niin monta muuttujaa, eikä se todellakaan ole pelkästään omista valinnoista kiinni tai omissa käsissä, että yritän olla vaivaamatta sillä päätäni liikaa.

Tai olisihan se tietenkin oma valinta kehottaa PoHe:a ja kaupungin perusopetusta pitämään tunkkinsa ja palata suosiolla hissanmaikaksi, mutta en kyllä ole ajatellut näin tehdä. Ollut hienoa huomata miten paljon uutta on vanhakin äijä voinut lyhyessä ajassa oppia ja olisi tavallaan aika tyhmää heittää vapaaehtoisesti kaikki tuo tieto ja osaaminen saman tien romukoppaan. Saadun palautteen perusteella en myöskään ole vetänyt tätä hommaa ihan vihkoon, vaikka käytännössä ilman aiempaa kokemusta tähän lähdinkin. Pohe on onneksi hyvin johdettu talo, jossa edeltäjät ovat tehneet niin hyvät pohjat, että tehtävään oli helppo tulla. Lisäksi koulun ihan loistava henkilökunta teki kyllä asian niin helpoksi kuin mahdollista on, alusta asti saanut tuntea olevansa erittäin tervetullut. Kiitos siitä. Katsotaan, missä sitä elokuussa ollaan töissä. Kaikissa vaihtoehdoissa hyvät puolensa, varmasti myös niissä joista en tällä hetkellä vielä kenties edes tiedä.

Vuoden isoin juttu ei kuitenkaan ole ollut apulaisrehtorius, enkä nyt viittaa siihen, että en pidä rehtorin statusta itsessään minään elämää suurempana asiana ja olen pyrkinyt tehtävää hoitaessani välttämään kaikenlaisia norsunluutorneja mahdollisimman tehokkaasti.

Vuosi sitten kirjoitin sekä tekstissä että etenkin rivien välissä lapsettomuudesta ja ennen muuta niistä sosiaalisista tilanteista, joita asia aiheuttaa. No, nyt kotona on kohta kolmen kuukauden ikäinen Arvi-poika, joka harva se ilta nukahtaa isänsä syliin. Toki yleensä siitä vielä ennen yöunia herää ja ehtii reilun puolen tunnin iltakiukkunsa kiukutella (ja sen vastaanottaa yleensä äiti), mutta onhan oma sylissä nukkuva lapsi kuitenkin ehkä paras ja terapeuttisin päätös ihan minkälaiselle päivälle tahansa. Mielelläänhän sitä vielä enemmän olisi pojan kasvua ja kehitystä todistamassa, mutta ainakin yritän että ne rajalliset hetket jolloin olen, olisivat mahdollisimman täysipainoisia.

Vanhemmuudesta en ole (vielä) kirjoittanut sivuilleni kolumnia, sosiaalisen median päivityksissäni olen käsitellyt mm. sitä huolen määrää joka asiaan liittyy ja joka, kaikesta huolimatta, on kuitenkin ollut yllätys. Onneksi meillä kaikki on kuitenkin mennyt toistaiseksi tosi hyvin, siitä ei voi kuin olla kiitollinen.

Isyyttä ei varmaan pitäisi laskea asioihin, joista ei vuosi sitten ollut aavistustakaan. Tähän ikään mennessä kuitenkin käynyt kohtuullisen selväksi miten lapset saavat alkunsa, eikä siitä ole kahta sanaa etteikö lapsi ole meillä odotettu ja toivottu. Vähän kuitenkin ehti jo takaraivoon pesiytyä ajatus, ettei sellaista kokemusta kuin vanhemmuus taida tässä elämässä itselle eteen tulla. En tarkkaan muista mitä sanoin, kun vaimo asiasta tammikuun lopulla kertoi (”tota…ensi kuussa kun on ne Pyynikin Kokoomuksen viininmaistajaiset niin… mä en varmaan taida osallistua”), mutta ”täh?” on ainakin varteenotettava vaihtoehto. Sori siitä.

Mitä muuta vuosi on pitänyt sisällään? Ohessa lyhyt listaus:

-       Olen toiminut Sami Toiviaisen apuvalmentajana Pyrinnön miesten korisliigajoukkueessa. Pääasiallisena vastuualueenani on ollut hyökkäyspelin rakentaminen. Keväällä koimme pettymyksen putoamalla playoffeista jo ensimmäisellä kierroksella Kauhajoen Karhubasketille, joka jatkoi matkaansa lopulta mestaruuteen asti, mutta syyskausi on sujunut paikoin oikeinkin myönteisissä merkeissä. Olemme pelanneet parhaimmillaan paitsi voittavaa, myös varsin viihdyttävää peliä, esitelleet ison joukon uusia kasvoja liigakentillä (joista lähes kaikki Pyrinnön omia kasvatteja) ja napsineet kovia päänahkoja myös viimeisimmän kuukauden aikana, vaikka sairaslista on juuri nyt erittäin pitkä ja ne kilpailuedut, joita meillä alkukaudesta oli, sen myötä lähes kokonaan menetetty. Valmennuksellisesti oman haasteensa asettaa se, että olemme pitäneet pelisysteemin lähes ennallaan vaikka pelaajamateriaalimme on nyt olennaisesti erilainen kuin alkukaudesta, mutta mikäli sairaslomat edelleen venyvät, asioita on jossain vaiheessa pakko muuttaa.

-       Olen toiminut kunnallispoliittisissa luottamustehtävissä. Uutena tehtävänä tuli tänä vuonna eteen sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenyys. Lautakunnan piti sote-uudistuksen myötä olla väistyvä lautakunta, mutta koska sote-uudistusta ei ole tullut, työ jatkuu. Ei mikään helpoin tai mukavin lautakunta, päätöksillä on yleensä tiukat reunaehdot ja vastakkain on yleensä huonoja tai vielä huonompia vaihtoehtoja. Niukkuutta jaetaan ja kaikki mitä jaetaan, on jostain muualta pois. Lisäksi toimin varsinaisena jäsenenä asunto- ja kiinteistölautakunnassa sekä varajäsenenä elinvoima- ja osaamispalvelujen lautakunnassa ja kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnassa. En ole suoritukseeni lainkaan tyytyväinen, en koe että olen pystynyt tuomaan merkittävää lisäarvoa niihin lautakuntiin, joiden jäsen olen ja aikatauluteknisiäkin haasteita esimerkiksi AKILA:n kokousten osalta on ollut liian paljon.

-       Olen toiminut Tampereen Kokoomuksen aluejärjestön hallituksessa, joka kokoontuu kerran kuukaudessa sekä sen työvaliokunnassa, joka kokoontuu kerran viikossa Google Hangoutsin välityksellä. Erittäin antoisa ja kiinnostava näköalapaikka. Hallituksessa ainakin jatkan, työvaliokuntaa ei vielä ole valittu.

-       Politiikka toi myös sekä erittäin positiivisen että erittäin negatiivisen yllätyksen. Menetin keväällä paikkani Tampereen Sarka Oy:n hallituksessa niin, että sain itse kuulla asiasta puolivahingossa ja kiertotietä, eikä toiminnassani tiettävästi ollut havaittu mitään moitittavaa. Toiselle henkilölle vain tarvittiin tehtävä ja musiikin loppuessa jäin itse ilman tuolia. Toisaalta sain syksyllä merkittävän tunnustuksen kun Pirkanmaan Kokoomus valitsi minut vuoden järjestöjyräksi. Tunnustus oli sikäli yllättävä, että johtamani paikallisjärjestön, Pyynikin Kokoomuksen jäsenmäärä on laskenut, yksi tapahtuma jouduttiin vähäisen osallistujamäärän vuoksi perumaan, eikä puheenjohtajakaan ole muista rajoitteista johtuen pystynyt toimimaan yhdistyksen hyväksi kuin kuukausikirjeet kirjoittaen ja aivan välttämättömät asiat hoitaen. Mutta ilmeisesti ainakin viestinnässä olemme onnistuneet. Niin on kuin somessa näyttää.

-       Osallistuin kesäkuussa Kokoomuksen puoluekokoukseen Turussa. Ihan loistava kokemus. Jos vaan sellaisessa asemassa edelleen 2020 olen, että valtakirja taskuun tipahtaa, niin Porissa tavataan silloin.

-       Olen toiminut Tampereen Klassikot ry:n varapuheenjohtajana ja tulin joulukuussa valittua myös Tampereen Pyrinnön hallitukseen.

-       Selostin miesten koripallon harjoitusmaaottelun Viro-Suomi kesäkuussa YLE Areenaan. Lähetys kuulemma pätki ja tv-kuvasta selostaminen on omanlaisensa haaste kokeneellekin konkarille, saati debytantille, mutta oli iso juttu saada ainakin kokeilla. 

-       Olen toiminut kolumnistina Tampereen Viikko -lehdessä ja toimin jatkossakin. Seuraava, vielä otsikoimaton kolumni ilmestyy 10.1.2019.

-       Olen matkustellut aiempaa vähemmän. Belgradissa tuli kuitenkin käytyä jopa kahdesti, ensin Euroliigan Final Fouria katsomassa ja sitten Serbian valmentajayhdistyksen järjestämällä valmentajaklinikalla. Kiitos tahoille, jotka tekivät nämä reissut mahdollisiksi. Oppia ja kokemusta karttui, verkostojakin.

-       Olen käynyt keikoilla ja teatterissa niin paljon kuin olen ehtinyt, valitettavan vähän kuitenkin. Teatteriesityksistä olen silloin tällöin kirjoitellut tänne sivuillenikin, esimerkiksi tästä tekstistä tuli jopa tuotantoryhmän sisältä palautetta ja tiedusteltiin, mistä näitä löytyy lisää.

Huomaan, että olen aiempina vuosina pohdiskellut maailman menoa näissä teksteissä enemmänkin. Usein varsin huolestuneeseen ja ahdistuneeseen sävyyn. Huomaan myös, että monikaan asia, josta olen täällä ruikuttanut, Trumpista oman maamme henkiseen ilmapiiriin ja faktojen jälkeiseen aikaan, ei ole tämän vuoden aikana juurikaan muuttunut miksikään. En ajatellut nyt yrittää yhdessä tekstissä parantaa ihan koko maailmaa, etenkään kun tekstistä tulee aika pitkä taas muutenkin. Ja ehkä kuvaavaa onkin, että koko teksti pyörii oman navan ympärillä. Niinhän tämä koko vuosikin on mennyt.

Ei tällä aikataululla oikein muuta voi, kuin yrittää selviytyä. Priorisoida asioita niin, että ainakin kaikkein välttämättömimmät asiat tulevat hoidetuiksi, ainakin jotenkuten. Käytännössä ensimmäisenä aikataulusta on saanut väistyä kaikenlainen itsestä huolehtiminen, salillakin tuli enää syksyllä käytyä maksimissaan kerran viikossa. Moni sellainen homma, mikä on ollut kivaa ja mistä olen nauttinut, kirjojen kirjoittamisesta koripallo-otteluissa YLE Puheen asiantuntijana toimimiseen, on jäänyt pois muuten vain. Oikeastaan ikinä ei tule enää tehtyä mitään sellaista, mikä olisi kivaa.

Ensi vuosi tuo kalenteriin muutamia uusia tehtäviä ja sen myötä lisää kokouksia. Edellä mainituista asioista siis tuskin kovin moni ainakaan korjaantuu. En voi sanoa odottavani uutta vuotta mitenkään erityisellä innolla.

Yksi asia toivottavasti tuo kuitenkin poikkeuksen siihen, millaisella kaavalla nämä omat juttuni yleensä menevät. Yleensähän kun teen jotain hyvin ja nautin siitä, koko instituutio tai vähintään kyseinen tehtävä syystä tai toisesta lakkautetaan. Mutta tuon meidän miniäijän isä olen ja vaikka tämän rajaton hyväntuulisuus aamulla herätessä hieman epäilyksiä perintötekijöistä herättääkin, moni muu asia kyllä vahvistaa sen, että isänsä poikahan tuo on. Vanhemmuus instituutiona on kyllä sellainen, joka ei katoa minnekään eikä sen merkitys vähene. Korostuu vain.

Mitä liikuntaan tulee, onneksi on edes tuo tällä hetkellä noin kuuden kilon kahvakuula, jota päivittäin kanniskella.

Iso kiitos ystävilleni kuluneesta vuodesta. Sekä vanhoille tutuille, että uusille ihanille ihmisille, joita tämä vuosi on elämään tuonut. Positiivisen energian ja sen jakamisen merkityksestä jaksamiselle olen puhunut näissä teksteissä monena vuonna ja asia tuntuu käyvän vain tärkeämmäksi ja tärkeämmäksi vuosi vuodelta. Olen kiitollinen siitä, mitä olen kanssanne saanut kokea.

Pitkäaikainen esimieheni, Juhannuskylän koulun pidetty rehtori, Esa Parkkali jäi kesällä eläkkeelle. Tavoilleen uskollisena Esa katsoi loppuun asti eteenpäin. Läksiäispuheen teema oli "onko tuttu helvetti parempi kuin tuntematon taivas?" Samaa dilemmaa pohdiskelee yhden vuoden 2018 vaikuttavimmista näkemistäni keikoista heinäkuussa Eteläpuistossa paiskannut Battle Beast radiohitissään Familiar Hell. Tähän asti ei ole vielä tullut vastaan kumpaakaan. Matka jatkuu - ja vaikka siitä jumalainen näytelmä onkin aika kaukana, ainakin tapahtumia tuntuu riittävän. 

Etiäppäin. Hyvää vuotta kaikille.

Ipe